EdesYksi

"Erehdyin" käymään täällä (Kotik.) keskustelussa. Voi herttileijaa mitä valitusta, "kaikki" vaihtavat kanavaa eikä "kukaan" enää katso ko. sarjaa, silti he ovat juonessa kärryillä. Minä taasen vaihdan nettisivua. (Ja teemaan sopivaksi totean etten enää ikinä tule tänne :) Iloista kevättä.
3390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

seurannut katsoja: Olen ollut Kotikadulle uskollinen aina siitä ensimmäisestä jaksosta saakka ja aion olla niin kauan, kuin sarjaa tehdään. Uudet mielenkiintoiset ja vauhdikkaat juonenkäänteet vain lisäävät kiinnostusta. Ei sovi unohtaa, että kyseessä on sentään vain televisio-ohjelma.

Äänestä
  • Totta, että kyse on vain televisio ohjelma. Silti kai jokaiselle on sallittu oma mielipide. Olen katsonut jokaisen jakson ja pitänyt, mutta minusta sarja on pilattu. Olen jättänyt sarjan katsomisen, mutta toivotan muille hyvää jatkoa.

    Voisin kohta lopettaa tv-luvan maksamisen, kun niin paljon tulee katsottua vanhoja (omasta mielestä hyviä) sarjoja ja elokuvia dvd:ltä.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Totta, että kyse on vain televisio ohjelma. Silti kai jokaiselle on sallittu oma mielipide. Olen katsonut jokaisen jakson ja pitänyt, mutta minusta sarja on pilattu. Olen jättänyt sarjan katsomisen, mutta toivotan muille hyvää jatkoa.

    Voisin kohta lopettaa tv-luvan maksamisen, kun niin paljon tulee katsottua vanhoja (omasta mielestä hyviä) sarjoja ja elokuvia dvd:ltä.

    Katsoin Kotikatua vuosikaudet, mutta se alkoi olla tylsä, ja lopetin. Nyt olen alkanut katsoa uudestaan, kun taas tapahtuu. En minäkään kaikista käänteistä ole tykännyt (esim. Niinan ja Roopen suhde oli epäuskottava), mutta monilta osin uudistukset ovat ihan ok.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katsoja kirjoitti:

"Erehdyin" käymään täällä (Kotik.) keskustelussa. Voi herttileijaa mitä valitusta, "kaikki" vaihtavat kanavaa eikä "kukaan" enää katso ko. sarjaa, silti he ovat juonessa kärryillä. Minä taasen vaihdan nettisivua. (Ja teemaan sopivaksi totean etten enää ikinä tule tänne :) Iloista kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu