PööPööPÖÖÖÖÖÖÖÖ

Mustilla amerikkalaisilla 20-kertainen sydänkohtausriski



Nuorilla ja keski-ikäsillä mustilla amerikkalaisilla on jopa 20-kertainen sydänkohtauksen riski valkoiseen väestöön verrattuna, tuoreesta tutkimuksesta selviää.

- Mustien kolmi- ja nelikymppisen joukossa sydänkohtausten määrät ovat samalla tasolla kuin viisi-kuusikymppisten valkoisten, sanoo tutkimusryhmään kulunut Kirsten Bibbins-Domingo Californian yliopistosta.

Kaksi vuosikymmentä kestäneessä tutkimuksessa seurattiin 5 115 musta- ja valkoihoista amerikkalaista, jotka olivat tutkimuksen alussa 18 - 30-vuotiaita. Tutkimuksen aikana sydänkohtauksen saaneista 27 ihmisestä 26 oli mustia. Keskimäärin sydänkohtaus iski 39-vuotiaana.

Tutkijoiden mukaan sydänkohtauksen riskiä kasvattavat tekijät tulevat vastaan mustilla amerikkalaisilla selvästi nuorempina. Niitä ovat mm korkea verenpaine, liikalihavuus ja munuaisongelmat.

Osalta mustaihoisista puuttuu kunnollinen sairausvakuutus. Ongelmia kasvattaa ihonväristä riippumatta lääkäreiden nihkeys nuorten potilaiden verenpaineen hoitamiseen ja nuorten aikuisten tapa olla syömättä lääkkeitään, tutkimuksessa kirjoitetaan. Sydänkohtauksen saaneista 87 prosentilla oli hoitamaton tai heikosti hoidettu korkea verenpaine.

Yhdysvalloissa kuolee vuosittain sydänkohtaukseen noin 300 000 ihmistä.

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/03/mustilla_amerikkalaisilla_20-kertainen_sydankohtausriski_624588.html?origin=rss
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


peljästyttäjä kirjoitti:

Mustilla amerikkalaisilla 20-kertainen sydänkohtausriski



Nuorilla ja keski-ikäsillä mustilla amerikkalaisilla on jopa 20-kertainen sydänkohtauksen riski valkoiseen väestöön verrattuna, tuoreesta tutkimuksesta selviää.

- Mustien kolmi- ja nelikymppisen joukossa sydänkohtausten määrät ovat samalla tasolla kuin viisi-kuusikymppisten valkoisten, sanoo tutkimusryhmään kulunut Kirsten Bibbins-Domingo Californian yliopistosta.

Kaksi vuosikymmentä kestäneessä tutkimuksessa seurattiin 5 115 musta- ja valkoihoista amerikkalaista, jotka olivat tutkimuksen alussa 18 - 30-vuotiaita. Tutkimuksen aikana sydänkohtauksen saaneista 27 ihmisestä 26 oli mustia. Keskimäärin sydänkohtaus iski 39-vuotiaana.

Tutkijoiden mukaan sydänkohtauksen riskiä kasvattavat tekijät tulevat vastaan mustilla amerikkalaisilla selvästi nuorempina. Niitä ovat mm korkea verenpaine, liikalihavuus ja munuaisongelmat.

Osalta mustaihoisista puuttuu kunnollinen sairausvakuutus. Ongelmia kasvattaa ihonväristä riippumatta lääkäreiden nihkeys nuorten potilaiden verenpaineen hoitamiseen ja nuorten aikuisten tapa olla syömättä lääkkeitään, tutkimuksessa kirjoitetaan. Sydänkohtauksen saaneista 87 prosentilla oli hoitamaton tai heikosti hoidettu korkea verenpaine.

Yhdysvalloissa kuolee vuosittain sydänkohtaukseen noin 300 000 ihmistä.

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/03/mustilla_amerikkalaisilla_20-kertainen_sydankohtausriski_624588.html?origin=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu