Jeesus käski viedä evankeliumia (eikä lakia) ja eikä Ilmestyskirjan paria jaetta kaikkeen maailmaan.
Kristityille sapatti ei ole sinetti Jumalan Sanan mukaan.
Kestämätön oppi
10
208
Vastaukset
- hihat heilumaan
Rakkaus saatanaan laittaa uskomaan sunnuntaipedonmerkkiin.
Miksi demonisoitte kristittyjä sunnuntai pedonmerkillä?- tavaraa.
Katsotaanpa mitä sanoo adv.ilm.semin.vihko 10.
"Hämmästytkö kuullessesasi,että Jumalalla on erityinen tunnus,sinetti eli merkki jonka hän painaa omiinsa.
Hätkähdyttääkö sinua tieto että ellei henkilöllä ole tätä merkkiä Jeesuksen tullessa,hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan?
"Kauhistuttaako sinua ajatus,että useimmat ihmiset ovat täysin tietämättömiä tästä Jumalan merkistä,ja siten jättävät sen kokonaan huomioimatta"
Ihmetteletkö,kun äkkiä tajuat,että Jumala on hyvin pahoillaan siitä jos ihmiset väheksyvät hänen huolellisesti valitsemaansa merkkiä"
Oletko yllättynyt havaitessasi että yksi ilnestyskirjan päätarkoituksista on kertoa tästä Jumalan merkistä ja palauttaa se hänen kansalleen?
"Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin,kaikki edellä esitetyt viisi väitettä ovat tosia.Jumala pitää merkkiään hyvin tärkeänä. Mutta kun Jumala katselee kansaansa nykyaikana,hän voi valitettavasti vain puristaa päätään,ja sanoa surullisena "Merkki puuttuu" Tuskin on löydettävissä tärkeämpää aihetta tutkistelun kohteeksi. Rukoile hartaasti,kun tutkit tätä ratkaisevan tärkeää aihetta"
- Seraja-m55
Jumala ilmoittaa: "Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Ilm. 14:9-12
Em. jakeet 9-11 puhuvat pedon merkin ottajista ja jae 12 niistä, jotka sitä eivät ota. Näinollen ei tarvita paljon päättelykykyä käsittämään, että pedon merkki liittyy Jumalan käskyn tai käskyjen hylkäämiseen.
Toisaalta Hesekiel 20:12 osoittaa seuraavasti sapatin olevan Jumalan ja hänen kansansa välinen pyhityksen MERKKI (sinetti): " Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät."
Samoin Hesekielin 9:4-6 voidaan nähdä kuvauksena ajan lopun sinetöinnistä ja sinetöimättömien tuhosta Jeesuksen tulemuksessa näin: "ja Herra sanoi hänelle: 'Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään'.
Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: 'Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako,
tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni.' Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä."
" Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" 1. Joh. 5:3
Jumalan Sanan valossa sunnuntai on edelleen vain tavallinen arkipäivä kun raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai on Luojamme Kristuksen pyhittämä ja siunaama ainut lepopäivä viikossa lain käskyn mukaan, vrt. 2. Moos. 20:8-11.
Ei meidän demonisoinnillamme ole mitään merkitystä, mutta Jumalan Sanalla on tuomiovalta ja valta siten demonisoida myös valheopit ja valhesapatit. Ks. Hepr. 4:12 "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;" - ei kristityillä
Seraja-m55 kirjoitti:
Jumala ilmoittaa: "Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Ilm. 14:9-12
Em. jakeet 9-11 puhuvat pedon merkin ottajista ja jae 12 niistä, jotka sitä eivät ota. Näinollen ei tarvita paljon päättelykykyä käsittämään, että pedon merkki liittyy Jumalan käskyn tai käskyjen hylkäämiseen.
Toisaalta Hesekiel 20:12 osoittaa seuraavasti sapatin olevan Jumalan ja hänen kansansa välinen pyhityksen MERKKI (sinetti): " Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät."
Samoin Hesekielin 9:4-6 voidaan nähdä kuvauksena ajan lopun sinetöinnistä ja sinetöimättömien tuhosta Jeesuksen tulemuksessa näin: "ja Herra sanoi hänelle: 'Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään'.
Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: 'Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako,
tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni.' Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä."
" Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" 1. Joh. 5:3
Jumalan Sanan valossa sunnuntai on edelleen vain tavallinen arkipäivä kun raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai on Luojamme Kristuksen pyhittämä ja siunaama ainut lepopäivä viikossa lain käskyn mukaan, vrt. 2. Moos. 20:8-11.
Ei meidän demonisoinnillamme ole mitään merkitystä, mutta Jumalan Sanalla on tuomiovalta ja valta siten demonisoida myös valheopit ja valhesapatit. Ks. Hepr. 4:12 "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;"Millään kristillisellä suunnalla ei ole sunnuntai demonisointioppia muilla kuin adventisteilla.
- on sapatti
Seraja-m55 kirjoitti:
Jumala ilmoittaa: "Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Ilm. 14:9-12
Em. jakeet 9-11 puhuvat pedon merkin ottajista ja jae 12 niistä, jotka sitä eivät ota. Näinollen ei tarvita paljon päättelykykyä käsittämään, että pedon merkki liittyy Jumalan käskyn tai käskyjen hylkäämiseen.
Toisaalta Hesekiel 20:12 osoittaa seuraavasti sapatin olevan Jumalan ja hänen kansansa välinen pyhityksen MERKKI (sinetti): " Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät."
Samoin Hesekielin 9:4-6 voidaan nähdä kuvauksena ajan lopun sinetöinnistä ja sinetöimättömien tuhosta Jeesuksen tulemuksessa näin: "ja Herra sanoi hänelle: 'Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään'.
Ja niille toisille hän sanoi minun kuulteni: 'Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako,
tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni.' Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä."
" Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;" 1. Joh. 5:3
Jumalan Sanan valossa sunnuntai on edelleen vain tavallinen arkipäivä kun raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai on Luojamme Kristuksen pyhittämä ja siunaama ainut lepopäivä viikossa lain käskyn mukaan, vrt. 2. Moos. 20:8-11.
Ei meidän demonisoinnillamme ole mitään merkitystä, mutta Jumalan Sanalla on tuomiovalta ja valta siten demonisoida myös valheopit ja valhesapatit. Ks. Hepr. 4:12 "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;"se on adventistien tulkinta sapatistaan.
Ovelaa?? - Ei salailua
saisi edes mitään mainita todellisesta totuudesta. Joillakin henkilöillä tuntuu todella olevan kauhia rakkaus Saatanaan. Sanoma kuuluu puhukaa meille mieluisia. Me emme halua tietää totuusen sanomasta mitään. Onhan se ikävää kuultavaa, kun itsensä pedon merkistä tulee Kristillinen onnen taikakalu. Mene Raamattu palstalle.
Siellä kaikki puhuvat suurella Rakkaudella samaan hiileen. Ole hyvä kaveri ihan rauhassa. Minä en tule sinulta ottamaan pois rakastamaasi pedon antamaa kunnia merkkiä. Pane se Merkkis kassakaappiin, etti sitä sinulta kukaan vie pois. Aamen. - Seraja-m55
ei kristityillä kirjoitti:
Millään kristillisellä suunnalla ei ole sunnuntai demonisointioppia muilla kuin adventisteilla.
Muut kristilliset suunnat ovat joko kokonaan hylänneet lähes koko Ilmestyskirjan meille kuulumattomana tai sitten eivät ainakaan ole nähneet tarpeelliseksi Ilm. 14:6-12 julistusta Jumalan selvästä kehoituksesta huolimatta.
Siinä jakeessa 7 oleva sanoma on kohdistettu erityisesti nyt vallalla olevaa evoluutioteoriaa vastaan, joka tekee tyhjäksi Jumalan luomistyön.
Varmasti mekin olisimme tässä kohdin aivan yhtä sokeita ilman Jumalan voimallista profeetallista armolahjaa, joka on saanut avata hengellisen sokeutemme monien Raamatun totuuksien kohdalla. Siinä on selitys siihen, miksi opetuksemme on erilaista mm. lepopäivän suhteen.
Jumalalle siis yksin kaikki kunnia siitä hengellisestä valosta, jota hän on jakanut keskuuteemme!
Ja vielä - ei meidän tehtävämme ole mitään demonisoida vaan osoittaa Raamatun totuus käsiteltävissä aiheissa.
Tärkeintä ja parasta kaikessa on kuitenkin se, että selvästi korkeimmassa kategoriassa oleva Raamatun oppi on meillä sama kuin varmaan sinullakin eli oppi uskon kautta vanhurskautumisesta yksin Kristuksen ristinuhrin ansioissa! Se on pelastava oppi ja totuus!
- ontuvalle Eeriksonille.
Olisin ottanut sinut vakavasti jos olisit tuonut ajatuksesi niin, että laki ja evankeliumi kuuluu yhteen.
Et voi julistaa evankeliumia, ellet julista lakia. Niin Jeesusta-, mutta lakia ei Jeesuksessa voi hylätä. Syy ja seuraussuhde, ei muuta, että Jeesuksessa laki on mieluisena sydämenasiana sydämen lihatauluissa.
Siunausta
jari laurilaPAAVALI JA LAKI, Room 10:4, ONKO KRISTUS SIVEYSLAIN LOPPU?
Monet tahtovat tulkita Paavalin sanat “Kristus on lain loppu, niin tulee vanhurskaaksi jokainen joka uskoo, ” (Room 10:4) siten että 10 käskyn siveyslaki olisi lakkautettu?
On huomioitava ensin ettei juutalaisilla silloin ollut vielä aina kaikilla käsitystä Kristuksen vanhurskaudesta. Vapahtajaan perustuvaa vanhurskautta oli opetettava seurakunnille. Paavali halusi lopettaa lakivanhurskauden, johon monet vielä pyrkivät myös fariseusten- ja roomalaispakanallisia lakeja noudattamalla.
Vanhan liiton aikana Jumalan armo ja vanhurskaus ilmoitettiin lain ja profeettojen kautta. Uuden testamentin aikana -Jeesuksen kautta. (Room 3:21-26) Sekä VT:n että UT:n aikana armo perustui uskoon. (mm.Aabraham, Room 4:3, 1 Moos 15:6) Aabraham luettiin vanhurskaaksi myös teoista. (Jaak 2:21-22, 1 Moos 22:16) Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä. (1 Moos 26:5)
Jaakob uudessa liitossa opetti että teot ovat uskon hedelmiä. (Jaak 2:14-26) Ilman uskoa ei ole tekojakaan, ja usko on kuollut. Kysymys on syy-seuraussuhteesta. Jaakob opetti kirjeessään niille, jotka tahtoivat kumota lain. Armo ja laki eivät ole keskenään ristiriidassa koskaan. Ihmisen lihan halut, sekä saatanan pyrkimykset ovat kumonneet lakia aikojen alusta asti.
Armo on ollut totta ilman tekoja Kristuksen tähden jo vanhankin liiton aikana (2 Moos 19:4, 20:2) Armo ja Jumalan ja ihmisen liitot kuuluvat aina yhteen. (2 Moos 34:6-7, Jer 3:12, 1 Moos 3:15, Ps 103:13, Jes 49:13-15, 5 Moos 7:12) Suurena sovituspäivänä kansan synnit poistettiin. (Hebr 9:10, 3 Moos 16:21-22) Kansa oli uhrannut uhrejaan pitkin vuotta. VT:n uhripalvelusjärjestelmä vertauskuvasi tulevaa Karitsaa, joka kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi. (Hebr 8:1-2,5, Hebr 10:12, 9:14,26, 10:14,18)
Room 10:4 esiintyvä kreikan sana “telos” tarkoittaa “loppua, ” “täyttymystä” ja “päämäärää.” Jeesus Kristus oli lain lopullinen täyttymys ja päämäärä. (Gal 2:16) Lakia tarvitaan osoittamaan mikä on oikein ja väärin. (Room 3:20, 13:8-10) Näin sanaa on käännetty muuallakin; Esim. 1 Piet 1:9: “- Te saavutatte uskon päämäärän, (“telos”) sielujen pelastuksen.” Paavali ei tietenkään tarkoittanut että pelastus lopettaisi uskon?! Tämä vain yksi esimerkki.
