merkillinen juttu

Tein spontaanin matkan johonkin...

Liu´uin jotain kohti, valuin vatsallani. Olin itsevarma ja rohkea. Myönnän että olin lähtiessä ylimielinen ja aggressiivinenkin. Tapasin pöllön. Pieni pöllö, ehkä helmipöllö? Se oli aran oloinen, teki minut nöyräksi. Tajusin olevani väärällä asenteella liikkeellä.
Virta vei minua, ystävällinen pöllö oli vierelläni. Aloin tuntea pelkoa. Synkät varjot häilyivät ympärilläni. Pöllö rohkaisi minua. Se näytti saalistavalta huuhkajalta, vihainen ja voimakas.

Virta vei minut tunneliin. Tunneli haarautui ja virta voimistui. Tunsin kauhua ja räpiköin vastaan. Vasen ja oikea, minun piti valita kumpaan menen. Vasemmalla oli valoa, oikealla oli pimeää ja synkkää. Valitsin oikean, en edes epäröinyt??

Maanalaisessa jokihaaralla oli niljakas hai. Se pelotti minua. Tunsin kauhua ja kammotusta. Taistelin vastaan rajusti etten törmäisi siihen. Oikeastaan ei se ollut vaarallinen, en vain pitänyt siitä. Pelkäsin. Pöllö rohkaisi minua. Yhtäkkiä olin ohittanut hain ja pelottavan kohdan. Tunneli jatkui, näin valoa sen päässä. Pöllö kulki edelleen kanssani.

Joki muuttui äkkiä kosteaksi tippukiviluolaksi. Se nousi ylöspäin, maan pinnalle. Näin vihreää, puita. Pääsin luolasta, nousin suurien puiden yläpuolelle. Katselin puiden latvuksia. Yhtäkkiä tipahdin maahan. Maassa kuljin nopeasti kosteaa, multaista ja kahisevaa aluskasvillisuutta pitkin. Se oli jokin polun tapainen. Näin kaivetun luolansuun joka meni maan alle. Tiesin että sinne piti mennä.

Vierelleni ilmestyi lempeä näätä. Itseasiassa haisunäätä? Sen vuoro oli opastaa minua. Välillä iljetti madot ja pimeys, käytävän mutkat, juurakot. Tunsin välillä pelkoa ja yritin kieltäytyä menemästä. Menin kuitenkin. Näätä vierelläni oli rohkea, se rohkasi minua. Luola päättyi spiraaliverkkoon, menin siitä läpi.

Luolan päässä oli pehmikkeitä. Tongin niitä ja sieltä paljastui hirvittävän näköinen raivokas eläin joka oli kuolemaisillaan. En tiedä oliko se hyeena, susi vaiko koira. Makasi siinä voipuneena irvistellen hampaitaan katsoen raivokkaasti minua. En pelännyt. Menin sen luo, halasin ja silittelin sitä. Se virkistyi. Pidin sitä kaulasta kiinni, se oli kuin raivokas susi. Uskomattoman vahva ja rohkea. En pelännyt yhtään, se oli minun.

Jatkoin matkaani luolassa. Se meni ylöspäin kohti jotain valkoista. Se oli lunta. Istuin hetken luolan päässä ajatellen pöllöä, näätää ja sutta, ne olivat tehneet minuun vaikutuksen. Hai inhotti minua. Kaivauduin lumen läpi takaisin maan pinnalle.

Olen edelleen ymmälläni. Tuntemukseni olivat täysin todelliset, kauhu, pelko, inho, rohkeus, suru ja ystävällisyys. Luulen että minun täytyi tehdä matkani pelastaakseni se kuolemaisillaan oleva susi. Rakastan sitä. Kuten myös sitä rohkeaa pöllöä ja kilttiä näätää.

Eikö ollut erikoinen matka?