Kapean huipun irtiotto

Suomen miljonäärit

"Voittaja otti kaiken"
jäljelle jäivät tyhjät tehtaat,
irtisanottujen ja lomautettujen surkea joukko, suuri joukko parhaansa antaneita "seitsemästä-neljään" -työläisiä.

Näinhän sitä lamaa järjesteltiin porvarihallituken toimesta vai pitäisikö sanoa että köyhien ja keskituloisten lamaa. Rikkailla ei ole lamahuolia. Ellei huolena pidetä sitä, jos osinkotulot jäävät hiukka vähemmälle.

- suuremmat tuloerot
- vltion roolin supistaminen
- julkisten toimintojen yksityistäminen
- verotuken keventäminen (suurituloisilta)
- sosiaaliturvan karsiminen

Suomessa on toteutettu epäonnistunutta veropolitiikkaa: rikkaiden 0-verotusta. Missään muualla maailmassa, ei edes USA:ssa, ole poistettu rikkailta sekä varallisuusveroa että perintöveroa, mikä merkitsee 400-500 miljoonan valtion verokertymän vähennystä.

Tulohaitarin ylä- ja alapää erkaantuu...

Leipäjonoissa lisää ruuan jonottajia
miljonäärit saavat verottomia miljoonia lisää, lisää, lisää...

Yritysten olisi pitänyt sijoittaa voittojaan korkeasuhdanteen aikana myyntiin ja markkinointiin (palkata kielitaitoisia vientimyyjiä), tuotekehitykseen, innovaatioihin, osaavaan työvoimaan...

Voitot jaettiin yritysjohdolle (miljoonaoptiot), jättisuuret palkat ja palkkiot sekä yritysten omistajille (sijoittajille), joiden sijoitustulojen verotusta pienennettiin.

Lamaan ei mitenkään varauduttu, vaikka se oli jo USA:ssa ja tulossa Suomen. Yrityket irtisanovat ja lomauttavat kolmesta pääasiallisesta syystä:
1) tulevan noususuhdanten voittojen maksimointi jättisuurta osingonjakoa varten (osingonjako jää vähemmälle lamana aikana)
2) laman aikana ei investoida työvoimaan, jota on laman jälkeen runsaasti saatavana (nöyrällä mielellä) työttömyyskortioista
3) palkkoja ja työehtoja heikennetään laman nimissä

Suomessa kovat arvot ovat kovaakin kovempia samoin kuin ökyrikkaiden valtavan valtavat voitot, pienen pienellä verolla.

Ökyrikkaiden varallisuuusvero suurista omaisuuksista on kokonaan nollattu.
Hallitus ryhtyi nollaamaan myös rikkaiden perintö- ja lahjaveroa heti valtaan tultuaan.

Suomessa veronmaksukyky ei ole enää veronkantoperusteena vaan veroja kerätään eniten pieni- ja keskituloisilta. Myös sosiaalietuudet ovat voimakkaasti verotettuja. Maataloustukiaiset ovat verottomia (200 erilaista tukimuotoa). Tänään ilmoitettiin jälleen uudesta tuesta, kun hoitamattomat kesantopellot laittaa "perinnenurmikoiksi" - siitäkin tulee rahaa.

Mutta ... ollaan me iloisia miljonääriemme puolesta ja iloitaan myös heidän 0-veroistaan. Näitä miljonäärejähän on niin vähän: tuhanneksi rikkain suomalainen ansaitsi vuonna 2007 alle miljoona euroa.
Perusturva on 500 euroa ja näitä prusturvalla eläviä on paljon, paljon, paljon...
Kyllä hallitus osaa hoitaa omien intressiryhmiensä etuja - mutta kenen kustannuksella? Muistetaan miten ministeri Katainen kielsi mediaa kirjoittamasta huono-osaisista ja keskittymään hyväosaisiin.

Suomen 200 isotuloisinta vuonna 2007.
Nämä suurituloiset eivät tarvitse lottovoittoja elääkseen raharikkaina. Jättääkseen valtavan, valtavat omaisuudet - verottomina - perillisilleen. Ylisuuret eläkkeet odottavat miljonäärejä eläkeiässä, Suomessa kun ei ole eläkekattoa eikä eläkepalkkakattoa kuten muissa EU-maissa.


