Natolla ja Suomella on samat arvot

Gustav Emertia

Tehtävämme on turvata Naton jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilön vapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.

Naton "kova ydin" on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokainen jäsenmaa saa YK:n peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, ja on puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, kukin maa itse parhaiten katsomillaan keinoin, mukaan lukien asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella.

Kaikki Natomaat ovat täysin itsenäisiä ja täysin vapaita maita. On itsestään selvää kuulua Natoon.
Rikolliselta ei kysytä lupaa kuulua Länteen. Me haluamme torjua rikollisen venäläisen ja puolustaa vapautta. Suomella ja Natolla on samat arvot. Ihmisoikeuksien puolustaminen ja demokratia. Nato on vain yksi hirveän tärkeä instrumentti, joka kauniisti yhdistää vapaita maita toinen toisiinsa.

9

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kainuun kansa

      Meistä yli 80% vastustaa jyrkästi Natoon liittymistä,meistä saman verran vastusti aikoinaan Neuvostoliittoon littymistä,kuunnellaanko kansaa yhtä herkästi kuin silloin?
      Jos ei kuunnella ,voisi kuvitella ,että tämä hallitus olisi vienyt meidät osaksi Neuvostoliittoa,jos se olisi ollut silloin vallassa!
      Onneksi oli Kekkonen,joka kuitenkin kuuli kansaa!

      • Erkki Risuparta

        Herrat vievät meidät Natoon. Herra johdattaa meidät turvaan viheriäiselle niitylle. Naton vastustajalta puuttuu jätehuolto ja ihmisoikeudet.

        Suomalaiset ovat selkeäsanaisesti puolustaneet demokratiaa ja ihmisoikeuksia (hyvä Nato yhdessä).

        Suomi pääsee pöytiin Natossa. Suomelle on varattu paikka vapaiden maiden yhteisössä. On itsestään selvää kuulua Natoon.

        Ehdoton enemmistö on ilmoittanut tukevansa Natoa, jos Suomi pääsee pöytiin Natossa (Kyllä pääsee).

        Sivistysmaat antavat heti Suomelle kaiken mahdollisen tuen venäläistä rikollista hyökkäystä vastaan.

        Oikeusvaltiot muodostavat hyvän Naton (kansalaisyhteiskunnat). Suomelle Nato on aivan erityisen tärkeä (yhteensopiva Suomi Natoon).

        Nato on täysin puolueeton ja puolustaa täysin itsenäisiä ja täysin vapaita maita voimaperäisesti tuhoten helposti rikollisen. Nato suojelee jokaista kansainvaltaista puoluetta. Nato on puoluepolitiikan yläpuolella oleva hyväntekijä.

        Pitää myös muistaa, että kaikki ihmiset koko maailmssa onnittelivat Natoa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Nato sai Nobelin. Myös Tarja Halonen onnitteli Martti Ahtisaarta. Obama haluaa Suomen Natoon. Kaikki länsi on samaa.

        Humanitaarista apua viedään vapauden kaipuuseen. Rekkajonoja ei pysäytetä vielä. Heti Natoon optiolla on myös koko kansan tuki.

        Tarja Halonen ei asetu enää ensi vaalikaudella Natoa vastaan. Meitä natotetaan kohti osoitettua päämäärää.


    • Joka Puolelta

      Japani vastaamassa ohjuskilvellä Pohjois-Korean rakettiin

      julkaistu tänään klo 09:31

      Japanin puolustusministeri sanoo harkitsevansa ohjuskilven liikkeellepanoa suojellakseen maan pohjoisosaa Pohjois-Korean suunnittelemalta rakettilaukaisulta. Jos Pohjois-Korean laukaisu epäonnistuu, raketti voi uhata Japanin kansalaisia ja maaperää.

      Pohjois-Korea on ilmoittanut laukaisevansa avaruuteen satelliitin huhtikuun alussa. Muun muassa Yhdysvallat uskoo, että satelliitin varjolla Pohjois-Korea aikoo tehdä ohjuskokeen.

      Japani on varoittanut tekevänsä kaikkensa kansalaistensa turvaksi koskien laukaisua. Puolustusministeri Yasukazu Hamada kertoo voivansa mobilisoida ohjuksia Tokiosta Pohjois-Japaniin.

      Torstaina Japani tiedotti harkitsevansa pakotteiden säätämistä ja asian viemistä YK:n turvallisuusneuvostoon, jos Pohjois-Korea pysyy laukaisusuunnitelmissaan.

      AP

    • kainuun kansa

      Niin ,siinä oli löysää ja perustelematonta tarinaa kerrassaan.Voisi verrata Stalinin tai yleensä kommunismi -propagandaan,enpä ole senjälkeen vastaavaa soopaa lukenut!
      Puuttui vain Ahtisaaren ja muutaman muun Bushin tapaisen sotahaukan Jumal-sävytteiset ja itseihannoivat säkeet!

    • Lastentappajia

      Sen Nato osaa.

      • Hyvä Natomme

        Nato suojelee vapaita ja itsenäisiä maita. Miljardi ihmistä on jo Natossa. Natolla ja Suomella on samat arvot. Terrorismin vastainen sota on äärimmäisen tärkeää. Merijalkaväki on suuren ihailun kohteena kaikkialla maailmassa. Pitää myös muistaa, että rikollinen haluaa hajottaa Naton. Nato on ylivoimainen ja meillä on Natossa kaikki maailman osaaminen. Nato on vapaiden ja itsenäisten maiden turvajärjestely. Kaikilla maailman lapsilla on oikeus elää ilman venäläisiä rikollisia. YK käy sotaa Irakissa ja Afganistanissa. Demokratian tuloa ei voi kommari estää. Lasten etu on aina Naton etu, eli hävittää kaikki julmat rikolliset. On itsestään selvää kuulua Natoon. Rakkaus on suurin ja kaunein. "Se tähti kirkkaampi muita". Hyvä Nato yhdessä. Kohti osoitettua päämäärää. Pelkät turvakamerat ja sormenjäljet eivät riitä meille tänne kotiin jättiläismäiseen vapaaseen vahvaan länteen. Tarvitaan voimakasta modernia hyvää Natoa, joka turvaa meille vapauden ja puolustaa kaikkia lapsia.


      • Suomalaisten elintasoon
        Hyvä Natomme kirjoitti:

        Nato suojelee vapaita ja itsenäisiä maita. Miljardi ihmistä on jo Natossa. Natolla ja Suomella on samat arvot. Terrorismin vastainen sota on äärimmäisen tärkeää. Merijalkaväki on suuren ihailun kohteena kaikkialla maailmassa. Pitää myös muistaa, että rikollinen haluaa hajottaa Naton. Nato on ylivoimainen ja meillä on Natossa kaikki maailman osaaminen. Nato on vapaiden ja itsenäisten maiden turvajärjestely. Kaikilla maailman lapsilla on oikeus elää ilman venäläisiä rikollisia. YK käy sotaa Irakissa ja Afganistanissa. Demokratian tuloa ei voi kommari estää. Lasten etu on aina Naton etu, eli hävittää kaikki julmat rikolliset. On itsestään selvää kuulua Natoon. Rakkaus on suurin ja kaunein. "Se tähti kirkkaampi muita". Hyvä Nato yhdessä. Kohti osoitettua päämäärää. Pelkät turvakamerat ja sormenjäljet eivät riitä meille tänne kotiin jättiläismäiseen vapaaseen vahvaan länteen. Tarvitaan voimakasta modernia hyvää Natoa, joka turvaa meille vapauden ja puolustaa kaikkia lapsia.

        Vaan kansan ahkerasta työnteosta ja verojen
        maksusta valtion kassaan, jotka nato omia
        suomen kätyreiden avustuksella.


    • tämän

      päivän 2009 juttuja. NATO JUNTTI!!

    • erkki-setä

      Viimeviikolla kansainvälinen punainen risti
      antoi tiedotteen että USA ja nato edelleen kiduttaa kaapaamiaan vankeja ympärimaailmaa
      salaisissa vankiloissaan.Että siinä sinulle
      "arvoja".Tämä punaisenristin tiedote ylitti
      uutiskynnyksen vain MTV-n seitsemän uutisissa.
      Ylelle ja naton suomen päämajalle hs- sanoma-
      wsoylle se olisikin ollut liian kiusallinen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe