Tuo laulu "Kautta kärsimysten voittoon" on kaikunut mielessäni koko viikon.
Ystävämme, 41-vuotias kahden pienen lapsen isä,
leikattiin viikko sitten aivokasvaimen takia.
Leikkaus oli jo neljäs smanlainen ja leikkaus sinänsä meni hyvin, mutta sen jälkeen tuli
verenvuoto, ystävä ei palannutkaan tajuihinsa.
Edellisen kerran Jumala ihmeen lailla nosti hänet tajuttomuudesta, niin että hän muutaman vuoden ehti hoitaa tilaansa ja tehdä töitä pelloillaan.
Nytkin rukoilimme häntä takaisin ja jossakin vaiheessa hän puristi selvästi vaimonsa kättä tämän puhuessa.
Muutama päivä sitten Jumala näytti näyssä, että Erkki oli jo korkealla ilmassa maan yläpuolella,
hänellä oli päällään vielä työhaalari, mutta se oli jo oranssi. Punainen on Jumalan maailmoissa rakkautta, keltainen iloa,
oranssi niitä molempia.Erkki oli siirtymässä
parempaan, täydellisyyteen.
Siihen näkyyn tulivat vain Pyhän Hengen sanat: "On hyvin vaikeaa tavoittaa häntä enää rukouksin." Eli Erkki oli jo siirtymässä taivaallisiin, taivaan kirkkaus veti häntä yhä enemmän puoleensa. Eilen tuli sitten viesti, että
ystävämme on kuollut aamulla.
Kun kävimme häntä viikolla katsomassa, mieheni sanoi hänen kasvojaan teholla katseltuaan:
Nyt Erkki on valmis taivaaseen! Ja sama olo
minullakin oli. Kolmannen leikkauksen jälkeen hän ei vielä ollut valmis, mutta nyt juuri ennen
viimeistä leikkausta Jumala täytti hänet Pyhällä Hengellä ja hänen ajatuksensa alkoivat olla yhä enemmän taivaallisissa. (Tämä ei tarkoita sitä, että Pyhän Hengen kastetta pitäisi vaatia ihmisiltä, Jumalan suurta armoa se on.) Mutta Erkin kohdalla piti tosiaan
paikkansa: Kautta kärsimysten virran...
Toinen säkeistö laulussa kuuluu:
Kautta kärsimysten voittoon
käy myös kristikunnan tie:
kulkemaansa tietä Herra
seuraajansa aina vie.
Taivaan valtakunnan siemen
murhein multaan peitetään,
mutta siemen, kun se kuolee,
nouseva on elämään.
Kautta kärsimysten voittoon
sunnyriver
1
470
Vastaukset
- leahim
Suruunne.
Voimia läheisille myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733