Nimi    Tulot yht.    Vero%
1. Sundholm Göran Wilhelm    81 177 309 €    29
2. Sairanen Seppo Juhani    67 054 788 €    29
3. Kaloniemi Markku Petteri    24 706 517 €    29
4. Karjalainen Pertti Tapio    22 302 495 €    29
5. Erkko Aatos Juho Michel    19 447 601 €    29
6. Haapamäki Jorma Tapani    18 792 960 €    29
7. Sarasvuo Jari Kimmo Johannes    17 470 253 €    29
8. Filppula Kari Jouni Olavi    16 269 727 €    29
9. Riihimäki Veli-Matti    16 109 264 €    29
10. Mölsä Pekka Aarne Juhani    14 066 968 €    29
11. Nikula Jukka-Pekka    13 281 201 €    29
12. Laakkonen Mikko Kalervo    12 968 494 €    30
13. Nuutinen Eero Juhani    12 667 901 €    29
14. Wahlroos Björn Arne Christer    12 223 115 €    35
15. Geust Johan Niklas Erik    12 051 166 €    29
16. Väänänen Raimo Juhani    11 741 593 €    29
17. Langenskiöld Lars Robin Eljas    11 077 292 €    29
18. Seppälä Rafaela Violet Maria    10 752 643 €    29
19. Seppälä Jussi Markku Petteri    10 417 034 €    30
20. Sohlberg Hannu Tapani    10 350 202 €    29
21. Laurila Pekka Tuomas    10 247 920 €    29
22. Ollila Jorma Jaakko    9 899 057 €    50
23. Rapila Timo Mikko    9 456 702 €    30
24. Martinkauppi Sami Petteri    9 124 402 €    29
25. Johanson Hans Gunnar    9 031 699 €    29
26. Bär Jari-Pekka Kristian    9 008 907 €    31
27. Ihamuotila Mika Risto    8 671 460 €    44
28. Kyöstilä Karl Heikki    8 603 816 €    29
29. Toivonen Karri Juhana    8 588 491 €    29
30. Karhu Tapio Uolevi    8 163 101 €    29
31. Rönkkö Tuomo Tapani    8 089 286 €    30
32. Gärkman Joel Gustav dödsbo    7 690 436 €    29
33. Lahti Kari Juhani    7 507 624 €    29
34. Vastamäki Ari Pekka    7 472 232 €    29
35. Välkki Pentti Kalevi    7 264 369 €    30
36. Juntunen Lauri Kalervo    7 204 902 €    29
37. Vidgren Kalle Einari    7 123 855 €    30
38. Hulkko Juha Olavi    6 996 745 €    30
39. Poutiainen Risto Antero    6 828 452 €    30
40. Hartwall Per Gösta Viktor sterbhus    6 581 552 €    29
41. Laakkonen Hannu Markus    6 379 012 €    29
42. Oksa Markus Kristian    6 365 053 €    30
43. Leppänen Mikko Juhani    6 334 591 €    30
44. Johansson Mauno Armas Valdemar    6 329 227 €    29
45. Juntunen Elisa    6 283 503 €    29
46. Juntunen Paavo Juhani    6 271 209 €    29
47. Hassi Simo Samuli    6 230 969 €    41
48. Ekdahl Kyösti Henrik    5 982 738 €    29
49. Ahlström Krister Harry    5 958 529 €    30
50. Therman Henrik Viktor Leo    5 904 120 €    30
51. Soila Anssi Jyrki Juhani    5 835 853 €    30
52. Ranta Jukka Heikki Tapio    5 789 283 €    41
53. Pohjola Antti Niilo Antero    5 691 503 €    30
54. Mattila Erkki Viljo    5 455 269 €    29
55. Lindfors Juha Antero    5 451 120 €    33
56. Kettunen Pentti Erkki Olavi    5 402 427 €    29
57. Tilman Tuomo Tapani    5 267 903 €    29
58. Kristiansson Claes-Göran    5 243 948 €    29
59. Bergholm Heikki Lauri Herman    5 214 789 €    30
60. Runola Pasi Pekka    5 195 211 €    29
61. Runola Annukka Kaarina    5 150 826 €    29
62. Dufva Jouko Juhani    5 074 020 €    29
63. Malmivaara Marko Matti    5 012 518 €    29
64. Ylikorkala Antti Olavi    4 976 493 €    29
65. Forsbom Jan Kristian    4 957 045 €    31
66. Lagus Terry Klaus Julius    4 932 609 €    29
67. Lakkapää Juha Kaarlo    4 921 109 €    29
68. Saastamoinen Seppo Markku    4 905 785 €    29
69. Lakkapää Jukka Henrik    4 895 827 €    29
70. Ahlskog John Birger Raoul    4 852 333 €    29
71. Myllyneva Petri Mikael    4 848 887 €    31
72. Ranki Kari Hannes    4 842 845 €    30
73. Björnberg Carl Gustaf    4 811 762 €    31
74. Koppelmäki Jorma Onni    4 808 072 €    29
75. Hyytiä Arto Kyösti Juhani    4 786 946 €    29
76. Niemensivu Outi Maaria    4 723 658 €    29
77. Ehrnrooth Johan Robert Göran    4 655 081 €    30
78. Lindström Harry Juhani    4 613 416 €    41
79. Lahti Isto Kullervo    4 511 820 €    29
80. Etola Erkki Olavi    4 464 981 €    32
81. Lindell John Herman Dennis    4 375 787 €    31
82. Hyöty Jussi Ilmari    4 365 387 €    30
83. Niemistö Kari Pertti Henrik    4 307 608 €    27
84. Melanen Paula Teija    4 294 230 €    29
85. Ylitalo Jukka Tapio    4 293 188 €    30
86. Mikkola Pekka Antero    4 286 255 €    29
87. Kohila Tuomas Markunpoika    4 284 974 €    52
88. Nilsson Per August Johannes    4 280 653 €    30
89. Gustavson Stig Gunnar    4 265 941 €    49
90. Alahuhta Matti Juhani    4 248 534 €    43
91. Kallasvuo Olli-Pekka Juhani    4 242 570 €    47
92. Wainstein Catarina Micaela    4 200 263 €    29
93. Ollikainen Lauri Olavi kuolinpesä    4 198 221 €    51
94. Pentti Heikki Oskari kuolinpesä    4 158 724 €    29
95. Herlin Antti Juhani    4 158 392 €    43
96. Asujamaa Heikki Antero    4 156 154 €    29
97. Fromond Elsa Margaretha Louise    4 056 785 €    28
98. Pentti Kaarle Olavi    4 038 501 €    29
99. Määttä Timo Olavi    3 966 825 €    31
100. Laakso Antti Antero    3 898 942 €    29
101. Stadigh Kari Henrik    3 869 296 €    41
102. Kemppainen Pekka Urho Olavi    3 821 694 €    29
103. Viitamäki Jaakko Eero    3 802 596 €    29
104. Mäkihonko Juha    3 786 232 €    29
105. Paavola Jyri Tuomas    3 774 203 €    29
106. Antinluoma Kimmo Kalevi    3 730 533 €    29
107. Pentti Erkki Juhani kuolinpesä    3 713 112 €    29
108. Vanjoki Anssi Markku Kaleva    3 710 343 €    51
109. Hyyryläinen Veli Armas    3 696 806 €    30
110. Rajamäki Teuvo Matti Mikael    3 690 404 €    29
111. Mäkelä Lauri Toivo Ilmari    3 682 957 €    29
112. Toivanen Anja Marjatta kuolinpesä    3 673 179 €    29
113. Laitinen Jouni Olli-Pekka    3 649 225 €    30
114. Hägg Karl Robert Mikael    3 624 642 €    29
115. Johansson Ole Henrik    3 623 321 €    51
116. Lindfors Kari Juhani    3 608 064 €    29
117. Luusua Juha Pekka    3 586 263 €    30
118. Rautanen Timo Juhani    3 568 172 €    31
119. Björklund Felix    3 552 221 €    31
120. Kemppi Jouko Martti    3 550 198 €    30
121. Holtari Janne Matti Julius    3 540 560 €    30
122. Aaltonen Hannu Tapani    3 539 652 €    36
123. Yliheljo Pentti Olavi    3 531 428 €    51
124. Laakkonen Yrjö Ilmari    3 521 655 €    29
125. Leskinen Jukka Antero    3 514 190 €    30
126. Kemppi Hannu Kalevi    3 471 167 €    30
127. Lönnblad Jan Henrik    3 461 319 €    46
128. Verho Jukka Olavi    3 425 487 €    41
129. Jylkkä Harri Tapani    3 423 464 €    30
130. Fazer Majlen Teresita    3 423 451 €    29
131. Donner Harryet-Marina    3 410 785 €    38
132. Inkinen Simo-Pekka Juhani    3 375 235 €    30
133. Kemppainen Pekka Yrjö Antero    3 336 034 €    30
134. Brotherus Ilkka Johannes    3 321 049 €    30
135. Vähäkylä Tero Tapani    3 291 455 €    31
136. Vaiste Heikki Tapani    3 278 272 €    29
137. Takanen Jorma Jussi Sylvester    3 270 067 €    29
138. Ruuskanen Olli Lauri Olavi    3 260 050 €    29
139. Talermo Roger Ensio    3 207 836 €    53
140. Sohlberg Airi Marjatta Mirjam    3 182 003 €    29
141. Nurminen Juha Matti    3 177 179 €    30
142. Liljeström Ulf Mikael    3 167 687 €    29
143. Ehrnrooth Helene Margareta    3 146 534 €    29
144. Penttilä Vesa-Jussi    3 136 501 €    29
145. Lundberg Rainer Allan    3 116 724 €    29
146. Fazer Jan Peter    3 113 600 €    29
147. Lival-Lindström Stig Johan Robert    3 100 298 €    30
148. Karvonen Kimmo Aapo Tuomas    3 089 410 €    30
149. Rosenlöf Timo Kaarlo Väinämö    3 022 984 €    31
150. Tynkkynen Hannu Tapani    3 016 811 €    30
151. Nuottimäki Veli Aimo    3 016 544 €    30
152. Purontaus Jouni Taneli    2 977 627 €    30
153. Kurkela Kimmo Juhani    2 977 328 €    35
154. Kyöstilä Kyösti Tapio    2 969 071 €    29
155. Pärssinen Katri Johanna    2 959 239 €    41
156. Kuningas Rolf Henrik    2 924 713 €    28
157. Kammonen Jarmo Kullervo    2 922 883 €    29
158. Lundberg Lars Rafael dödsbo    2 914 727 €    30
159. Lundqvist Ben Hugo    2 912 525 €    41
160. Kyhälä Risto Aarre    2 912 168 €    31
161. Sandqvist Leo Antero    2 906 086 €    30
162. Räty Lauri Pekka Hermanni    2 877 943 €    29
163. Lehtonen Timo Petri    2 847 737 €    29
164. Peräkylä Timo Heikki    2 824 367 €    33
165. Hallavo Ilkka Sakari    2 805 624 €    52
166. Lehtonen Jyri Antti    2 790 071 €    30
167. Rannila Esa Kalevi    2 788 429 €    29
168. Lilius Percy Henrik Mikael    2 757 806 €    31
169. Sarajärvi Raimo Otto    2 748 087 €    30
170. Repo Kari Mikko    2 725 406 €    30
171. Säynäjäkangas Seppo Juhani    2 723 041 €    29
172. Näkyvä Maarit    2 704 608 €    54
173. Fazer Karl Johan    2 677 656 €    29
174. Lyytinen Arto Ilmari    2 638 873 €    30
175. Tamminen Veikko Sakari    2 635 682 €    52
176. Sinkkonen Raija Irmeli    2 633 421 €    29
177. Paasikivi Pertti Jari    2 632 171 €    31
178. Hiltunen Jukka Petteri    2 599 046 €    30
179. Sahala Jyrki Eero Pellervo    2 595 349 €    30
180. Odrischinsky Aleksander    2 571 599 €    30
181. Dreijer Anna-Lena    2 570 518 €    28
182. Juva Mikko Artturi    2 528 507 €    29
183. Päätiläinen Pekka Antero    2 523 059 €    49
184. Mäyrä Matti Veikko Veli Mies    2 518 584 €    30
185. Vieno Mervi Liisa Hannele    2 517 755 €    29
186. Paasikivi Pekka Johannes    2 502 388 €    31
187. Gran Kim Arvid    2 495 548 €    53
188. Lundqvist Dick Hugo    2 480 074 €    40
189. Paasikivi Jukka Jalmar    2 472 735 €    29
190. Börman Jan-Martin Johannes    2 471 037 €    51
191. Relander Gustaf Werner    2 444 341 €    29
192. Räty Reima Seppo Tapio    2 442 355 €    29
193. Lyyra Leila Maarit Marjaana    2 435 454 €    29
194. Lappalainen Matti Einari    2 428 835 €    32
195. Halmesmäki Matti Veikko Iisakki    2 422 336 €    52
196. Syrjänen Hannu Tapani    2 414 858 €    52
197. Mäkinen Georg Christian Mikael    2 411 846 €    51
198. Peltonen Antti Olavi    2 410 662 €    29
199. Virkkunen Aarno Anttoni    2 406 178 €    29
200. Leirisalo Markku Juhani    2 404 454 €    30

3

4449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin vaatimattomista

      tuloista. Kataisella riittä työsarkaa.

      • tuollaisille

        paskantärkeille tyhjäntoimittajille, kuten Percy Liliukselle, joka ei tee muuta kuin levittelee täysin edesvastuuttomasti suomalaisten rahoja pitkin Venäjää, pitäisi älyttömistä tuloistaan mätkäistä kunnon verot!


    • sääliksi

      kun raukkoja verotetaan niin kauhiasti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3412
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      2887
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2589
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1331
    Aihe