Jeesus Kristus oli uhripalvelusjärjestelmän lakien (“Toorah“) “loppu.” Jeesus oli lain “päämäärä” ja “täyttymys” siten että Jeesus teki lain suureksi, ja noudatti lakia antamalla kristillisen esimerkin kuuliaisuudesta Isän käskyille. Vasta 1700 luvun jälkeen on opetettu virheellisesti historialliskriittisten selittäjien ansiosta, että kysymyksessä olisi siveyslain kumoutuminen.
Paavali puhui sanalla “laki” tarkoittaen useita eri asioita. Asiayhteyden löytää tutkimalla jakeen ympäriltä. Paavali puhui “Mooseksen laista” (1 Kor 9:9) ja Jumalan siveyslaista samalla sanalla; “laki.” Toisinaan hän puhui Mooseksen kirjoista, tai koko vanhasta testamentista sanalla, “laki.” (Room 3:19,21, 1 Kor 14:21) -Myös pakanoiden tajua oikeasta ja väärästä, sanalla “laki” (Room 2:14-15) -Pyhän Hengen johdatukseen elämässä; (8) -Pahan vaikutuksesta elämään, (7:21) -Tekojen laista, ja uskon laista; (3:27) “Välikaikaisesta laista,” eli seremonia-, eli uhripalvelusmenojen lait; (Gal 3:19, Kol 2:14)
Paavali puhui tietenkin siveyslain puolesta, mutta vastusti lain väärinkäyttöä. Hän puhui sitä vastaan, että joku ajattelisi ihmisen vanhurskautuvansa ja pelastuvansa lain tekojen kautta! Pelastuminen perustuu Jeesuksen uhrikuolemaan ansioihin yksin. Ihminen voidaan lukea vanhurskaaksi Jeesuksessa Kristuksessa vain ja yksin Kristuksen ansioiden tähden. Muuta tietä pelastukseen ei ole olemassa.
- “Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.” (Room 2:13)
- “Laki on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7:12,14)
- “Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain.” (Room 7:22)
- “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room 3:20)
- “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)
- “Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin, eivätkä voikaan alistua.” (Room 8:7)
- “Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15, 5:13)
- “Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.” -ellei laki olisi sanonut, jne. (Room 7:7-8)
- “Lempeys ja itsehillintä, näitä vastaan ei ole laki.” (Gal 5:23)
- “Laki on hyvä jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan, jne” (1 Tim1:8-10)
- “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei, tärkeätä on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)
- “Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä“, jne (Hebr 8:10, 10:16)
- “Me jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 8:4)
Nämä seuraavat vahvat opetukset myös vahvistavat lain voimassaolon kaikkina aikoina: (Matt 5:17-18, 7:12, 22:40, Luuk 16:17, Jaak 1:25, 2:10.-12, 4:11, 1 Joh 2:2-3, 3:4, 5:3, Ilm 12:17, 14:12, 5 Moos 5: 1-22, 6:5-9, 2 Moos 20:1-17)
“Lakihenkisyys” tai “lakiuskonto” tarkoittaa tietysti että opetettaisiin, niin että lain ansioilla ihminen voisi pelastua. Ei sitä että ihminen rakastaa Jumalaa, ja on kuuliainen, joka ilmenee käskyjen noudattamisena. (Ilm 14:12, Matt 7:21-23)
Lain noudattamiseen ihminen saa Jumalan Hengen voiman, eikä ketään vaadita, lakia omassa voimassaan noudattamaan. Ihminen ei omassa voimassaan pysty lakia noudattamaan. Pyhä Henki tarvitaan avuksi. (Room 7:15-23, Hes 36:25-27, Hebr 8:9-10, 10:16-17)
Siunausta
jari laurila
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925951
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv953017Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262790Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262065Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764