Eräät kuntosalit soveltavat sääntöä, minkä mukaan sopimus voidaan purkaa, tai sopimukseen liittyviä epäkohtia puida ainoastaan "asiakas tapaamisessa", mikä pitää sopia etukäteen. Kuluttajaoikeuden linjauksissa on todettu, että sopimusehtojen mukainen
vaatimus, että irtisanominen edellyttää käyntiajan varaamista, voidaan
pitää Kuluttajasuojalain 3§ mukaisena kohtuuttomana sopimusehtona.
Jos sopimuksessa lukee, että sopimus on 12 12kk, miten määräaika monissa sopimuksissa on kirjattu, on määräaikaisuus tulkittava siten, että sopimus jatkuisi uudella
12 kk jaksolla, mikäli kuluttaja ei reagoi ensimmäisen 12 kk jakson
aikana. Monesti tällaiset määräaikaissopimukset ovat epäselviä ja tällöin niitä tulkitaan aina
laatijansa vahingoksi, ei kuluttajan.
Irtisanomisajoista on olemassa selkeä kanta, että yli
kuukauden mittainen aika on kohtuuton kuluttajan kannalta.
Kuluttajaoikeuden linjauksista on ollut voimassa 2003 vuoden versio, joka pitäisi olla jokaisella kuntosalilla tiedossa. Tammikuussa on julkaistu tarkennettu luonnos
kuntosalien sopimusehtojen tulkitsemisesta kuluttajansuojalain säännösten
perusteella. Sieltä löytyy kanta määräaikaisuuksiin ja sopimuksen purkamisessa esiintyneisiin epäselvinä pidettyihin
kohtiin. Laki on ollut voimassa koko ajan ja ko. lakitekstiä on tarkennettu
juuri tällaista tarvetta varten.
Kuntosaleja yms. kuluttajasuojalain harmaalla alueella tasapainoilevia yrityksiä vastaan pitää taistella. Tällaisten yritysten toimintaperiaate perustuu siihen, että asiakasta pyritään vedättämään juuri niin paljon, kuin asiakas antaa itseään vedättää, eikä nosta vastalausetta, tai pidä kiinni lain suomasta kuluttajaturvasta. Tällaiset yritykset nojaavat juuri siihen olettamukseen, että yksittäinen kuluttaja ei nouse heitä vastaan. Kun reklamaatioita tulee riittävästi, ko. yritykset nostavat profiiliaan vain sen verran, että harmaa alue kapenee ja asiakkaat jatkavat rahojensa kantamista yritykseen.
Kuka vain voi tehdä millaisia sopimuksia tahansa, mutta sopimus itsessään ei voi rikkoa Suomen perustuslakia. Vetoaminen allekirjoitettuun sopimukseen ja/tai sopimusehtojen lukematta jättämiseen on turhaa, jos em. premissi edes osin täyttyy.
Kuntosalien sopimuksista:
Gagarin
2
594
Vastaukset
Puhut sekaisin purkamisesta ja irtisanomisesta. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Mitä perustuslaki sanoo sopimuksista? Perustuslaki on lakien laki. Se sitoo lainsäätäjiä, ei niinkään kansalaisia. Kyllä asiaa lähinnä koskeva laki on kuluttajansuojalaki.
- Gagarin
Ko. tapauksessa kuntosaliyrittäjä ei tiedä, että purkaminen ja irtisanominen ovat eri asioita. Tästä koko taikina on noussut.
Vertaaminen perustuslakiin oli vain viittaus yleisellä tasolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242381Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3441971Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101663Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121022Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17990- 63855
- 55840
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2798