Jeesuksellakin oli oma jumala? Ai, mutta se kolminaisuus :)
Jumalien
8
98
Vastaukset
Olet palstan ainoa muukalainen epätietoinen tai
epäuskoinen.
Jes. 9:6
(9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on
meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja
hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja,
Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Jes. 26:4
Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio.
Yksi Jumala, yksi kallio. Kristityt eivät skitsoile.
1. Moos. 1:26a
Ja Jumala sanoi:
"Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;
ASUUKO MINUSSA ISÄ VAI POIKA VAI HENKI ?
Adventtiteologiset päätelmät väittävät, että minussa asuu kolme Jumalaa.
Syystä että he tuijottavat kirjaimiin eikä Sanan hengelliseen sisältöön.
Mutta minä olen uskova ja uskon, että minussa asuu vain yksi Jumala.
Joh 17:22-23
22
Ja sen KIRKKAUDEN, jonka SINÄ MINULLE annoit, MINÄ olen ANTANUT HEILLE,
että HE OLISIVAT YHTÄ, niinkuin ME olemme YHTÄ,
23
MINÄ HEISSÄ, ja SINÄ MINUSSA, että HE olisivat täydellisesti YHTÄ,
niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä,
niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Joh. 14:23
Jeesus vastasi: "Jos joku rakastaa minua,
hän noudattaa minun sanaani.
Minun Isäni rakastaa häntä, ja ME tulemme hänen luokseen
ja jäämme asumaan hänen luokseen. [Ilm. 3:20]
Ef. 3:17
Näin Kristus ASUU teidän sydämissänne, kun te uskotte,
ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
JUMALA ON HENKI
Joh. 4:24
Jumala on henki,
ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
[2. Kor. 3:17]
Room. 8:9
Te ette kuitenkaan elä oman luontonne
vaan Hengen alaisina,
jos kerran Jumalan Henki ASUU teissä.
Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä,
ei ole hänen omansa.
[1. Kor. 3:16; 1. Joh. 3:24]
Room. 8:11
Jos siis teissä ASUU Jumalan Henki,
hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista,
on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.
[1. Kor. 6:14; 2. Kor. 4:14]
1. Kor. 3:16
Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli
ja että Jumalan Henki ASUU teissä?
[1. Kor. 6:19; 2. Kor. 6:16; Ef. 2:21; Hepr. 3:6; 1. Piet. 2:5]
MIKSI JUMALAN POIKA EI OLE ISÄ JUMLALA?
Käsittääkseni siksi, kun Isä teki liiton itsensä
ja ihmisen puolesta. Teki siten että itse edusti
myös ihmistä. Jo Abrahamin kanssa tehdyssä
liitossa Jumala toimitti kumpaisen valanvannojan
velvollisuudet. 1. Moso 15.
Gelgatalla Jumalan Poika Ihmisen Poikana edusti
ihmistä. Jumala tarvitsi itsessään kaksi jopa
kolme osapuolta.
Ja sitten täytyi vielä löytää kirjallinen keino
ilmaista asiat ihmisille.
Ollaan ihmisiksi sillä Jumala asuu meissä!
Antti- syntyi?
Syntyikö joku jeesus jo jesajan aikana?
9:5 Sillä lapsi ON meille SYNTYNYT, poika on meille annettu,
Jotkut kehtaa väittää, että se Immanuel oli myös jeesus. Sekin syntyi paljon ennen laskettua aikaa. - ihmisiä?
Miten jumala voi hylätä toisen jumalan, kun uskovat tietävät, että on vain yksi jumala?
Selvitin asiaa vuosikaudet.
Näin kun ajattelee asian menee jakeluun, ja on jopa oikein ja raamatullinen:
ONKO KOLMINAISUUSOPILLLE RAAMATULLISET PERUSTEET?
Kristinuskon Jumala on monoteistinen yksi Jumala. (2 Moos 20: 1-4)
Pakanauskonnoilla on usein monia jumalia, jotka kuitenkin ovat vain mielikuvituksen tuotetta. Epäjumalat ovat aina puusta ja kivestä tehtyjä, (2 Moos 34:7, 5 Moos, 4:19, 32:17, Room 16:18, Fil 3:19) jotka eivät ole luoneet maata ja taivasta. (1 Kor 12:2, 5 Moos 4:28, Jer 10:5)
Yksin kristinuskon Jumala, (JHWH, Jahve, 2 Moos 3:14, 6:3) on luonut luomakunnan, ja on ilmoittanut itsestään ihmiselle. (5 Moos 5:24) Jumala on Henki. (Joh 4:24, 1 Kor 2:10)
Jumala puhui itse itsestään monikkomuodossa. Heti Raamatun alussa luomiskertomuksen yhteydessä Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen." (1 Moos 1 :26) Luomistyössä olivat mukana jumaluuden kolme persoonaa Isä, Poika ja Pyhä Henki. (Vrt jumaluus Kol 2:9, Apt 17:29) "Elohim" on ensimmäinen Jumalasta käytetty nimi, ja se on monikkomuoto. Nimi esiintyy Raamatussa 2250 kertaa.
