Se Pohjoisten maantieteellisten vyöhykkeiden paras aika vuodesta on pitkälti siinä.
Eräs henkilö sanoi lehtimediassa, että Suomessa on puoli vuotta kylmää ja pimeää.
Aikas tylysti todettu!
Onhan niitä kevät, kesä, syys ja talvi-ihmisiäkin. Jotkut pitävät ihan rikkautena
neljää vuodenaikaamme.
Seurasin lintuja aamulla ikkunasta. Niiden liikkeistä ja ääntelyistä näkee ja aistii
että ne osaavat iloita jo kevään merkeistäkin.
Ei oikeastaan mikään ihme kun tietää, että nehän ovat vuoden jokaisen tunnin ulkona.
Kevätpäivän -ja syyspäiväntasauksen välinen aika!
3
185
Vastaukset 3
- capt.cöpenick <
Puistometsän suurissa havupuissa lenteli harakoita ja variksia.
Jos ikkuna olisi ollut auki, niin melkoista mekkalaa siipiveikoista olisi lähtenyt.
Valmistauduin tuossa päivällisen jälkeiselle 'päiväunirosaukselle'.
Kun päivätorkuista on tullut tapa...päivä on pilalla ilman ettonemahista. - sinisirkku<
Tein iltalenkin 6-7 aikoihin ja ihailin kaunista iltaruskoa.Horisontissa taivas oli kuulaan sininen,yläpuolella oranssin punainen hauras ohut kajo.
Hieno vuodenaika:)- capt.cöpenick <
Tuntuu, että Aurinkoinen päivä lisää 'akkuihimme' virtaa. Iäkkäätkin ihmiset
pysähtyvät juttelemaan ulkona tuttujensa kaa.
Eikä tässä kaikki; monien ihmisten kasvot näyttävät valoisimmilta hienon ulkoilusään
vallitetessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400