Jatkokysymys

kirjoitti kirja pyssyjen piilottelusta. pappa lukkari oli sittemmin linnassa. se on kunniamerkkiin verrattavissa.
juu tunsin aikoinaan luutnanttina tämän evp everstin

Eversti evp Matti Lukkari on kirjoittanut ansiokkaan kirjan Asekätkentä (josta jo maininta edellä).
http://www.luetutkirjat.fi/Valmiit/asekatkenta.htm

Matti Lukkarin isä, majuri ja insinööri Reino Lukkari (1908–1951), oli yksi asekätkennän aktivisteista. Sodissa pioneeriaselajin ansiokkaita upseereita, Mannerheim-ristin ritari nro 67.

Paavo M. Kairisen kirjassa Marttisen miehet – asekätkijäveljet (WSOY 1987) on myös paljon asiaa keskeisistä tekijämiehistä ja heidän myöhemmistä vaiheistaan.

Jatkosodan Pikku Jättiläisestä. Lisäksi on Reijo Ahtokarin "Asekätkentäjuttu". Porvoo 1971.

Tässä muutama lähde (lähinnä tiedustelupuolelta):

Reijo Ahtokari: Punainen Valpo – Valtiollinen poliisi Suomessa ”vaaran vuosina”, Otava 1969.
Reijo Ahtokari: Asekätkentäjuttu, WSOY 1971.
Raimo Heiskanen: Saadun tiedon mukaan… – Päämajan johtama tiedustelu 1939–1945, Otava 1989.
Raimo Heiskanen: Stella Polaris, Otava 1994.
Tapio Hiisivaara: Vakoilua toisessa maailmansodassa, Otava 1951.
Paavo A. Kairinen: Marttisen miehet – Asekätkentäveljet, WSOY 1987.
Mikko Karjalainen (toim.): Salaisen sodan sivut – Tiedustelua, vakoilua ja salatoimintaa jatkosodassa, Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitos 2003.
Otto Kumenius: Viiden rintaman vastavakoilija, Alea-Kirja 1969.
U.A. Käkönen: Miehityksen varalta – Päämajan tiedustelua 1943–45, Otava 1970.
Jari Leskinen – Antti Juutilainen: Jatkosodan pikkujättiläinen, WSOY 2005.
Joppe Karhunen: Reino Hallamaan salasanomasotaa, Weilin Göös 1980.
Harry Lewing: Operaatio Stella Polaris, Kirjayhtymä 1977.
Ohto Manninen ja Timo Liene (toim.): Stella Polaris – suomalaista sotilastiedustelua, Edita 2002.
Jukka L. Mäkelä: Salaisen sodan saatosta, WSOY 1965.
Aladàr Paasonen: Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä, Weilin Göös 1974.
Erkki Pale (toim. Reijo Ahtokari): Suomen radiotiedustelu 1927–1944, Hakapaino 1997.
Erkki Pale (toim. Reijo Ahtokari): Totuus Stella Polariksesta, Painotalo Auranen 1994.
Thede Palm: Moskova 1944 – aseleponeuvottelut Moskovassa maaliskuussa ja syyskuussa 1944, Gummerus 1973.
Brita Polttila: Hertta Kuusinen – ihmisen tie, Tammi 1975
Jukka Rislakki: Erittäin Salainen – vakoilu Suomessa, Love Kirjat 1982.
Jukka Seppinen: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991 – strategia ja toiminta, Ajatus 2006.
Martti Turtola: Aksel Fredrik Airo – taipumaton kenraali, Otava 1997.
Pekka Turunen: Salaisen sodan asiamies – Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta, Ajatus 2006.

- Roope

Vielä eräs kirja asiasta asekätkentä - esittelyyn.

Kirja asekätkennästä

Kenraali Airo kirjoitti vankila-ajastaan asekätkentäprosessia eritelleen kirjan "Liikekannallepanosalaliitto". Se muodostui hänen puolustuspuheestaan oikeudessa ja siihen liitetyistä kirjeistä. Kansanedustaja ja Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Eero Kivelä, joka toimi Airon oikeusavustajana, salakuljetti tekstin ulos oikeudesta, toimitti aineiston käsikirjoitukseksi ja järjesti niin, että se julkaistiin kirjana 5 000 kappaleen painoksena: virsikirjan tekijä Aarne Björkbom latoi ja taittoi tekstin painovalmiiksi omalla ajallaan ja Uuden kirjapainon faktori Torsti Artkoski painoi, sitoi ja viimeisteli kirjan niin ikään omalla ajallaan ja vastuullaan. Paperitehdas Haarla lahjoitti tarvittavat materiaalit, ja valmista kirjaa myytiin "tiskin alta". Sisäministeri Yrjö Leino kauhistui moisen kirjan ilmestymistä ja määräsi sen takavarikkoon, mutta Valpon haaviin jäi vain 200 kirjaa – loput menivät jakeluun ja todella kuluivat kansan käsissä.

Airoa painostettiin asian johdosta kovin, ja vaikka SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen ja kumppanit vaativat Airolle "maanpetoksen ja esivallan herjaamisen" johdosta elinkautista ja koko omaisuuden takavarikkoa,[2] oikeuskansleri Toivo Tarjanne ei hyväksynyt vaatimuksia. Vielä pahemmin hän kimmastui kommunistien vaatiessa, että Airon kirjan hallussapidostakin olisi rangaistava vähintään elinkautisella pakkotyöllä.[3]

Kenraali Airo sai lopulta hyvin pienet eli nykyrahassa noin 10–15 euron sakot "lievästä julkisen vallan solvaamisesta".

Aimo Aaltonen ei uskaltanut enempää edes yrittääkään painostaa asiassa, koska Eduskunnan puhemies K A Fagerholm raivostui hänelle tämän tapauksen johdosta uhaten porttikiellolla istuntosaliin käynnissä olevien valtiopäivien loppuajaksi. Aaltosesta tulikin edustajauransa loppuajaksi kaikkien puhemiesten silmätikku - ja Fagerholmin siirryttyä pääministeriksi puhemieheksi tulikin Urho Kekkonen, joka inhosi Aaltosta vielä kovemmin.

Koska oikeuskansleri asettui kommunisteihin nähden vastahankaan, alkuperäisen kirjan tuottoa ei edes yritetty takavarikoida: juonikkaasti ritari Kivelä järjesti Airoa syvästi kunnioittavien avuliaitten aseveljiensä avulla myynnin kädestä käteen, keräsi rahat, ja kun kulut oli vähennetty, vei loput eli hiukan yli puoli miljoonaa silloista markkaa (noin 900 euroa, ostovoimaltaan tosiasiassa paljonkin enemmän) kirjekuoressa Airolle. Näillä rahoilla peruskorjattiin lopulta kenraalin kotitilan, Heinolan maalaiskunnan Ristintaipaleen, navetta.

Alkuperäistä kirjaa on vielä kirjastoissa varastohyllyillä.

Kaikkien oikeusasteiden jälkeen tuli määräys poistaa tekstistä kuusi valtiota "solvaavaa" lausetta ja lopulta kirjasta julkaistiin hyvin paljon myöhemmin eli vuonna 1979 yksityistahon eli Helsingin Jääkiekkoilun Kannatusyhdistys ry:n toimesta noilla muutamilla lauseilla "siistitty" omakustanneversio nimellä Puolustustaisteluni v. 1947 – jossa jopa poistetut lauseet oli merkitty mustilla viivoilla.

Uusitun painoksen ilmestyminen vaiettiin äärilaidan taholla, mutta tätäkin kirjaa myytiin käsikaupassa ja muutamissa kyllin omapäisissä kirjakaupoissa, ja se herätti huomiota lukijakuntansa keskuudessa. Tänään sekin on harvinainen keräilykappale, jota on muutamia kirjastojen varastoissa. Teos julkaistiin vielä kolmantenakin painoksena vuonna 1984 nimellä Liikekannallepano, salaliitto.

Kenraali muutti Ristintaipaleen tilalleen Heinolan maalaiskuntaan. Jostain syystä hän käytti enimmän ajan vankeusaikansa asua eli sarkapuseroa, pussihousuja ja haitarivartisia nahkasaappaita, "jatsareita"; hänen hahmostaan Ristintaipaleen pelloilla ehti tulla paikkakunnan "maamerkki".

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aksel_Airo