Emme voi osoittaa aikaa jolloin jumaluuden kaikki persoonat eivät olisi olleet olemassa. Johannes kuvailee Jeesusta "sanana" joka oli Isän luona jo ennen aikojen alkua. (Joh 1:1-18)
Apostolinen siunaus annetaan Raamatussa monikossa. "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." (2 Kor 13:13) Jeesus käski lähetyskäskyssään kastamaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Matt 28:19) Kolmiyhteys kulkee koko Raamatun läpi totuutena.
Kolmiyhteistä jumaluutta voidaan ymmärtää samoin kuin avioliittoa, jossa kaksi eri persoonaa tulevat "yhdeksi lihaksi." (1 Moos 2:24, Matt 19:4-6) Ovat yhtä, ja toimivat yhdessä rakkaudessa yhteisen tavoitteen mukaan. Samoin jumaluuden kolme persoonaa toimivat yhdessä ihmisen hyväksi ja pelastamiseksi. Jeesus sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." (Joh 14:9) Jeesus tahtoi opettaa, että uskomalla Häneen, ja Jeesuksen kautta ihminen on saanut tarpeellisen tiedon Jumalasta. Tärkeätä onkin seurata Jumalan tahtoa sen mukaan mitä Jeesus opetti.
Keskiajan kirkon oppi pyrki selittämään Jumalan sisäistä olemusta kreikkalaisen filosofian termein ikään kuin Jumalasta sisältäpäin. Kolminaisuutta on kuitenkin hyvä käsittää niin että oppi selittää jumaluuden-, ja Jumalan kolmen persoonan työtä pelastushistoriassa Raamatun sanalla.
Pyhän Hengen välityksellä voimme ymmärtää mikä on mahdollista ihmisen ymmärrykselle Raamatun sanan valossa. Ajatus että “kolminaisuusopilla” tutkitaan ja selitetään Jumaluuden kolmen persoonan yhteistyötä,- ja jumaluuden rakkauden tekoja maailmankaikkeuden pelastushistoriassa, on ihmisjärjellekin ymmärrettävä asia.
Raamattu mainitsee “jumaluuden” kaksi kertaa.” (Kol 2:9, Apt 17:29)
Keskiajan kirkon oppi: - Kolmiyhteinen Jumala” tarkoittaa että Jumala on kolminainen, mutta samalla yksi. Kirkkoisä Tertullianus (s.160 jkr) teki opin tunnetuksi, ja oppi vahvistettiin Athanasioksen kirkolliskokouksessa 500 tai 600 vuosisadalla jKr.
Athanasioksen uskontunnustus:
- ”On yksi Jumala kolmessa persoonassa, ja kolme persoonaa yhdessä Jumalassa. Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikilla kolmella on sama kunnia, ja sama ikuinen majesteettius. He ovat luomattomia, äärettömiä, iankaikkisia, kaikkivaltiaita, jumalallisia. Poika on syntynyt Isästä, Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, mutta kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ennen eikä jälkeen toistaan suurempi tai vähempi. Kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä toistensa kanssa yhtä ikuisia ja yhtä suuria. Siksi kolminaisuutta tulee kunnioittaa ykseydessä ja ykseyttä kolminaisuudessa.”
Luotu ihminen ei kykene selittämään Jumalan sisäistä olemusta ja persoonallisuutta tarkasti koskaan. Yritykset Jumalan sisäisen olemuksen ja persoonallisuuden analysoimiseksi olisivatkin helposti asettumista Jumalan vertaiseksi, tai Jumalaa korkeammaksi. Meillä ei ole tarkkaa ilmoitusta Raamatussa Jumalan olemuksesta, ja siksi emme voi asettaa kolminaisuusasiassa oikeaoppisuusvaatimuksia.
Raamattu ei käytä sanaa "kolmiyhteinen" ja se onkin kirkkokieltä.
Ellen G. White jonka kautta profetian Hengen lahja toimi Adventtikirkossa, käytti sanaa "Gadhead" joka on englannin kielessä vanhempi kolminaisuutta tarkoittava sana. EGW opetti jumaluuden kolminaisuutta; - ”Ikuisista ajoista Herra Jeesus Kristus oli yhtä Isän kanssa. Hän oli lihaksi tullut Jumala, taivaan ja maan valo. Ihmisen Poika istuu maailmankaikkeuden valtaistuimella. Ihmisen Pojan nimi on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä. Kristuksessa oli alkuperäinen elämä, joka ei ole muualta saatu tai jostakin muusta johtuva. Kristuksen jumaluus on uskovan takuu iankaikkisesta elämästä.”
”Isä on minua suurempi” (Joh 14:28, Fil 2:5-11) on nähtävä Jeesuksen lihaksi tulemisen taustaa vasten. Kun Jeesus oli ihminen lihassa, Isä oli suurempi. (Matt 11:27)
Poika on lähtöisin Isästä (Joh 16:28) ja Pyhä Henki on Isän ja Pojan Henki. (Matt 10:20, 1 Piet 1:11) ”Jeesus puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki” (Joh 20:22) Jeesus ei ole luotu, (Kol 1:15, Ilm 3:14, Hebr 9:11) vaan Jeesus toimi itse luojana. (Kol 1:16, Joh 1:1-3) Joka kieltää Pojan, ei hänellä ole Isääkään. (1 Joh 2:23, Room 8:9) Kolminaisuusopin tutkijat eivät itse ole koskaan kyenneet ymmärtämään klassista keskiajan kolminaisuusoppia. Ihmisjärjelle kolminaisuusoppi on mahdoton yhtälö. (1 1 1 =1 ?!) Keskiajan kolminaisuusoppi onkin paradoksi ja mysteeri, ihmisen heikko yritys selittää mahtavan Luojansa olemusta. ”Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?” (Job 11:7) Ellen G White kirjoitti: -”Ihmisjärki ei kykene käsittämään Jumalaa. Me olemme yhtä tietämättömiä kuin pienet lapset, mutta pienten lasten tavoin me voimme rakastaa ja totella Häntä.” Jumaluus on salaisuus, josta me tiedämme enemmän vasta ikuisuudessa. (Kol 2:2, 1 Tim 3:16) Voimme ymmärtää vain sen minkä Jumala on nähnyt hyväksi meille ilmoittaa. (Room 1:19-20, Tiit 1:3, Aam 3:7, Joh 15:15, 17:6, Hebr 12:25) Meidän on tunnustettava Jumala itseämme korkeammaksi, ja nöyrryttävä sen edessä. Älymme ja järkemme on taivuttava suuren ”Minä olen” edessä.
Lisää aiheen läheltä:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
- “Oliko Jeesus ihminen vai Jumala. Jeesuksen jumaluus.” Osasto 1.
- “Pyhä Henki” Os.1
- “Jumalan nimi Raamatussa” Os.1
- ”Onko Pyhä Henki persoonaton voima?” Os. 1.
- ”Pyhän Hengen lahjat ja toiminta. Henkikaste” Os.1
- ”Mitä on Pyhän Hengen pilkka?” Os.1.
- ”Jeesus, totta vai tarua?” Os.1.
- ”Uusi ja vanha liitto.” Os. 15.
- ”Ylipappimme Jeesus Kristus. Johdanto aikaprofetian 2300 vuotta ymmärtämiseen.” Os. 10.
Jumalan siunausta
jari laurila- ontuu
Jos puhutaan monikossa jumalista, niin eihän se tarkoita kolmea jumalaa, joka onkin vain yksi jumala.
Montako jumalaa oli jumalien kokouksessa?
Miksi jahven piti kieltää muiden jumalien palvominen, jos muita jumalia ei ollut olemassa? ontuu kirjoitti:
Jos puhutaan monikossa jumalista, niin eihän se tarkoita kolmea jumalaa, joka onkin vain yksi jumala.
Montako jumalaa oli jumalien kokouksessa?
Miksi jahven piti kieltää muiden jumalien palvominen, jos muita jumalia ei ollut olemassa?Jos luet tarkkaan, ja tutkit antamani pari raamatunjaetta muut, Raamattu puhuu jumaluudesta monikossa.
Ymmärtääkseni en ole puhunut monista jumalista vaan jumaluudesta nk. raamattukin puhuu asiassa.
Olen maininnut että kristinuskon Jumala on monoteistinen.
On sitten ihan Jumalan vika että on pelastushistoriassa esiintynyt Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Jumlan vikaa on myös ettei ole luonut ihmiselle yhtä isoja aivoja ja ominaisuuksia mitä Jumalalla on.
Jumalan vikaa on myös että on ilmoittanut sanassaan Raamatussa vain sen verran kun on nähnyt hyväksi ja tarpeelliseksi.
Ikuisuudessa jos sinne selvitään selviää sitten kaikki lopullisesti ja pelastetut iloitsevat ja riemuitsevat ja pikkusen soittelevat harppua välillä, ja loikoilevat uudesti luodun maan paratiisissa ihanien puiden alla lötkönä ja onnellisena.
Minullakin on vain keikkapiano ja PA- laitteet ja soitan ja laulan aina pikkusen välillä.
Harppua ei ole enkä osaa harppua soittaa.
Ihmisen vikaa taas on että yrittää miettiä aina sellaisia asioita mistä ei ole aivan tarkkaa ja tyhjentävää ilmoitusta, ja ovat välittämättä siitä mitä on ilmoitettu tärkeäksi ihmisen pelastusprosessissa jokaisen maajussin elämän aikana.
Vastasin jo kyllä edellisessä.
Siunausta
jari laurila- iloon
jarlau kirjoitti:
Jos luet tarkkaan, ja tutkit antamani pari raamatunjaetta muut, Raamattu puhuu jumaluudesta monikossa.
Ymmärtääkseni en ole puhunut monista jumalista vaan jumaluudesta nk. raamattukin puhuu asiassa.
Olen maininnut että kristinuskon Jumala on monoteistinen.
On sitten ihan Jumalan vika että on pelastushistoriassa esiintynyt Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Jumlan vikaa on myös ettei ole luonut ihmiselle yhtä isoja aivoja ja ominaisuuksia mitä Jumalalla on.
Jumalan vikaa on myös että on ilmoittanut sanassaan Raamatussa vain sen verran kun on nähnyt hyväksi ja tarpeelliseksi.
Ikuisuudessa jos sinne selvitään selviää sitten kaikki lopullisesti ja pelastetut iloitsevat ja riemuitsevat ja pikkusen soittelevat harppua välillä, ja loikoilevat uudesti luodun maan paratiisissa ihanien puiden alla lötkönä ja onnellisena.
Minullakin on vain keikkapiano ja PA- laitteet ja soitan ja laulan aina pikkusen välillä.
Harppua ei ole enkä osaa harppua soittaa.
Ihmisen vikaa taas on että yrittää miettiä aina sellaisia asioita mistä ei ole aivan tarkkaa ja tyhjentävää ilmoitusta, ja ovat välittämättä siitä mitä on ilmoitettu tärkeäksi ihmisen pelastusprosessissa jokaisen maajussin elämän aikana.
Vastasin jo kyllä edellisessä.
Siunausta
jari laurila4:3 ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Välillä vähän ulkoilua :)
66:24 Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.
Kaikki tämä ihan vaan sen takia, että jumala on luonut joillekin sellaiset aivot, että he eivät voi uskoa taruja todeksi. iloon kirjoitti:
4:3 ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Välillä vähän ulkoilua :)
66:24 Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.
Kaikki tämä ihan vaan sen takia, että jumala on luonut joillekin sellaiset aivot, että he eivät voi uskoa taruja todeksi.Pyhät tulevat olemaan tuomareina tuhatvuotiskauden aikana.
Tuli ei taatusti sammu eikä mato kuole.
Tekee tehtävänsä eli ei sammu tuli eikä kuole mato, eli koko ruumis tuhoutuu loppuun asti ettei jää juurta ei vartta eli ei mitään jäljelle kitumaan enää. Mal 3:19.
Mal 3:13-20.
Palaa hela hoito ja mato hoitelee loput, tai toisinpäin.
Vertaus liittyy Jerusalemissa sijainneeseen kaatopaikkaan jossa paloi tuli ja madot söivät.
Siellä poltettiin rikollisten ruumiit ja kaupungin jätteet. Ruumiit paloivat pois kokonaan ja madotkin hommasta huolehtivat.
Mitään ei jäänyt jäljelle konnista ja rötösherroista.
Gehenna oli tuon kaatopaikan nimi, ja siitä on syntynyt vertaus helvetin rangaistukseen jossa ihminen hävitetään kokonaan pois kitumasta.
Gehenna sijaitsi Hinnomin laaksossa jossa ensin uhrattiin lapsia Molokille.
Myöhemmin Gehenna merkitsi siis rangaistuksen vertauskuvaa.
Siunausta
jari-setä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32721Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062541Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42239Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011134Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938