Venäjä vääristelee historiaansa

Ojuke

On mielenkiintoista nähdä mihin Venäjä todellisuudessa tähtää historiaansa vääristelemällä.
Näkyvin päämäärä voisi olla nykyisen tynkä-Neuvostoliiton sisäinen eheyttäminen luomalla tietoisesti suurta menneisyyttä ja korostamalla ulkoista uhkaa.
Ennenpitkää se johtaa myös tekoihin, joista Georgia oli kenties esimakua.
Suomen on nyt oltava kertakaikkiaan varuillaan oman turvallisuutensa vuoksi. Ruususen unesta, jota nukuttiin myös ennen talvisotaa, on syytä herätä, ettei raakalaisjärjestelmä jälleen kokeile porttejamme.

7

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nukun

      ... kenttälapio ja rähinäremmi päällä, täysvarustuksessa, pakkia unohtamatta. Sitä ei koskaan tiedä milloin se alkaa.

    • enemmän tietoa kun sinulla

      Elätkö jossain skitsofreenisessä painajaisessa. Kyllä se niin on että Venäjä on aika riippuvainen kaupankäynnistä tänä päivänä ulkomaiden suhteen,ei enää eletä stalinin aikaa vaan raha ratkaisee.Taidat olla pappojen talvisotajuttuja kuunnellut vähä-äly joka pelkää isoa naapuria vanhojen kauhukuvien perusteilla.jenkit ovat ihan idiootteja työntävät aseita ja miehiä joka paikkaan.

      • Ojuke

        Kerrotko mitä hyvää Venäjä on meille tuonut?
        Minä en kärsi mistään russofobiasta, mutta Sinä näytät kärsivän vastaavasta USA:n suhteen.
        Kaupankäynnissä Venäjä pyrkii aika usein kiristämään ja yrittää nytkin saada Euroopasta otteen kaasunsa avulla.
        Mitä pahaa USA on muuten Suomelle tehnyt, paitsi levittänyt pidäkkeettömän kapitalismin sanomaa, johon Sinunlaiset koheltajaidiootit ovat joko retkahtaneet tai vastustavat verisesti ja vannovat edelleen idän ihanuuden nimiin.
        Kyllä Venäjä ihmisyyden kannalta ajatellen on todella raaka ja säälimätön valtio, oletko ajatellut muuttaa sinne?

      • pantiin pää pensaaseen

        "Venäjä on aika riippuvainen kaupankäynnistä tänä päivänä ulkomaiden suhteen,ei enää eletä stalinin aikaa vaan raha ratkaisee"

        Samanlaista haihattelua oli lännessä myös 1930-luvulla: "sotaa ei tule, koska maat ovat riippuvaisia toisistaan ja koska sota käy liian kalliiksi".

        Ihan järkiperusteitahan nuo olivat, mutta ei tarvittu, kuin 2 raivohullua diktaattoria, niin maailmansota pääsi valloilleen. Pelin avasi Hitler 1.9.1939 hyökkäämällä Puolaan. Pari viikkoa tämän jälkeen Hitlerin liittolainen Stalin hyökkäsi myös Puolaan. Saksa sai Puolan läsnsiosan ja Neuvostoliitto itäosan. Sama rauhaa rakastava toviri Stalin, Isä Aurinkoinen hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. Seuraavana vuonna oli Baltian maiden vuoro. Jne jne jne...

        Vain aito demokratia estää sodat toista demokratiaa vastaan. Antiikin aikojen jälkeen yksikään demokraattinen maa ei ole hyökännyt toista demokraattista maata vastaan. Venäjä ei ole demokratia, kaukana siitä. Se on erittäin autoritaarisesti hallittu maa, jossa maan johtoon päässyt mielipuoli voi saada aikaan todella pahaa jälkeä.

        Varuillaan on oltava.

      • Stalinin
        pantiin pää pensaaseen kirjoitti:

        Liittolainen! Ettei vaan ollut itse Uncle Sam, eli USA! Ilman USA:n apu Puna-armeija olisi luhistunut, mitä todennäköisemmin, vuonna 1942/1942!

    • pikimmiten

      Arvelusi Venäjän laajentumishalusta on oikea. Paras keino turvata maamme itsenäisyys on liittyminen Natoon. Baltian maat ovat tämän tajunneet, onneksi Suomikin tajuaa lähivuosina. Ilman Nato-jäsenyyttä Baltia olisi taas osa venäjää.

    • vääristele?

      Tuohan kuuluu iivanoitten peruskultuuriin. Asioita vain muutetaan toiseen muotoon yleisen "neuvostoedun" nimissä.
      Stahanovilaiseen maailmankuvaan kuuluu, että aina on joku vihollinen hyökkäämässä sinne ja ryöstämässä iivanoitten "rääsyt" ja "ryysyt".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5035
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4472
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2341
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1920
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1826
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe