Tyhmien vallankumous

Ristinkaataja

Kreationistit kuvittelevat, että lähitulevaisuudessa evoluutioteoria katoaa tieteen kentältä luomisopin jyrätessä sen. Heidän mielestään kyseessä on vain ajan kysymys. Evoluutioteorian liitosten natina kaikuu jo kaikialla.

On todettu, että älykkäämmät ihmiset hyväksyvät evoluutioteorian herkemmin kuin tyhmemmät. Jos luomisoppi jyrää tulevaisuudessa evoluutioteorian, olisi se kenties ensimmäinen kerta kun tyhmemmät ihmiset saisivat aikaan tieteellisen läpimurron älykkäämpien seuratessa vierestä.

Yleensähän se on mennyt niin, että älykkäät ihmiset ovat tehneet tieteellisiä läpimurtoja tyhmempien seuratessa vierestä. Odotan innolla tuota historiallista päivää.

33

1052

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kurvinen

      "On todettu, että älykkäämmät ihmiset hyväksyvät evoluutioteorian herkemmin kuin tyhmemmät."

      Onko tosiaan todettu, että tyhmemmät suhtautuvat kriittisemmin heille kerrottuihin asioihin, kuin älykkäämmät? Ovatko älykkäämmät herkempi uskoisia?

      Näin muuten youtubessa kissan joka soittaa pianoa. Ei tosin kovin hyvin, mutta soittaa silti. Ainakin säestää. Varmaan vähän paremmin, kuin jotkut ihmiset. Tarkoittaako tämä sitä, että tuo pianonsoitto-geeni leviää kissapopulaatioon, koska siitä on hyötyä ja miljoonan vuoden kuluttua kaikki kissat ovat taitavia pianisteja?

      • hyötyä on

        pianoa soittavasta kissasta??????????????

      • pro-scientist
        hyötyä on kirjoitti:

        pianoa soittavasta kissasta??????????????

        kissalle itselleen?

      • pro-scientist

        että tyhmemmät eivät ymmärrä heilel kerrottuja asioita yhtä hyvi kuin älykkäämmät, eivätkä varsinkaan pysty yhdistelemään asioita toisiinsa. Mielenkiintoista sinänsä, että joku voi pitää lammaspaimenten tarinoiden uskomista kirjaimellisesti kriittisenä suhtautumisena. Mutta tämä keskustelu on jo käyty tällä foorumilla aikaisemmin.

      • Ristinkaataja

        "Onko tosiaan todettu, että tyhmemmät suhtautuvat kriittisemmin heille kerrottuihin asioihin, kuin älykkäämmät?"

        Kysymyksesi on vääristynyt. Ei ole kyse kriittisyyden puutteesta, vaan kyvystä ymmärtää tosiasioita ja hyväksyä ne. Ymmärrän toki, että te vajakit tahdotte laittaa evoluution hyväksymisen kriittisyyden puutteen piikkiin ja evoluution kieltämisen kriittisyyden piikkiin. Haluatte nähdä asiat teitä miellyttävässä valossa. On täysin luonnollista että vääristynyt mieli hakee tukea vääristyneistä mielikuvista.

      • kurvinen
        pro-scientist kirjoitti:

        kissalle itselleen?

        psremmin se soittaa, niin sitä kuuluisampi ja suositumpi siitä tulee ihmisten keskuudessa. Ihmiset kantavat sille ruokaa ja osoittavat suosiotaan, sen arvostus nousee kissapiireissä. Evot haluavat saada sen pentuja, jotta saisivat pianoa soittavan kissan. Joten he tuovat mirrinsä sille astuttavaksi ja ostavat sen pennuille pianon. Pennuista tulee kysyttyjä ja arvokkaita, joten kissan omistajan kannattaa laittaa kissa lisääntymään mahdollisimman paljon.
        Paitsi jos se on jo leikattu. Mau.

      • kurvinen
        Ristinkaataja kirjoitti:

        teitä evoja pitänyt olla aika paljon? Väitätkö siis, että älykkäitä on enemmän kuin tyhmiä?

      • Pekka-
        kurvinen kirjoitti:

        teitä evoja pitänyt olla aika paljon? Väitätkö siis, että älykkäitä on enemmän kuin tyhmiä?

        Loggikastasi huomaa helposti kumpaan ryhmään kuulut ;-)

      • Rukoileva Hinkkaaja

        Entä onko ihmisten pianonsoittogeeni leviämään päin? Luonnonvalinnan pitäisi suosia pianisteja ja rokkitähtiä yms koska ne saavat niin tavattoman paljon pesää.

      • juutas.
        kurvinen kirjoitti:

        psremmin se soittaa, niin sitä kuuluisampi ja suositumpi siitä tulee ihmisten keskuudessa. Ihmiset kantavat sille ruokaa ja osoittavat suosiotaan, sen arvostus nousee kissapiireissä. Evot haluavat saada sen pentuja, jotta saisivat pianoa soittavan kissan. Joten he tuovat mirrinsä sille astuttavaksi ja ostavat sen pennuille pianon. Pennuista tulee kysyttyjä ja arvokkaita, joten kissan omistajan kannattaa laittaa kissa lisääntymään mahdollisimman paljon.
        Paitsi jos se on jo leikattu. Mau.

        Jos näin on, niin pianonsoittotaito on lisääntymisetu ja joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ehkä käydään konserttitaloissa katsomassa kissojen esityksiä. Epäilen kuitenkin, että tämä tapaus jää tähdenlennoksi.

        Ja jos tuo yksilö on leikattu, kuten useimmat kotikissat ovat, ei suku suurene vaikka kuinka soittotunteja ottaisi.

      • pro-scientist
        juutas. kirjoitti:

        mistä kissasta tässä on kysymys?

      • pro-scientist
        kurvinen kirjoitti:

        teitä evoja pitänyt olla aika paljon? Väitätkö siis, että älykkäitä on enemmän kuin tyhmiä?

        lokiiggasi mättää. Riittävän älykkäitä on onneksi paljon enemmän kuin kreationisteja.

      • kurvinen

      • kurvinen kirjoitti:

        Noora kissasta. Eikä se näköjään ole ainut.
        http://www.youtube.com/watch?v=uShyeF0b-R0&eurl=

        Et taida tietää kissoista(kaan) mitään. Ne ovat varsin älykkäitä eläimiä, joskaan eivät laumaeläimiä, joten niiden sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet. Ei tarvitse pelätä, että kissat valtaisivat maailman; ne tarvitsevat reviirin.

      • kurvinen
        sharyn kirjoitti:

        "Et taida tietää kissoista(kaan) mitään."

        Kuinka niin?

        "Ne ovat varsin älykkäitä eläimiä, joskaan eivät laumaeläimiä, joten niiden sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet."

        Ovat älykkäitä. Ja erittäin sosiaalisia. Tietty yksilöissä on eroja. Persoonallisia ovat myös.

        "Ei tarvitse pelätä, että kissat valtaisivat maailman; ne tarvitsevat reviirin."

        Tarvitsevat? Kyllä kissatkin tekevät aika pitkiä reissuja. Oletko kuullut juoksuajasta? Miksi pelkäisin, että ne valtaavat maailman?

        Noita pianistikissojahan on jo aika monta, joten ehkä se niiden pianistigeeni on jo alkanut levitä?

      • kurvinen
        pro-scientist kirjoitti:

        lokiiggasi mättää. Riittävän älykkäitä on onneksi paljon enemmän kuin kreationisteja.

        ...lokkikanani? Onko nykyään älykkäitä enemmän kuin pässejä? Voi voi.

      • 100% totuus
        kurvinen kirjoitti:

        ...lokkikanani? Onko nykyään älykkäitä enemmän kuin pässejä? Voi voi.

        Huvittavinta asiassa on, että et edes tajua missä kohtaa se pettää.

        Mksi ihmiset nauravat kreationisteille? Vain kreationistit eivät tajua miksi.

      • kurvinen kirjoitti:

        "Et taida tietää kissoista(kaan) mitään."

        Kuinka niin?

        "Ne ovat varsin älykkäitä eläimiä, joskaan eivät laumaeläimiä, joten niiden sosiaaliset taidot eivät ole kehittyneet."

        Ovat älykkäitä. Ja erittäin sosiaalisia. Tietty yksilöissä on eroja. Persoonallisia ovat myös.

        "Ei tarvitse pelätä, että kissat valtaisivat maailman; ne tarvitsevat reviirin."

        Tarvitsevat? Kyllä kissatkin tekevät aika pitkiä reissuja. Oletko kuullut juoksuajasta? Miksi pelkäisin, että ne valtaavat maailman?

        Noita pianistikissojahan on jo aika monta, joten ehkä se niiden pianistigeeni on jo alkanut levitä?

        tiedä kissoista mitään.

      • kurvinen
        100% totuus kirjoitti:

        Huvittavinta asiassa on, että et edes tajua missä kohtaa se pettää.

        Mksi ihmiset nauravat kreationisteille? Vain kreationistit eivät tajua miksi.

        Etkö kehtaa kertoa missä kohtaa se pettää?
        No arvataan:
        Tarkoitat varmaan sitä todennäköisyyttä, että keskinkertaisuutta on reippaasti enemmän, kuin ääripäitä, eli tässä tapauksessa erittäin viisaita ja oikein tyhmiä. Muistin kyllä kyseisen käyrän, mutta en viitsinyt ottaa puheeksi, kun keskustelu on tätä tasoa. Etpä viitsinyt sinäkään. Pidät siis minua tyhmänä ja sinusta on hauskaa ilkkua minulle sen vuoksi. Onko sinulla itsetunto ongelmia? Mieti vähän.

        "Mksi ihmiset nauravat kreationisteille? Vain kreationistit eivät tajua miksi."

        Eikö tajuta?
        Kreationismin suosio on kuulemma kasvussa. Tiedätkö mistä se johtuu?

      • kurvinen
        sharyn kirjoitti:

        tiedä kissoista mitään.

        Tiedänpäs.
        Sinulla ei ole tainnut ikinä olla kissaa.

        Jos et tiedä, niin ole sitten tietämätön. Kyllä se minulle sopii.

        En minä näe mitään syytä koittaa selittää sinulle missä kohtaan logiikkasi pettää, varsinkaan kun ei ole mitään takeita, siitäkään, että olisit riittävän älykäs tai älyllisesti rehellinen ymmärtämään sitä selityksen jälkeenkään.

        Tietysti sekin on periaatteessa mahdollista, että tiedät itsekin tekeväsi virheellisiä väitteitä, jolloin olisit tyhmän sijasta epärehellinen. Tämäkin on valitettavan yleistä kreationisteilla.

        Toisaalta, mitä enemmän kreationismin puolesta tehdään mahdollisimman huonoja argumentteja, sitä parempi.
        Joten jatka vaan. Kiitos.

        No, okei. Autetaanpa nyt edes vähän.

        "Tarkoitat varmaan sitä todennäköisyyttä, että keskinkertaisuutta on reippaasti enemmän, kuin ääripäitä, eli tässä tapauksessa erittäin viisaita ja oikein tyhmiä. Muistin kyllä kyseisen käyrän, mutta"

        En tarkoita.
        Ei tarvitse edes mennä läheskään noin pitkälle, sen huomaamiseksi, mikä aikaisemman väitteesi logiikassa pettää.

      • kurvinen
        tktt kirjoitti:

        ...lässytilässyti.
        Jopa oli tylsä juttu.
        Tässä on nyt sitten sellainen viisas evo elementissään ja lempipuheenaiheessaan.
        Mikäs tässä oli puheenaiheena? Oliko se niin, että evot on viisaita ja kreot on tyhmiä? Ja siitä on nyt sitten joku keksinyt oikein todisteetkin päässänsä. Sit ne urputtaa, kun ei tajua sitä logiikkaa. :D
        Kaunis ilma muuten tänään. Taitaa olla kevät tulossa. Säikähdin oikein aamulla kun oli niin valoisaa. Luulin, että pihalla on joku valoilmiö, mutta aurinkohan se siellä olikin jo noussut.

        Täytyy aina muistaa kun puhuu evolle, että evo pitää sinua 1. tyhmänä 2. hulluna 3. valehtelijana 4. alempiarvoisena. Itseään evo pitää 1. viisaana 2. erehtymättömänä 3. rehellisenä 4. nokkelana 5. ylempiarvoisena

        Mikä olisi muuten mielestäsi oikea tapa puhutella teitä evoja? Pitäisikö sanoa, vaikka että: Arvon herra. Saanko kysyä teiltä nöyrästi erästä asiaa, joka päätäni vaivaa? Toivon ja uskon, että suuri ja järkkymätön viisautenne tuo valoa minun elämääni ja valaa minuun luottamusta evoluutioteoriaa kohtaan.

        Menikö mallikkaasti?

        Kerro toki lisää siitä, kuinka viisas sinä olet ja kuinka tyhmä minä olen. Sehän oli oikein mielenkiintoista. Et ole muuten vielä muistanut sanoa, että olen valehtelija. Ajattelin vain muistuttaa, ettei unohtuisi.

        Loppukevennykseksi Kinnusen Heikki ja vapaa maa. Ethän ole kokoomuslaisia?

        http://www.youtube.com/watch?v=QnFeNpNSAvg

      • kurvinen kirjoitti:

        Tiedänpäs.
        Sinulla ei ole tainnut ikinä olla kissaa.

        Ei tule sitä hetkeä, jolloin kissat suostuisivat elämään laumoissa.

      • kurvinen
        sharyn kirjoitti:

        Ei tule sitä hetkeä, jolloin kissat suostuisivat elämään laumoissa.

        ...sellaista olen väittänyt?
        Sanoin, että ne ovat sosiaalisia. Tietty persoonallisuuseroja on, mutta usein ne ovat sosiaalisia. Kotikissat ovat ihmisiä kohtaan sosiaalisia ja toki myös muita kotieläimiä kohtaan. Kerran näin kaksi kissaa, jotka "keskusteli" jostain keskenään. Keskeytin ne saapumalla paikalle ja ne tuijotti minua, sillä ilmeellä, että "lähe ny meneen siitä" ja se toinen lopulta sanoikin minulle jotain. Se ei ollu sellaista perusmouruamista. Olisivatko olleet tuttuja tai sitten ne aiko paritella tai jotain. Parvekkeeni vieressä on käynyt joku kolli mouruamassa omalle kollilleni, tai siis ne on sit mourunnu kilpaa siinä. Ja kyllähän kissat joskus ystävystyy keskenään ja tulee esim. odottelemaan toista pihalle. Kai ne sitten yhdessä menee pyöriin metsiin tai jonnekkin...

    • etta ihmisilla

      joilla on huono isa, on keskimaaraista pienempi alykkyysosamaara. Se etta evoluutikot ovat alykkampia, ei johdu siita, etta heilla luonnollisesti olisi enemman alya, vaan he ovat kenties ehdottomampia itsensa suhteen ja haluttomampia kokea vastoinkaymisia ainoan elamansa aikana, joka voi aivan varmasti saastaa usealta vammalta, mutta uskovaiset eivat valttamatta ole aina itselleen niin ehdottomia, eivatka valttamatta halua tiedeaketimoihin, vaan normaalin elaman ja vaimon.

      • riittää

        Tiedemaailma ja avara maailma muutenkin tarjoavat vastoinkäymisiä riittämiin. (Sitäpaitsi, jos haluaa kieriskellä itsesäälissä, niin siihen löytyy syitä muualtakin kuin sinun mainitsemaltasi tieltä.)

        Päin vastoin, kapeakatseinen pieni uskovaisten yhteisöhän tarjoaa mitä turvallisimmat olosuhteet elämälle. Kukaan ei ajattele eikä kyseenalaista. Lisäksi, jos sattuu asumaan tarpeeksi syrjässä kaikesta muusta, niin ei tarvitse edes nähdä mitään, mitä ei halua nähdä.

        Tiedeakatemioihin ei yleensä hakeuduta, vaan niihin ajaudutaan siksi, että jo koulussa toiset ovat lahjakkaampia älyllisesti kuin toiset. Useilla tiedeihmisillä sitäpaitsi on vaimo tai mies ja lapsia. Ja he ovat hyvinkin onnellisia elämässään.

        P.S. Käytä nyt hyvä ihminen edes niitä ääkkösiä. Suomen kieltä raiskataan englannin ja muiden kielten kustannuksella nykyään muutenkin tarpeeksi.

    • selität?

      Miten selität älykkyyden, materian näkökulmasta? Miten se on kehittynyt ja mistä tiedä voivasi luottaa siihen

      • Turkana

        asian, kuten nerot tekevät:

        "Meillä on kysymykseen yksi ainoa vastaus, ja se perustuu Darwinin esittämään luonnonvalinnan periaatteeseen. Sen mukaan jokaisen lisääntymiskykyisen populaation yksilöt ovat perintötekijöiltään ja kasvuolosuhteiltaan erilaisia. Näiden erojen vuoksi jotkin yksilöt kykenevät muita paremmin tekemään ympäristöstään johtopäätöksiä ja toimimaan niiden mukaisesti. Yällaiset yksilöt selviävät hengissä ja onnistuvat lisääntymään muita todennäköisemmin, joten heidän tapansa ajatella ja käyttäytyä tulevat vallitsevaksi. Aikoinaan niin sanottu älykkyys - kuten myös tieteelliset keksinnöt - on varmasti edistänyt eloon jäämistä. Ei ole kuitenkaan yhtä selvää, tapahtuuko näin edelleen. Tieteelliset keksintömme saattavat hyvinkin tuhota meidät kaikki, ja vaikka niin ei tapahtuisi, täydellinen yhtenäisteoria ei välttämättä edistä juurikaan ihmiskunnan mahdollisuutta selvitä hengissä. Universumin säännönmukainen kehitys antaa kuitenkin aiheen olettaa, että luonnonvalinnan kautta kehittynyt järkemme auttaa meitä täydellisen yhtenäisteorian etsinnässä sen sijaan, että johtaisi meidät harhapäätelmiin."

      • illuusiota

        Kaikki ihmisen aistein ja kuvitelmin koottu saattaa olla pelkkää illuusiota. Vaikka rakentaisimme minkälaisia tahansa mittalaitteita ja tietokoneita, me kuitenkin itse tulkitsemme niiden tulokset ja rakennamme laitteetkin omien aistiemme pohjalta.

        Kannattaa vähän löysätä kravattia ja ottaa rennosti. Ja antaa muiden eliöiden olla rauhassa, jos ne vaikka ymmärtävätkin tätä maailmankaikkeutta paremmin.

      • rajasta saakka
        Turkana kirjoitti:

        asian, kuten nerot tekevät:

        "Meillä on kysymykseen yksi ainoa vastaus, ja se perustuu Darwinin esittämään luonnonvalinnan periaatteeseen. Sen mukaan jokaisen lisääntymiskykyisen populaation yksilöt ovat perintötekijöiltään ja kasvuolosuhteiltaan erilaisia. Näiden erojen vuoksi jotkin yksilöt kykenevät muita paremmin tekemään ympäristöstään johtopäätöksiä ja toimimaan niiden mukaisesti. Yällaiset yksilöt selviävät hengissä ja onnistuvat lisääntymään muita todennäköisemmin, joten heidän tapansa ajatella ja käyttäytyä tulevat vallitsevaksi. Aikoinaan niin sanottu älykkyys - kuten myös tieteelliset keksinnöt - on varmasti edistänyt eloon jäämistä. Ei ole kuitenkaan yhtä selvää, tapahtuuko näin edelleen. Tieteelliset keksintömme saattavat hyvinkin tuhota meidät kaikki, ja vaikka niin ei tapahtuisi, täydellinen yhtenäisteoria ei välttämättä edistä juurikaan ihmiskunnan mahdollisuutta selvitä hengissä. Universumin säännönmukainen kehitys antaa kuitenkin aiheen olettaa, että luonnonvalinnan kautta kehittynyt järkemme auttaa meitä täydellisen yhtenäisteorian etsinnässä sen sijaan, että johtaisi meidät harhapäätelmiin."

        Luonnonvalintahan voi toimia ainoastaan jos on jotakin mistä valita. On ollut aika, jolloin tätä mahdollisuutta ei ole ollut olemassa. Siis, selityksesi pätee ainoastaan jo älykkyyden omistaviin olioihin.

      • Vierailija
        rajasta saakka kirjoitti:

        Tuo Hawkingin teksti ei oikeastaan liittynyt älyn evoluutioon.

        Täytyy muistaa, että älyn kehittyminen on ajallisesti sellaisten mittasuhteitten käsite, että sitä ei ihminen hirveän helposti ymmärrä.

        Evoluutio on kuitenkin pelkkää logiikkaa ja sattumaa, myös älyn suhteen. Pystyt varmasti itsekin järkeilemään mahdollisia älyn syntymekanismeja. Ja anna niille aikaa, sanotaanko muutama miljardi vuosi. Sinulla on itselläsikin silloin aikaa tehdä jopa muutama virhe.

      • Turkana
        rajasta saakka kirjoitti:

        Luonnonvalintahan voi toimia ainoastaan jos on jotakin mistä valita. On ollut aika, jolloin tätä mahdollisuutta ei ole ollut olemassa. Siis, selityksesi pätee ainoastaan jo älykkyyden omistaviin olioihin.

        ""Luonnonvalintahan voi toimia ainoastaan jos on jotakin mistä valita. On ollut aika, jolloin tätä mahdollisuutta ei ole ollut olemassa.""

        Jopa pelkät kopioituvat molekyylit kilpailevat ympäristön resursseista, saati sitten elävät organismit.

        ""Siis, selityksesi pätee ainoastaan jo älykkyyden omistaviin olioihin.""

        Et ymmärtänyt pointtia. Äly on kehittynyt vastaamaan ja reagoimaan ympäristön haasteisiin luonnonvalinnan avulla.

    • Mith

      Sinun sanomasi mukaan, näinhän se menee.

      "Kreationistit kuvittelevat, että lähitulevaisuudessa evoluutioteoria katoaa tieteen kentältä luomisopin jyrätessä sen. Heidän mielestään kyseessä on vain ajan kysymys. Evoluutioteorian liitosten natina kaikuu jo kaikialla"

      Ehkä jossain näin opetetaan en tiedä missä itse en kyllä usko siihen, ihmiset eivät paremmiksi muutu, vaikka kuinka joku osaisi hyvin perustella käsityksensä, evolahkolaiset haluavat uskoa tavallaan ja varmaankin menestyvät tahollaan tulevaisuudessakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      162
      12387
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4640
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      139
      3659
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe