Paljon on tulkintoja kyseisestä puusta, mutta mitä tarkoittaa
eka Mooses kirja 3
24. Hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.
Mitä nämä vartiat ovat?
Ja mitä elämänpuu tarkoittaa? toki sen täytyy olla symboolinen ilmaisu ja samalla myös hyvän ja pahantiedon puu on symboolinen.
Halkokaa puut palasiksi ja kertokaa, mitä ne sisältää? Mikä on puiden motto?
Elämän PUU
31
2441
Vastaukset
- halonhakkaaja
Kerubit vartiovat elämänpuulla. Siksi ainoa reitti kulkee alisen kautta, varjojen maiden läpi. Ikäänkuin juurakoiden ja kaivettujen tunneleiden kautta, kerubien selän takaa, salaa.
Hyvän ja pahantiedon puu... Sen täytyy olla elämänpuu itse. Siinä on itsessään kaikki viisaus ja tieto, elämästä, kuolemasta, tulevasta...
Puu sisältää sykkivää alkuelämää. Kohisevaa kasteen virtaa, elämän vettä, jonka juuret imevät maasta. Lehdet hengittävät ilmaa äärettömässä ja kuulevat kaiken, pienimmänkin kuiskauksen. Maa ja ihmiset ovat sen energia...
Se on symboli, näkymätön, mutta kuitenkin olemassa. Me olemme siinä vaikka toisin väittäisimmekin. Me olemme sen oksat, jos oksat kuolevat runkoon, ne katkaistaan ja heitetään tuleen... Jos ihminen säilyttää alkuelämänvoimansa, hän sulautuu osaksi elämäpuuta. Hänestä tulee osa ykseyttä, tietoa ja elämää. Tuo puu on iänkaikkinen.
Kerubit eivät päästä ketään läpi kuin kuolleena. He ovat olevaisuuden vartioita.
Ei ole mottoa. On vain yksi elämä. Valintoja, hyvyys ja pahuus. Rakasta Herraa Sinun Jumalaasi niinkuin itseäsi. Äläkä pidä muita Jumalia! - Mättäät ja männyt
Jaa.. vai elämän puu ja kerubit. En tiedä, mutta pohdinpa tässä ääneen:
jokainen, joka on änkeytymässä elämän puulle, saa kokea kovia. Elämän puu on ymmärtääkseni totuuden puu/tiedon puu. Sitähän kaikki ihmiset halajavat: totuuden tietämistä. Mutta, kuten jokainen tietää: puun luo ei pääse, koska Jumala pidättää itsellään Kaikkitietävyyden. Yksikään kuolevainen ei voikaan päästä elämän puun eli tiedon puun luo kohtaamatta sen vartijoita, kerubeja.
Kerubit ovat, kuten tiedämme, rakkauden vartijoita. Jos ei osaa kohdella heitä kunnioittavasti, saa surmansa. Jokainen, joka kohtelee vartijoita alatyylisesti, saa surmansa. Eli jokainen ihminen. Kukaan ei ole päässyt elämän puun/tiedon puun luo kuolematta ensin.
Kuka sitten uskaltaa uhmata kerubeja? Tyhmät ihmiset, jotka janoavat totuutta, jota he eivät koskaan saa, eläessään. He lankeavat ylpeyden syntiin väittäessään omistavansa ainoa totuuden, joka todellisuudessa on vain Jumalalla, joka on Rakkaus.
Kuka sitten on Kaikkitietävä ja Kaikkinäkevä? Hän, joka määrää kaiken tällä planeetalla. Yksikään kuolevainen ei ole milloinkaan tiennyt Totuutta, vaan osatotuuksia. Yksikään kuolevainen ei tule koskaan ymmärtämään eikä välittämään totuutta, sillä se on ihmiselle mahdotonta.
Kuka sitten voi välittää totuuden sanoja? Vain hän, joka kunnioittaa Jumalaa ja Hänen Pyhää Henkeään. Ja onnistuukos se kuolevaiselta? Eipähän se onnistu, koska aina ihminen yrittää päästä Jumalan päälle, korkeammaksi kuin Jumala on. Muistathan miten Luciferille kävi? Niin käy ihmisellekin.
Yksikään ei tule kävelemään elämän puun luo vievää tietä, sillä meistä ihmisistä ei yksikään ole siihen kelvollinen. Ainoa kelvollinen on Kristus. - Westsider
Ensimmäiset ihmiset, Aadam ja Eeva olivat ennen lankeemustaan kuolemattomia, he elivät yhteydessä Jumalaan, mutta lankeemuksen seurauksena oli kuolema ja ero Jumalasta, kirouksen alaisena. Siksi pääsy elämänpuulle estettiin. Heidät ajettiin pois paratiisista.
Jumala antoi kuitenkin lupauksen Elämänpuulle pääsystä, sanoessaan käärmeelle: "Hänen siemenensä en rikki polkeva sinun pääsi, ja niin tapahtui golgatalla. Jeesus voitti kuoleman ja näin rikki polki käärmeen pään. Tie ikuisen elämänpuulle aukeni. Jeesus sanoi: "Joka uskoo minuun sillä on iankaikkinen elämä; hän elää vaikka olisi kuollutkin.- ikuisen elämän
puulle on Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Hän on ainut tie. Ei ole toista kuoleman voittajaa. - zigi
ikuisen elämän kirjoitti:
puulle on Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Hän on ainut tie. Ei ole toista kuoleman voittajaa.No aamen
- AVKT
Olet sinä itse.
- SamiA
Raamattu selittää itseään eli jos ihminen olisi saanut syödä elämänpuusta olisi hän elänyt ikuisesti. Elämänpuu löytyy ilmestyskirjasta, jonka mukaan se on taivaassa ja ihmiset syövät siitä. Voisi myös ajatella, että elämänpuu on Jeesus.
Ei varmaan auttanut paljoakaan, mutta ajattele enkeleitä, he eivät kuole samalla tavalla kuin ihminen. Enkeleissä ja ihmisissä on muitakin eroja esim. enkelit eivät kadu, mitä en voi ihmisenä ymmärtää. karkoitettiin taivaista lankeemuksen jälkeen(Luciferin kapina). Jumala oli näille hengille hyvin armollinen. he saivat asuttavakseen kauniin henkimaailman(paratiisi), sitä ei voinut verrata taivaaseen, mutta meistä se olisi tuntunut siltä. Täällä henget pantiin uudelleen kokeeseen. Pysyäkkö uskollisina Jumalalle ja hyvyydelle. Heidän johtajansa oli korkea henki nimeltään Aadam. Aadamin sai lankeamaan hänen puolisonsa nimeltään EEva, Luciferin avustuksella. Muut henget seurasivat heidän esimerkkiään. Tällöin synti oli lopullinen. He joutuivat pimeyden voimien valtaan ja syöstiin 'syvyyteen'.
Raamatun sanat 'hyvän ja pahantiedonpuusta' lausui alunperin Lucifer ei Jumala.- zigi
Raamatun sanakirja, Aapeli Saarisalon kirjoittamana kertoo seuraavaa:
Elämänpuu esiintyy Raamatussa kolmessa yhteydesä: kertomuksessa ensimmäisistä ihmisistä, Sananlaskuissa ja Ilmestyskirjassa.1 Moos.2:9 näyttää tarkoittavan, että elämänpuun hedelmässä oli lääkkeenomaista voimaa, joka teki sitä nauttineen ruumillisesti kuolemattomaksi. syntiinlankeemuksen jälkeen karkoitetteein ihmiset paratiisista, koska he nähtävästi eivät vielä olleet syöneet tästä puusta, jotteivat he siitä söisi ja eläisi ikuisesti 3:22. Langenneille ikuinen elämä olisi ollut suunnaton taakka ja onnettomuus. Maailmasta olisi pian muodostunut helvetti, jossa synti olisi kasvamistaan kasvanut. Jumalallakaan ei sellaisissa oloissa olisi ollut mitään pelastussuunnitelmansa toteuttamismahdollisuuksia. siksi Hän esti ihmisiä syömästä elämänpuusta. Ikuisen elämän saavuttaminen tätä tietä tuli ainaisesti saavuttamattomaksi. Kuolemattomuus on nyt saavutettavissa toista tietä.
Ihminen ei aluksi ollut kuolevainen eikä kuolematon, mutta hänellä oli mahdollisuuksia kumpaankin.
syntiin langettuaaan hän tuli kuolevaiseksi. elämänpuu esiintyy usein raamatussa merkiten samaa kuin elämän lähde. Sananlaskuissa se tarkoittaa siveellistä ja hengellistä elämää, joka riippuu määrätystä mielenlaadusta, viisaudesta.
Tämä on tosi olemukseltaan siveellinen voima, jonka vaikutuksesta iihminen tulee oikeaan suhteeseen elämän lähteeseen.
Hyvä elämä vaikuttaa ympäristöönkin hyvää: sävyisä puhe auttaa toisia parempaan elämään; hyvät pyrkimykset johdattavat ihmiset luovaan toimintaan, jonka saavutukset tuovat elämään siunausta.
Ilmestyskirjassa puhutaan elämänpuusta kolmasti 2:7, 22:2, 14 ja sillä kuvataan pelastettua sielua odottavia elämänmuotoja ja mahdollisuuksia. Se joka voittaa saa syödä elämänpuusta Jumalan paratiisissa. Voittajan eteen avautuvat kaikki kirkkauden ja täydellisyyden mahdollisuudet. Tmän lääke ja ruoka, elämänpuun lehdet ja hedelmä, on jokaisen vapaasti saavutettavissa, nin että kaikille niille, jotka ovat oikeassa suhteessa Jumalaan, on tarjolla korkeimmat armon antimet ja siunaukset. Lupa syödä elämänpuusta tuo ikuisen elämän ja sellaisen suhteen Vapahtajaan ja Hänen pyhään seurakuntaansa, ettei mikään erota heistä eikä rajattoman armon ja siunauksen osallisuudesta.
Kertomus elämänpuusta esiintyy useitten alkukantaisten kansojen tarustoissa. Samoin tunsivat sen Kaksoivirran maan vanhat sivistyskansat. Meidän on lupa pitää tätäkin seikkaa todisteena ihmiskunnan yhteisestä alkukodista elämänpuun äärellä. - Tammi2
9. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.
Karkoitus koska ihminen ei uskonut olla syömättä elämän puusta josta jumala kielsi syömästä.
Ijankaikkisessa elämäsä on se kyseinen elämän josta sinne päässeet syövät siitä puusta,muut sinne eivät pääse. - Pistis Sophia
"Kabbalan sefirat kuvaavat ulkoisesti maailmankaikkeuden eri ulottuvuuksia mutta samanaikaisesti myös sisäisesti täydellisen ihmisen rakennetta."
Suosittelen perehtymään Gnostisen Seuran sivuilta löytyvään tekstiin
Kabbala - elämän puu- bolgrad**
Selasin jo sivustoa ja totesin luku kelpoiseksi. Pitänee ehtiä keskittyä kohta paremmin.
- SophiaSufia
- kuulija
Sen jälkee kun ihminen oli langennut,karkoitti pois.
Itse uskon Raamattuun kirjaimellisesti joten en menisi puhumaan mistään kuvainnollisesta... varsinkin kun paratiision oikeasti ollut paikka jota myös kuvaillaan Raamatussa (joet yms...).
Mutta siis. Kerubit ovat noita kivoja yksiä ylimmistä enkeleistä joilla on muistaakseni useampi siipipari (3?) ja joilla mm. koristettiin liitonarkkua...
Hyvän- ja pahantiedon puu on yksinkertaisesti puu. Samoin myös elämänpuun kanssa. Se on puu. :D
Ja mistäs sitä sisältöä tietää? xD Herran tiet ovat tuntemattomat =)- // Shalom //
Puhuva käärme myös totta.Maapallo on 6000 vuotta vanha.Herra ei peräänny sanassaan. Siunausta päivääsi.
- ad astra
// Shalom // kirjoitti:
Puhuva käärme myös totta.Maapallo on 6000 vuotta vanha.Herra ei peräänny sanassaan. Siunausta päivääsi.
11.000 vuotta sitten. Edellinen jääkausi. Sitä ennen oli satoja jääkausia 10.000 vuoden välein.
- KK
ad astra kirjoitti:
11.000 vuotta sitten. Edellinen jääkausi. Sitä ennen oli satoja jääkausia 10.000 vuoden välein.
sanota maapallon iäksi 6000 vuotta, Jo kalastaja Pietari tiesi, että maa on ollut iäti olemassa.
Jumalan luomispäivät ovat aikakausia. Kukin ehkä monia miljoonia vuosia meidän vuosissa. // Shalom // kirjoitti:
Puhuva käärme myös totta.Maapallo on 6000 vuotta vanha.Herra ei peräänny sanassaan. Siunausta päivääsi.
6000-vuotta vanha?
Tämä tieto kaataisi 'kaikki' mahdolliset realiteetit kumoon.
Ellei se olisi näin räikeällä tavalla ilmaistu, voisi luulla että esittäjä on tosissaan.- arjuuna
Myötäeläjä kirjoitti:
6000-vuotta vanha?
Tämä tieto kaataisi 'kaikki' mahdolliset realiteetit kumoon.
Ellei se olisi näin räikeällä tavalla ilmaistu, voisi luulla että esittäjä on tosissaan.Paratiisi ei ole ollut jokin paikka maapallolla, vaan se on olotila, joka on sama kuin taivas, ja se on täällä tänäänkin , mutta vain harvat palanneet siihen olotilaan takaisin, eikä paratiisiin pääsy ole enään kuolemanjälkeen hahdollista, ellet ole siinä jo täällä ollessasi, koska täällä me olemme joutuneet sieltä ulos,
niin täällä meidän on myös sinne palattava ad astra kirjoitti:
11.000 vuotta sitten. Edellinen jääkausi. Sitä ennen oli satoja jääkausia 10.000 vuoden välein.
Jos luetaan Raamattua kuvainnollisesti niin miksi sitten juuri seitsemäs päivä pitäisi pyhittää? Ja jos ihminen on kehittynyt apinasta paljon maapallon muita otuksia jälkeen niin miten sitten kuolema? Kuolema tuli ihmisen mukana Aadamista - mutta evoluutioteorian mukaan kuolemaon aina ollut osa maapallon eläimistön arkea. Jo ennen ihmistä.
- kuulija
arjuuna kirjoitti:
Paratiisi ei ole ollut jokin paikka maapallolla, vaan se on olotila, joka on sama kuin taivas, ja se on täällä tänäänkin , mutta vain harvat palanneet siihen olotilaan takaisin, eikä paratiisiin pääsy ole enään kuolemanjälkeen hahdollista, ellet ole siinä jo täällä ollessasi, koska täällä me olemme joutuneet sieltä ulos,
niin täällä meidän on myös sinne palattava1Moos.2:8. Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. 9. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.
11. Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, 12. ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. 13. Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. 14. Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat
Kyllä paratiisi oli tässä maapallolla,ne joet jotka mainitaan ovat osa tänäpävänäkin . - Aritta
kuulija kirjoitti:
1Moos.2:8. Herra Jumala istutti puutarhan itään, Eedeniin, ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt. 9. Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä, ja paratiisin keskelle hän kasvatti elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.
11. Ensimmäisen nimi on Pison. Se kiertää koko Havilan maan, missä on kultaa, 12. ja sen maan kulta on hyvää. Siellä on myös suitsutuspihkaa ja onykskiveä. 13. Toisen joen nimi on Gihon. Se kiertää koko Nubian maan. 14. Kolmannen joen nimi on Tigris, ja se virtaa Assurin editse. Ja neljäs joki on Eufrat
Kyllä paratiisi oli tässä maapallolla,ne joet jotka mainitaan ovat osa tänäpävänäkin .ei ollut paratiisi vaan se missä syntyi koeputki-ihmiset. :-)
- kuulija
Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" Niin Herra Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää
Vartia ovat kerybeja valvovat elämän puuntietä.
