Tsernobyl - täystuho?

Nostan tuon vastaajan laittaman YLE-uutisen, ettei se hautaudu tuoreena historiaan.

http://www.yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/03/tshernobyl_on_vahingoittanut_luontoa_luultua_enemman_621545.html

Eli meille on törkesti jo 20 vuotta valehdeltu siitä, kuinka Tsernobylin luonto voi hyvin. Säteilyn vaiktutkset eivät kuitenkaan ole säästäneet alueen eläimiä, selkäragattaomilla on ollut lähes täystuho.
13629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tänne kannattaisi laittaa Tshernobyl-kokoelma, uutisia ja linkkejä. Jotain epäonnistuneita yrityksiä mulla on ollutkin siihen suuntaan.

Uutisissa on se ikävä puoli, että ne pyrkii häipymään alkuperäisestä osoitteestaan, joten edes muutaman rivin lainaus (ei koskaan pitkää!) on tarpeen, jossa pääasia säilyy ja jonka perusteella voi metsästää uutista toisesta paikkaa.

Tiede.fi-sivustolle onnistuin keräämään aika paljon Tshernobyl-faktaa yhteen ketjuun /1/. Ketjulla oli pieni, ei asiaan liittyvä, sivurooli sivustolle saamassani porttikiellossa. Kirjoittamiani ketjun viestejä saa mun puolesta vapaasti hyödyntää.

Tshernobyl-vuosipäivän tienoilla kokoelmaa sitten perinteen mukaan sekä kelaillaan että täydennetään.

1: http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?f=1&t=17038&start=0&st=0&sk=t&sd=a

Äänestä

Ylen sivulla tuli joltain kommentti:
"Tämä uusi tutkimustieto on tärkeä koska se valottaa kuinka säteily vaikuttaa erilaisiin eliömuotoihin. Ja nyt näyttää siltä että säteily vaikuttaa selkärangattomiin enemmän kuin suuriin eläimiin."

"kimalaiset, perhoset, hämähäkit, heinäsirkat"

Eli kuten tässä jo arvelinkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000042005006

Ei nisäkkäät, vaan pienet eläimet, joiden mutaatio vähenee.

Äänestä
  • Yleisesti on väitetty, että juuri kehittyneimmät lajit kärsivät säteilystä eniten. Hyönteisten ja selkärangattomien katoaminen kertookin ehkä vain siitä, että niiden elämä on aika pienessä piirissä, hyvin paikallista, joten niiden toukka-asteet tuhoutuvat.

    Ja kyllähän Gomelin alueelta samaa voidaan seurata ihan ihmisistä: mikäli on uskomista paikallisiin lääkäreihin, niin siellä ei juurikaan terveitä lapsia synny(väkiluku ennen Tsernoa 2,3M, nyt jotakin vähän yli miljooonan).

    Lamppu vaihtoon? Vai ehdotatko säteilytason nostamista alueella?

    Äänestä

.. mitä viime aikoina on tullut tv:stä oli se raportti sieltä, että eläinmaailma voi paksusti, eikä mitään hätä ole.

Jo sitä pätkä katsoessani toteasin, ettei näin ole eikä voikaan olla.

Mutta se on ydinvoimalateollisuuden keino pestää kanasalaisten ja POLITIIkKOJEN aivot. Viimeksi mainitut ovat helpompi pala....

Äänestä
  • Tshernobylin ympäristössä on säteilyvaikutuksia tutkittu hyvin laajasti. Tuloksia on raportoitu runsaasti lukuisissa tiedejulkaisuissa ja tulosten perusteella on laadittu laajoja ympäristön säteilyvaikutusten arviointimenetelmiä.

    Kyseisillä menetelmillä on Suomessa selvitetty esimerkiksi vakavan ydinreaktorionnettomuuden mahdollisia seurauksia lähialueella. Arviotuloksia on esitetty mm. Lo3 YVA-selosteessa. (Voi ladata TEMin nettisivuilta).

    Hesarissa ja netissä (ja tällä saitilla) hälisty uusi muka "tutkimus" on Greenpeacen hörhösälää. Sen tarkoitus on vahvistaa ja ruokkia Vastaaja-trollia. Ja ehkä säikyttää joitain herkkäuskoisia kansalaisia. Muuta arvoa sillä ei ole.

    Greenpeacen läpinäkyvä potaska on vuosikymmeniä jatkuttuaan niin kyllästyttävää, että Suomessa ei Juha Granathin lisäksi löydy montaakaan vihertoimittajaa, joka viitsisi (enää) teeskennellä ottavansa sitä tosissaan. Vastaaja on poikkeus: hän jaksaa meuhkata, sillä öljylobbari Vastaajalle maksetaan siitä.

    Äänestä

  • taas hörhöilee kirjoitti:

    Tshernobylin ympäristössä on säteilyvaikutuksia tutkittu hyvin laajasti. Tuloksia on raportoitu runsaasti lukuisissa tiedejulkaisuissa ja tulosten perusteella on laadittu laajoja ympäristön säteilyvaikutusten arviointimenetelmiä.

    Kyseisillä menetelmillä on Suomessa selvitetty esimerkiksi vakavan ydinreaktorionnettomuuden mahdollisia seurauksia lähialueella. Arviotuloksia on esitetty mm. Lo3 YVA-selosteessa. (Voi ladata TEMin nettisivuilta).

    Hesarissa ja netissä (ja tällä saitilla) hälisty uusi muka "tutkimus" on Greenpeacen hörhösälää. Sen tarkoitus on vahvistaa ja ruokkia Vastaaja-trollia. Ja ehkä säikyttää joitain herkkäuskoisia kansalaisia. Muuta arvoa sillä ei ole.

    Greenpeacen läpinäkyvä potaska on vuosikymmeniä jatkuttuaan niin kyllästyttävää, että Suomessa ei Juha Granathin lisäksi löydy montaakaan vihertoimittajaa, joka viitsisi (enää) teeskennellä ottavansa sitä tosissaan. Vastaaja on poikkeus: hän jaksaa meuhkata, sillä öljylobbari Vastaajalle maksetaan siitä.

    "Hesarissa ja netissä (ja tällä saitilla) hälisty uusi muka "tutkimus" on Greenpeacen hörhösälää."

    Vin ihka oikea pikku pikku ydinvoiman kannattajtrolli kirjoittelee tuollaista kertomatta lähdetätä. Hyvä hyvä, tap tao. Älä pelkää, me kohdellaan pikku ydinvoimakannattajasulotrolleja kiltisti eikä pyydetä lähdettä väitteelle :)

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Kävitkö katsomassa linkkiä:

    Tuloksia on esitetty mm. Lo3 YVA-selosteessa. (Voi ladata TEMin nettisivuilta).

    Äänestä

  • Vatsaaja :) kirjoitti:

    Kävitkö katsomassa linkkiä:

    Tuloksia on esitetty mm. Lo3 YVA-selosteessa. (Voi ladata TEMin nettisivuilta).

    linkki linkki, kiitos, niin sokeus ehkä jäipuu

    ja tuu pois sieltä puun takaa. ei me rehdä pahaa pikku pikku ydinvoimankannattajasuklotrolleille

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "Hesarissa ja netissä (ja tällä saitilla) hälisty uusi muka "tutkimus" on Greenpeacen hörhösälää."

    Vin ihka oikea pikku pikku ydinvoiman kannattajtrolli kirjoittelee tuollaista kertomatta lähdetätä. Hyvä hyvä, tap tao. Älä pelkää, me kohdellaan pikku ydinvoimakannattajasulotrolleja kiltisti eikä pyydetä lähdettä väitteelle :)

    omia kykyjä trollipeikkona. fet lienee löytänyt sinusta liki suuremman ja eittämättä taitavamman trollaajan. koita pysyä aisoissaäläkä päästä itseäsi viettiesi viemäksi, silloin sinun vaahtoaminen paljastuu viimeistään kaikille puhtaaksi trolliksi.

    niin ja koita olla närkästymättä ja leikkimästä sefua. sinulla ei antiydinkiimassasi ole nyt, tulevaisuudessa eikä menneisyydessäkään pahemmin varaa arvostella muita kielenkäytöstä, asiattomuudesta tai trollaamisesta.

    Äänestä

  • nyt väheksy kirjoitti:

    Rakastan noita pikku trolleja, jotka autuaan mistään mitään tietämättömänä laukovat suustaan mitä sattuu, eivätkä sitten pysty osoittamaan sitä todeksi.

    Ah, miten hyödyllisiä tuollaiset pikku pikku ydinvoimasulotrollit ovatkaan ydinvoiman vastustajille!

    Hyvä että sellaisia on olemassa!

    että samalla kiität myös itseäsi.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    linkki linkki, kiitos, niin sokeus ehkä jäipuu

    ja tuu pois sieltä puun takaa. ei me rehdä pahaa pikku pikku ydinvoimankannattajasuklotrolleille

    Vastaaja ei näköjään kykene yhteenkään omatoimiseen askeleeseen netin linkkipolulla.

    Annoin jo neuvon: TEM -> LO3 YVA. Vastaajalle se on näköjään liian vaikeaa: Kokeillaanpa pystyisikö Vastaaja löytämään linkin kun kädestä pitäen talutetaan: Tässä melkein perille asti oleva linkki: http://www.tem.fi/index.phtml?s=1915
    Tässä aivan perille asti auttava linkki: http://www.tem.fi/files/19434/YVA_selostus_FI.pdf
    Sieltä sivu 152; sieltä viite "Hinton et al. 2007" kertoo Tshernobylin ympäristötutkimuksista. Arviointimenetelmistä puolestaan kertoo viite "ICRP 2007".

    Miksi Vastaaja ei muka löytänyt linkkejä? Miten hän voi limbota noin täydellisesti alle kaiken alkeellisimmankin perusosaamistason? Vastaaja on itse valinnut osansa. Hän on sokea, kuuro, avuton ja kyvytön.

    Ennakoin jo Vastaajan parun: "linki, linkki, linkki..."

    Äänestä

  • apukoululaisen alapuolella kirjoitti:

    Tähän se linkki

    "
    Hesarissa ja netissä (ja tällä saitilla) hälisty uusi muka "tutkimus" on Greenpeacen hörhösälää.
    "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yltiö kirjoitti:

Nostan tuon vastaajan laittaman YLE-uutisen, ettei se hautaudu tuoreena historiaan.

http://www.yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/03/tshernobyl_on_vahingoittanut_luontoa_luultua_enemman_621545.html

Eli meille on törkesti jo 20 vuotta valehdeltu siitä, kuinka Tsernobylin luonto voi hyvin. Säteilyn vaiktutkset eivät kuitenkaan ole säästäneet alueen eläimiä, selkäragattaomilla on ollut lähes täystuho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu