Jumala loi?

Loiko Jumala elämää muillekin planeetoille, ja jos esimerkiksi Marsista löytyisi bakteereja, niin olisiko se todiste itsestään syntyneestä elämästä, vai osoitus siitä, että Jumala ei levännytkään seitsemäntenä päivänä, vaan kävi tekemässä elämää muualle maailmankaikkeuteen?

Lyhyesti ja ytimekkäästi, onko muualla maailmankaikkeudessa elämää? Jos ei ole, niin miksi ei? Tai jos on, niin onko luomiskertomus siis vain satua?
3144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tienneet mitään planeetoista puhumattakaan tähdistä. Heidän käsityksensä mukaan kaikki taivaankappaleet ,kuuta lukuunottamatta, olivat taivaan kupuun kiinnitettyjä valoa antavia esineitä (vrt. taskulamppu). Tähdet saattoivat pudota maahan aiheuttamatta mitään ongelmia ihmisille.

Yksikään Raamatun kirjoittajista ei voinut kuvitella, että taivaankappaleille voitaisiin luoda elämää.

Muualla maailmankaikkeudessa on erittäin suurella todennäköisyydellä elämää.

Äänestä

Joku aika sitten helluntalaisetkin nauroivat ajatukselle maan ulkopuolisesta elämästä. Pelkkä ajatuskin nauratti, sehän olisi täysin raamatun opetuksia vastaan. Useat vieläkin palstalla kirjoittelevat henkilöt pilkkasivat estoitta moisen ajatuksen esittäjiä.

Nyt kun marsista löytyi nestemäistä vettä, alkaa suut sulkeutua.

Elämme jännittäviä aikoja, samanlaista oli kun maa osoittautui palloksi. Kohta saamme lukea "missä muka raamatussa lukee, että Jumala erotti vedet ja maan vain maassa?" tyylisiä selityksiä.

Hauskaa.

Äänestä
  • maailmankaikkeudessa erittäin yleistä, sitä arvellaan olevan aurinkokuntammekin eräillä kaukaisillakin planeetoilla nestemäisessä muodossa paksujen jääkerrosten alla edelleen ja vallitsevien olosuhteiden mahdollisesti elämälle suotuisia.

    Mars ei nykynäkemyksen mukaan olekaan se todennäköisin paikka elämän löytymiselle aurinkokunnastamme. Marsista ei oikeastaan etsitäkään enää elämää vaan merkkejä jo tuhoutuneesta, alkeellisesta elämästä.

    Maailmankaikkeuden mittakaavassa vettä riittää, se ei ole harvinaista lainkaan. Kuten eivät muutkaan elämälle tärkeät "raaka-aineet". Elämän perusaineksia on kaikkialla maailmankaikkudessa. Lisäksi näitä aineita syntyy koko ajan lisää, tähtien kuolinkamppailu tuottaa mm. hiiltä ja erilaisia raskaampia metalleja.

    Uusia tähtiä syntyy jatkuvasti kuolevien tilalle esim. galaksien törmäykset ovat luontevia paikkoja uuden elämän synnylle niiden tuhoavasta luonteesta riippumatta.

    Oma kotigalaksimmekin on törmäämässä valtaisaan vetypilveen ja sen seurauksena galaksiimme arvellaan syntyvän kymmeniä tuhansia uusia tähtiä. Tähdet toki tarvitsevat kiertolaisia, jotta elämä on mahdollista mutta tällaisessa prosessissa niitäkin on tapana syntyä.

    Oletetaan, että useimmilla tähdillä olisi kiertolaisia ja kiviplaneettojakin on jo löydetty tähtiä kiertämästä.

    Usein ihmetellään ja äimistellään kuinka harmoninen ja tasapainoinen maailmankaikkeutemme on. Tästä haetaan perusteita jopa Jumalan olemassaololle.

    Todellisuudessa maailmankaikkeudessa vallitsee jatkuvasti melkoinen kaaos, tähdet ja planeetat saattavat suistua radoiltaan, kokonaiset galaksit sulautua yhteen tuhon säestyksellä, planeetat törmäilevät toisiinsa. Samoin tähdet. Supernovien gammapurkaukset tuhoavat ehkä jossakin jo orastavan elämän alkuunsa, mustat aukot ahmaisevat kokonaisia aurinkokuntia varmaan tuhoon jne. jne.

    Tämä maailmankaikkeushan ei ole vielä edes valmis vaan se elää ja muuttuu jatkuvasti, käy omaa elämän ja kuoleman kiertokulkua.

    Tasapaino ja harmonia saavutetaan vasta sitten, kun maailmankaikkeus joskus hiipuu lopulliseen kuolemaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marsin lumet? kirjoitti:

Loiko Jumala elämää muillekin planeetoille, ja jos esimerkiksi Marsista löytyisi bakteereja, niin olisiko se todiste itsestään syntyneestä elämästä, vai osoitus siitä, että Jumala ei levännytkään seitsemäntenä päivänä, vaan kävi tekemässä elämää muualle maailmankaikkeuteen?

Lyhyesti ja ytimekkäästi, onko muualla maailmankaikkeudessa elämää? Jos ei ole, niin miksi ei? Tai jos on, niin onko luomiskertomus siis vain satua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu