Rahamme uitetaan ulkomaille!

Vetosolmu

Meillä ei ole itsetuntoa pitää kiinni omastamme, joten kaikki varamme uitetaan ulkomaille. Aikoinaan meillä oli kotimainen Posti-pankki, vaan siitä ei jäänyt meille kuin luu käteen. Sen sijaan ruotsalaiset käärivät muhkeat voitot, kun myivät Nordeaa taas juuri oikeaan aikaan meidän päsmäreillemme. Laillisesti totta kai, eikä kukaan osaa edes epäillä filunkia asiassa, kun sitä ei voi löytää luupinkaan linssin läpi.

Kaikilla on oikeus rokottaa tällaista välimaata, joka on jokaisen verotanteretta samoin kuin silloin, kun lappalaiset asuttivat mantuja. Jos meillä saadaan kerättyä jonkinlainen potti rahaa, se uitetaan heti ulkomaille.

Joskus ostetaan ilmaa Saksasta - minkä jälkeen myydään sähkölinjat ja -yritykset riikinväelle, ja lopulta annetaan pankit ilmaiseksi kotimaan ruotsikoille. Säästöpankit piti ajaman alas, koska niissä oli supijuurista väkeä paljon, vaan eläkerahastot on jaettu maailman tuuliin, kun osakkeiden arvot romahtivat.

Venäläisille rakennetaan sähkönjakeluun verkostot, koska kannattavia sijoituksia on tehtävä sinnekin. Ostavat öljytuloillaan meiltä parhaat rantamaisemat ja tärkeät maa-alueet, joten meillä ei ole kohta kuin piikkilangoilla eristettyjä kolhooseja maa täynnään. Ovatten loppujen lopuksi vähimpään tyytyväisiä, sillä länsimaihin rahamme kiitävät yhtä nopeasti kuin tieto kulkee piuhoissa paikasta toiseen.

Päsmärimme ovat todella hyviä johtajia, koska he osaavat nauraa silloinkin, kun eurot vilahtavat kruunujen valtioihin samoin kuin Kilpisjärven tunturikyljet norjalaisten mökkimaisemiksi. Nyt on rakennettava lisärinteitä juuri viikingeille, sillä meiltä riittää jaettavaa kaikille. Eikun Pallas ja Pyhäkero rahaksi, vaikka ovattenkin vielä luonnonpuistoina.

Eikä siinä vielä kaikki! Voimme rakentaa näille karuille kankaille ydinvoimaloita enemmän kuin oma tarve vaatii, sillä mantumme sopii hyvin juuri gesiumjätteiden säilömiseen. Jahka joka tunturissa jyllää tuulivoimalapuisto, elämme keskellä kuuminta ilmastoa, missä on silti lunta ihan samoin kuin ennen vanhaan. Voimme myydä sähköä eteläisille veljeskansoille, jotka sitten kuljettavat sitä Euroopan suurille markkinoille hyvällä voitolla.

12

752

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomas saman ku minä

      Islannin ilmatilan valvonta ja 2 miljardin sinne laina on nyt tärkein asia. Kotimaata "elvytetään" 300 miljoonalla ja samalla ostetaan muutamalla miljardilla aseita häkäpytylle.

      Siinähän sitä aluksi!

      • Onkohan katasellakaan

        mitään latvassa kotona?

        Paitsi Kymmenien miljardien lainat "ettei teidän lapset joudu kuseen" niin saatanan vanha fraasi että ei tiedä itkistkö vai vetäskö kuulan päähänsä.


    • Kohta alkaa taas

      punikkilevy soimaan kun kabinetit menee kiinni!

      • Vetosolmu

        Punikeilla pelottelu on jo entisaikaa, jollei oteta huomioon sitä, että kiinalaiset ovat jo kait rakentamassa maahamme omaa keskustaan. Eikun piikkilangat ympärille niihin paikkoihin, joihin suomalaisia ei haluta päästää - ei siis edes viranomaisia.


      • pelotella,
        Vetosolmu kirjoitti:

        Punikeilla pelottelu on jo entisaikaa, jollei oteta huomioon sitä, että kiinalaiset ovat jo kait rakentamassa maahamme omaa keskustaan. Eikun piikkilangat ympärille niihin paikkoihin, joihin suomalaisia ei haluta päästää - ei siis edes viranomaisia.

        lahtarit ne pelottavia on: jakavat maamme varallisuuden ruotsalaisille ja veronpalautuksina rikkaimmille äänestäjilleen.


    • Vetosolmu

      Meille suomalaisille kait nauravat hevosetkin ulkomailla, koska alistumme kaikkeen helposti. Toimittajina on yksisilmäisiä joojottelijoita, joille tärkeintä on oma etu. Samanlaisia veijareita on poliitikkoina, joten soppamme on ihan itse keitetty.

      Taloudellisesti olemme länsimaiden sorsimia, koska emme kuulu Natoon. Meiltä on lupa riistää rahat ulkomaille heti, kun pienikin potti on saatu kerättyä talteen. Meillä ei ole samanlaista patrioottista yksityisomaisuutta, kuten Ruotsissa ja Venäjällä tai Englannissa. Pikemmin ruotsikot ohjaavat joka ainoan euron kruunujen kotimaahan.

      Jos Ruotsissa valtio on kusessa, siellä apuun tulevat yksityiset tahot, joille kansakunnan etu on tärkeä, koska heidän ääntään kuunnellaan kaikessa tarkoin. Näiden vanhojen kuningassukujen varat ovat parhaassa tallessa juuri Ruotsissa, eivätkä muualla. Ruotsikkojen mielestä suomalaisten varat ovat parhaassa turvassa myös länsinaapurin hoteissa, joten meille on jätetty taakaksi ikuinen köyhyys.

      Meillä puhkutaan, kun on yksi Nokia, mutta sekin uhkailee jo jättää synnyinmaansa. Olemme siis yksin ihan samoin kuin talvisodan aikana, minkä vuoksi pysymme köyhinä. Ihan samoin kuin syrjitty oppilas pysyy tiedon valtavirran ulkopuolella, kun kaikkein härskeimmät kopsaavat toistensa tenttejä selviytyäkseen ammattiinsa.

      Ja sodan syttyessä, olemme välimaa, jota ei tue kukaan, koska emme edes halua kuulua länteen ja Natoon, vaan nautimme toistemme alistamisesta. On todella ollut lottovoitto syntyä Suomeen, sillä missään muussa maassa en olisi voinut oppia tällaisia asioita näin hyvin. Onneksi olen tämän maallisen yliopistoni saanut käydä vankilan porttien ulkopuolella, joten melko tyytyväisenä katselen muitten höyryämistä.

    • Avuksi pääoman vientiin?

      Asioin suomalaisten omistamassa pankissa ja vakuutusyhtiössä ja ostan sähkön kuntien omistamasta sähköyhtiöstä ja maksan puhelumaksuni suomalaiseen puhelinyhtiöön. Ostan myös suurimman osan ruuasta asiakkaiden omistamasta liikkeestä.Nyt suunnittelen pikkusummilla (jätän kaljan ja tupakan oston) ostavan suomalaisyritysten osakkeita.Kuvittelen näin tukevani oman maani työllisyyttä ja taloudellista itsenäisyyttä.Joutsenmerkkiäkin seuraan.Mistähän saisi listan, jossa olisi suomalaisten omistamat firmat, että ostoksiin laittamani euroset eivät menisi ulkomaalaisomistajille?

    • jatkoi

      varsinkin Ruotsille tätä myymishuumaa, kun oli niin hyvissä väleissä Ruotsin demareihin ja muutenkin ajatteli Ruotsia jonkinlaisena emämaana. Nyt Ruotsilla on hallussa liian monta suomalaisille tärkeitä yrityksiä.

      • myydessä...

        Myynti on eri asia kuin ilmaiseksi antaminen.
        Kun ulkomaalaiset ovat ostaneet suomalaisten yritysten osakkeita niin kauppahinta on saatu rahana Suomeen tai sitten sen yhteisyrityksen osakkeina.
        Kiitos EU:n ja euron ja kansainvälisesti hyväksytyn taloudenhoitomme yrityksemme ovat kelvanneet myös ulkomaalaisille.


    • virhe!

      Tottapa viserrät.

      Maanmyynti ulkomaalaisille on pahin virhe mitä ollaan tekemässä noiden muiden lisäksi. Jos ette vielä tiedä niin maanmyyntiä ulkomaalaisille vastustetaan adressilla:

      http://www.adressit.com/eitonttikaupoille

      Ihan niin kuin vastustettiin eläkeiän nostamistakin. Rasismia tuo adressi ei kannata enkä minäkään. Toin tänne palstalle jotta voitte asiaan tutustua!

    • Miljardeja

      kansallisomaisuuden polkumyyntiin ja tyhjänostoon? Op heinonen j,Niinistö ,Häkämies ja Katainen viimeisimmät tuhlarit.

    • muttei älykäs

      Tavoite selkeä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5100
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      115
      1616
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1319
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      12
      1314
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1153
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      990
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe