vangitsevat profetiat

kyseenalaistaja

olen saanut elämäni aikana seurata läheltä ns. fundamentalistikristittyjen/ karismaatikkojen hengellistä elämää ja toimintaa ja vakuuttunut aina uudestaan siihen liittyvien tiettyjen piirteiden haitallisuudesta.

pistää erityisesti vihaksi ns. profetiat, joita suolletaan kepeästi ajattelematta seurauksia. varsinkin moni nuori haluaa tulla huomatuksi ja vastaanottaa hänelle kohdistuvan profetian täysin kyseenalaistamatta. mitä parempi profetia on, sitä enemmän siihen halutaan uskoa. samaan tapaan toimivat horoskoopit ja kaikenlaiset pseudo-analyysit persoonasta. ...profetiat ovat parhaimmillaan harmitonta "viihdettä", mutta pahimmillaan rajoittavat ja vangitsevat herkän ihmisen mielen.

esimerkiksi; kerran tapasin pojan, joka oli kaivannut vaimoa jo useamman vuoden. sitten eräänä iltana karismaattisessa kokouksessa joku profetiasankari julisti,että jumala on jo valinnut pojalle vaimon... ja sitten seurasi hyvin yksityiskohtainen raportti siitä miltä tuleva vaimo tulee näyttämään, mistä tämä on kotoisin jne. ...tästä sitten seurasi, että tuo poika jäi odottamaan tyttöä joka täyttäisi kaikki mainitut tuntomerkit...ja odottaa varmaan vieläkin.

miten kukaan voi sanoa puhtaalla omalla tunnolla, että tuonkaltainen profetia tulee jumalalta. kyse on julmasta vallankäytöstä, mitä karismaattisissa piireissä harrastetaan enemmän kuin haluttaisiin myöntää.

minullekin on vuosien varrella profetoitu kultaa ja mirhamia ja myös lauottu julkisesti nöyryyttäviä ja täysin epätosia väittämiä elämästäni. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

tunnen kristittyja, jotka ovat jo vuosia odottaneet jotain suurta käännettä elämässään. jumalan kutsua lähteä lähetystyöhön tai vastaavaa, mutta niitä liekkejä ei ole taivaalla leimunnut. monille tämä synnyttää katkeruutta tai kateutta muita uskovia kohtaan, jotka ovat saaneet jumalalta "merkittävämmän" osan.

ja sitten nämä kaikki kaatuamiset ja kiljahtelut ja hohhoijaa. haluaako jumala todella, että käyttäydymme kuin järjettömät ja hätistämme viimeisetkin uteliaat ei-uskovat kokouksista pois. touhu ei näytä jumalan voimaa, vaan lähinnä ihmisen epätoivoista kamppailua suggestioida itselleen jonkinlaisia yliluonnolliseen viittavia kokemuksia.

jos jumala on, hän on salattu jumala. ja karismaattiset pyrkimykset todistaa jumalan olemassaolo on vain narrimaisen vääristynyttä pelleilyä.

4

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saara

      On totta, että kaikki tuollainen on valitettavasti todellisuutta ja se on erittäin surullista! Jopa "rukouskokouksista" voi kehittyä "rukousjuorupiirejä", sekin on nähty ja kuultu. Ei Jumalan asioilla pitäisi leikkiä!

    • Jeesuksen opetuslapsi

      Olen samaa mieltä, valitettavasti on niin, että ihmisinä meidän on vaikeaa koetella, mistä hengestä profetiat tulevat. Emme pysty näkemään ihmisen sisimpään. Onneksi Isä Jumala on antanut meille oman Ilmestyskirjan, jossa on kerrottu Jeesuksen tuloon liittyviä asioita ja voi olla täysin varma, että se on aito ja muuttumaton. Luonnollisesti meidän tulee pyytää Isältä, että hän Jeesuksen nimessä antaisi Pyhän Hengen opettaa meitä sitä ymmärtämään, niinkuin muitakin pyhien kirjoituksen kohtia, joissa on kerrottu Jeesuksen toisen tulemuksen ajoista ja tapahtumista. Isä siunatkoon kaikkia, jotka tahtovat tulla näitä hänen sanaansa kirjoitettuja profetioita ymmärtää ja noudattaa. Mielestäni emme enää edes tarvitse varsinaisia uusia profetioita liittyen Jeesuksen tuloon, vaan tarvitsemme Pyhän Hengen viisautta, ymmärrystä, neuvoa, voimaa ja tietoa. Kuitenkin uskon Paavalin kirjeissä olevia kehotuksia profetian armolahjasta ja että sitä kannattaa anoa, mutta uskon sen olevan enemmän opetusta kirjoituksista ja rohkaisua Jeesuksen seuraamiseen. Jeesus varoitti vääristä profeetoista ja eksytyksistä. Meitä koetellaan ja jyvät erotellaan. Se on Isän Jumalan tahto. Rukoillaan ja valvotaan kaikkien pyhien puolesta, että saisimme öljyä astioihin ja silmävoidetta silmiimme.

    • SamiA

      Suurta käännettä elämään tuskin tulee, jos ihminen vain odottaa.
      Profetiat ovat hyviä, jos ne kannustavat ihmisiä liikkeelle esim. vaimon tai työtehtävän takia.
      Meni suteen tai saveen, niin kannatta olla aktiivinen, Jumalan tehtävä on korjata tilanne.

      Jotta Jumala voi toimia, meidän täytyy ottaa ensimmäinen askel.
      Se joka ei uskalla tehdä mitään, ei koskaan tee mitään. Sellainen ihminen ei suostu ottamaan askeltakaan, vaikka häntä potkittaisiin persuksille. Mikään merkki tai profetia ei vakuuta veli Tuomasta.

    • niin paljon

      opetusta että mainitsemiisi 'profetioihin' osaa suhtautua. Pyydetään henkien erottamisen armolahjaa, tunnet sisimmässäsi milloin Jumala puhuu ja milloin puheessa on astian makua.

      Totta on, että en usko kyllä kenenkään edes uskovan tuollaisiin puolisoprofetioihin, nehän on selvästi jonkun kiltin sivustaseuraajan höpötystä joko tahallaan tai vaan jonkun ihmisen toiveita.

      Pyhä Henki kertoo harvoin sinulle aviopuolisoa, Hän rohkaisee, kehottaa ja varottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      91
      5846
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4762
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      91
      2988
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2770
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      2026
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1486
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1047
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1018
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      940
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      744
    Aihe