Elänän puu on jumalan poika jeesuskristus, ei voi paloitella se on kokonainen,hänessä on elämä ja yltäkylläisyys. - cybo-ceronimo-cabriel-61
Elämänpuu on alkuaan intialais-sumerilais-persialais-egyptiläisiä symboliikkaa ja Raamatussa käytettynä siis edellisten adaptaatioita.
Kaikki antiikin elämänpuut, kuten tiibettiläisten Zampu, Kalevalan tammi ja Sampo, sumerilaisten puu, Edenin puu, kuvaavat yhdessä diskurssissa ihmistä itseään ja tuon puun ympäri kääriytyt käärme[viisaus] on ihmisessä aineen ja hengen yhdistävä side--> tajunta[Kether/päässä "asuva" Androgyninen valo on se johon elämänpuun juuret ja haarat yhdistyvät, siis latvukseen jossa sijaitsee puhdas sukupuoleton tietoisuus, geometrinen piste, "alkuräjähdys" josta kaikki syntyy], joka myös läpäisee ihmisen joka ainoan solun.
Juutalainen elämänpuu on erittäin monipuolinen symboili ja yhdistää analogoissaan sekä tiedettä, että taidetta että uskontoa. Elämänpuun luku liittyy juutalaisille mm. vehnään, vehnä oli elämänpuu.
Suuret puut olivat myös metaforia ihmisille, puu oli ihmisen vertauskuva ja tiedon puu oli tietoa opettava ihminen. Tämä symbolismi tuli siitä, että esim. Intiassa opettajat istuivat oppilaat ympärillään puiden lehvistöjen alla varjossa opettajan nojatessa tiedon lehtevien boddhi-puiden runkoon. Mielenkkiintoinen yhtymäkohta on se että Englannin sana totuus/truth on samaa sanskritilaista deru-alkujuurta merkiten ensin puuta, ja siten totuutta. Myös Jeesus sanoi nähneensä Philippuksen viikunapuun
alla. Sukupuolisuuskin voidaan uuttaa perustellen "paratiisin pöheikön keskellä jäykkänä seisovasta kirjailmellisesti elämää antavasta puusta" jne.
Puusta saa myös valaisevan esimerkin Raamatun kerroksellisesta symboliikasta, sillä 'Kuusi' ei tarkoita suomessakaan vain puuta, vaan se on myös numeron nimi ja lukumäärään ilmaus ynnä vielä sukunimikin. :) - .
.
- SophiaSufia
Mahtavaa oli lukea Kiitoksia :D
- SophiaSufia
Paratiisin käärmeen "nachash" gematrinen lukuarvo on sama kuin heprean kielen messiasta tarkoittavalla sanalla "mashiach".
Lucifer "Lucinferre" eli valontuoja on Venus aamutähti eli Hesperos. - SophiaSufia
SophiaSufia kirjoitti:
Paratiisin käärmeen "nachash" gematrinen lukuarvo on sama kuin heprean kielen messiasta tarkoittavalla sanalla "mashiach".
Lucifer "Lucinferre" eli valontuoja on Venus aamutähti eli Hesperos.Jos hetkeksi jää miettimään että miten julma onkaan tuo "Jumala" Mooseksen kirjassa..
Pahuus on ihmisessä itsessään eikä missään kuvitteellisessa saatanassa.
Kerubi on peräisin sanasta Kirubu, joka tarkoittaa, olla Lähellä. - Tietoa tämäkin
SophiaSufia kirjoitti:
Jos hetkeksi jää miettimään että miten julma onkaan tuo "Jumala" Mooseksen kirjassa..
Pahuus on ihmisessä itsessään eikä missään kuvitteellisessa saatanassa.
Kerubi on peräisin sanasta Kirubu, joka tarkoittaa, olla Lähellä.Sinussa käy ilmi, kuinka vähäiselläkin tiedolla voi olla paljon äänessä.
- SophiaSufia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h874987Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1073238Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313098Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262285Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191656Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961281Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391242Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311146- 48924