Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaan ”Työperusteista maahanmuuttoa edistetään ottaen huomioon Suomen ja EU:n väestökehitys ja siitä aiheutuva työvoimatarve.
Pitkään jatkuneen taloudellisen noususuhdanteen oloissa myös elinkeinoelämä on huutanut kovaan ääneen työperäistä maahanmuuttoa. Sitä on ajateltu tarvittavan ennen muuta huippuosaajien saamiseksi muun muassa ICT-sektorille, mutta työvoimaa on tuotettu myös suorittavaan työhön muun muassa metalli- ja rakennusteollisuudessa. Kärjessä näyttävät kuitenkin olevan sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin työvoimaa rekrytoivat yritykset.
Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma on pitkälti visio, suorastaan unenkaltainen näky, 2010 -luvulle, ei juurikaan tähän päivään soveltuva. Meillä on suorastaan käsittämättömän paljon pitkäaikaistyöttömyyttä ja muun muassa maahanmuuttajien työttömyys on katastrofi. Kiireellisin kysymys Suomen maahanmuuttopolitiikassa on jo maassa asuvien maahanmuuttajataustaisten ihmisten työllisyyden parantaminen. Maahanmuuttajista kolmannes on työttömänä, mutta vaihtelu on suurta eri etnisen taustan mukaan. Parhaiten ovat työllistyneet virolaiset, jotka luultavasti osaavat suomeakin paremmin kuin monet kanta-asukkaat.
Mutta mistä työperäisessä maahanmuutossa on oikeastaan kysymys? Työperäisessä maahanmuutossa on kysymys siitä, että maahan tuodaan nöyrää halpatyövoimaa suuryrityksille. Ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään muutaman tunnin päivässä minimipalkalla, jos silläkään. Lopun aikaa he elävät yhteiskunnan tukien varassa. Monessa tapauksessa kysymys on ollut suorastaan pimeästä työvoimasta, jonka työpanosta ei ole korvattu edes lakisääteisten velvoitteiden mukaisesti.
Pääministeri Vanhasen mielestä maahanmuuttajia tarvitaan. Heitä tarvitaan kaikenlaisiin ammatteihin. Pääministerin mukaan työperäisen maahanmuuton tulee perustua työmarkkinoiden todellisiin tarpeisiin. Kansalainen jaksaa kumminkin ihmetellä, mikä tämä todellinen tarve oikeastaan on, kun kotimainen korkeasti koulutettukaan henkilö ei suomalaisille työmarkkinoille työllisty. Osmo Soininvaaralla on tähän tosin herkullinen visio, siksi, koska ulkomaalainen työläinen on suomalaista osaavampi.
Valtiontaloutta työperäinen maahanmuutto tuskin pelastaa. Työvoiman rekrytointi ei ole ilmaista. Joidenkin laskelmien mukaan maahanmuuttajat alkavat tukea valtiota nettomaksajina vasta kolmannessa sukupolvessa. Julkisen talouden näkökulmasta työperäisen maahanmuuton pitäisi olla valikoivaa, siis valmiiden osaajien tuottamista maahan siten, että osaajat viipyisivät tehtävissään vain tehtävän keston ajan ja muutaisivat sen jälkeen muualle.
Ilmeisesti expresidentti Ahtisaaren järjenjuoksu kulkee tätä rataa. Paavo Väyrynen puolestaan esittää, että olisi järkevämpää edesauttaa sitä, että sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, siirtyisi muualle. Eli ettemme tietoisesti ryhtyisi edistämään laajamittaista työperäistä maahanmuuttoa,sillä siihen liittyy omat ongelmansa.
Työministeri Tarja Cronberg ja monet muut, erityisesti vihreät ovat kiiruhtaneet tyrmäämään Väyrysen ajatukset sillä perusteella, että työperäisen maahanmuuton lisäämisestä on sovittu hallitusohjelmassa, joten siitä ei saisi enää keskustella. Päinvastoin ruotsalaiset ja vihreät ovat lähes kunnostautunueet Suomen "kansainvälistämisessä" työperäisen maahanmuuton keinoin.
Mielestäni Väyrysen ajatus on sangen järkevä. Tosin Suomi ei voi sulkea itseään kansainvälistymiseltä, mutta ei sitä nyt sentään pidä mennä lietsomaankaan.
Kohti orjayhteiskuntaa
6
312
Vastaukset
- mamuja haluaa
Halosen globaalisaatiovimmassa.
Lisäksi demarit tykkäävät, että he pääsevät pomottamaan, ja helppoihin agitaattorihommiin vastaanottokeskuksiin.
mamut ovat uusia demareita.
joten tottakai sinäkin niiden haalintaa tänne kannatat.
mutta jos jårkeviä ollaan, nin jäädytetään palkat, ja työllistetään oman maan kansalaiset ensin.
ei anneta vastikkeetonta rahaa työttömille.
Jos ei tee mitään kun on terve, niin ei tule rahaakaan.
Saatanan demut kun ovat loisyhteiskuntaa rakentaneet.
Demut onkin loisia kaikki.
Kukaan demari ei työllistä itseään.
Tietenkin jotku kuutamourakoijat, yhteiskunnan tuella.
Kaikki Demariyhteiskunnat ovat varsinaisia orjayhteiskuntia.
Jos tarkoitat, että demarit voittavat vaalit, niin olet aivan oikeassa otsikosi suhteen.
Sinne ollan silloin taas menossa.
Mikset sinäkään seura demareiden tekemisiä.
Aina olot kurjistuu kun demarit ovat hallituksesssa. Varsinkin jos ovat kokkareiden kanssa samassa hallituksessa.
Nyt on paras mahdollinen hallitus, ja toiseksi paras on punamulta.Demareiden epäonni on siinä, että he joutuivat Esko Ahon ja Iiro Viinasen jälkeen hallitusvastuuseen siivoamaan edellisen hallituksen jätökset.
Kukahan siivoaa tämän hallituksen jätökset?- nuo sinne
Seppo_Ilmarinen kirjoitti:
Demareiden epäonni on siinä, että he joutuivat Esko Ahon ja Iiro Viinasen jälkeen hallitusvastuuseen siivoamaan edellisen hallituksen jätökset.
Kukahan siivoaa tämän hallituksen jätökset?itse pyrkineet leikkauksia ennestään köyhille tekemään.
Siellä oli kaksi köyhien kurjistajaa yhtäaikaa, kun ei ollut keskustaa puolustamassa vähäosaisten etuja.
Vittu demarit halua muuta kuin ihmiset kehäkolmosen sisäpuolelle Betonikennostoihin, jotta saisivat ökyporvarit halvalla ostettua suomen maat ja metsät.
Seuraavaksi demareilla ja kokoomuksella on tarkoitus tehdä asunnon ja tontin omistaminen niin kalliiksi, ettei omakotiasumiseen ole varaa muilla ökyrikkailla.
Demarit on ökyrikkaiden keksimä köyhien kusetuspuolue.
oikein hyvä ennakkotapaus työperäisestä maahanmuutosta löytyy naapurimaa Ruotsista. Siellä oli 1960- ja 1970-luvuilla huutava työvoimapula. Ruotsalaiset yritykset lähtivät hakemaan linja-autoilla työvoimaa Suomesta. Noin 300 000 suomalaista siirtyikin Ruotsiin helpottamaan sikäläistä työvoimapulaa. Suurin osa sopeutui ruotsalaisiin oloihin hyvin. Heidän elintasonsa nousi jopa sen yläpuolelle, mitä Suomeen töihin jääneet saavuttivat.
Hankkeesta oli hyötyä niin Suomelle kuin Ruotsille. Suomen työttömyysluvut näyttivät pariasataatuhatta työtöntä vähemmän ja Ruotsissa tavaratoimitukse voitiin hoitaa ajallaan ja vastata kasvavaan kysyntään.
Osa suomalaista palasi myöhemmin parempien aikojen koittaessa takaisin kotimaan, osa jäi sille tielle ja olivat ilmeisesti varsin tyytyväisiä. Minään orjina suomalaisia ei kohdeltu. Tuntipalkka oli suomalaista tasoa korkeampi ja töitä riitti ylitöihin asti.
Väyrysen idea työn siirtämisestä jonnekin muualla on todellinen kauhuskenario. Se on juuri sellainen systeemi, joka jo nyt vallitsee Kepulandiassa. Sinne ovat jääneet vanhukset ja suuri joukko työhön kelpaamatonta väkeä, joita muu Suomi elättää. Ei meidän nyt tule sentään sellaista tavoitella, että koko Suomi ajautuisi tähän Kepulandian surkeuteen. Väyrysen tasa-arvoajattelu voi olla kyllä sitä, että huononnetaan muidenkin hyvinvointia, niin Kepuvetoiset osat maata pääsevät samalle tasolle.Mielestäni Väyrynen vain toteaa olemassa olevan tosiasian ja käyttää sitä perusteluna sille, ettei työperäistä muuttoa pidä erityisesti lietsoa.
Tähän väestön vanhenemiseen ei vierastyövoimakaan auttane. Siitä lienee Saksa puolestaan malliesimerkki. Myös siellä eläkeikää on pidennetty mittavasta ulkomaalaistyövoimasta huolimatta.
Mielestäni se on pienempi kauhuskenaario, että työ teetetään siellä, missä sille on luontaiset edellytykset kuin se, että tänne väen väkisin haalitaan lisää väkeä, jolle ei kumminkaan löydy työtä.- asia on.
Seppo_Ilmarinen kirjoitti:
Mielestäni Väyrynen vain toteaa olemassa olevan tosiasian ja käyttää sitä perusteluna sille, ettei työperäistä muuttoa pidä erityisesti lietsoa.
Tähän väestön vanhenemiseen ei vierastyövoimakaan auttane. Siitä lienee Saksa puolestaan malliesimerkki. Myös siellä eläkeikää on pidennetty mittavasta ulkomaalaistyövoimasta huolimatta.
Mielestäni se on pienempi kauhuskenaario, että työ teetetään siellä, missä sille on luontaiset edellytykset kuin se, että tänne väen väkisin haalitaan lisää väkeä, jolle ei kumminkaan löydy työtä.Olen täysin samaa mieltä kanssasi, vaikka en demari olekkaan.
Ei meillä mitän työvoimapulaa ole. On vain liian löysä sosiaaliturva.
Sen ymmärrän jos sairaat vapautetaan työnteosta, mutta kun terveet ihmiset sairastutetaan loistautiin.
Kyllähän maaseudullakin on paljon ylioppilaaksi lukeneita talollisina, että heistä voisi järjen puolesta kouluttaa mitä vain.
Monet vain ovat jääneet tilaa pitämään ja vanhuksiaan hoitamaan, kun on ollut hiljainen pakko.
Minä tiedän useita yliopistossakin opiskelleita joille ei löydy töitä mistään, vaan heillä teetetään työvoimatoimistojen, tai kortistojen kautta sellaisia töitä joihin ei kykyjä tarvi.
Siis maahanmuuttajia emme tarvi, kunhan osataan oikein vain valita ja ottaa järki töihin.
Kortistot tyhjiksi ensin, ja aletaan sitten puhumaan tulevasta työvoimapulasta.
Nyt tulee vielä nuo nokian "suppeat inssit", jotka ovat vain nokian kurssittamia työnjohtajia, pyrkimään ilman koulutusta samoille markkinoille.
Helsingissäkään ei ole osaajista pulaa, on vain poiittinen kykenemättömyys.
Politiikkka sotkee kaiken.
Varsinkin demaripolitiikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756