Säästöehdotus kaupungille

Jake_38

Säästöehdotus kaupungille.

Kuten nykyään olemme saaneet lukea lehdistä, moni kaupungin palvelu on joutumassa lopettamaan toimintansa johtuen kaupungin säästökuurista. Ehdotus, että kaikista kaupungin luottamuselimistä säästettäisiin sama prosenttimääräinen summa, on sinänsä aivan käsittämätön ehdotus, ottaen huomioon niiden erilaiset toiminnat. Toinen melkein yhtä naivistinen väite kaupungin puolelta, että kaupungin työntekijöitä ei missään olosuhteissa lomauteta eikä mitään etuja leikata, johtaa väistämättä palvelujen karsimisiin. Ehdotan seuraavaa, että kaupunkimme voisi seistä mainossanojensa takana. Ohessa lainaus kaupunkimme nettisivuilta:

”Täällä ovat lähellä sekä kaupungin palvelut ja harrastusmahdollisuudet että monipuolinen luonto. Voimme nauttia samanaikaisesti sekä kauniista asuinympäristöstä, ihmisläheisistä palveluista ja muista "pienen" kunnan hyvistä puolista (Nokian Kaupungin nettisivut)”.

Koska ymmärtääkseni kaupungin talous toimii samalla tavalla kuin yritystenkin eli jotta saadaan tietyt palvelut tuotettua / maksettua, on joko karsittavat niiden määrää tai saatava ne tuotettua vähemmällä määrällä euroja. Monet yritykset ovat joutuneet tästä syystä lomauttamaan henkilöstöään tai keksimään muita säästöjä – rahoittaaksensa toimintaansa tässä tilanteessa. Mielestäni kaupunki ei voi olla tässä eriarvoisessa asemassa. Yhtenä säästökeinona yrityksissä on otettu käyttöön lomalta paluu rahoista luopuminen. Seuraava laskukaava osoittaa miten kaupunki säästäisi reilut 2 300 000 euroa karsimatta yhtäkään palvelua joita se mainoslauseessaan vuolaasti kehuu ja joita me kaupunkilaiset suuresti arvostamme.

Nokian kaupungin toiseksi suurin työnantaja on itse kaupunki. Vuonna 2007 kaupungilla oli 1412 vakituista työntekijää (jätän määräaikaiset pois laskuistani). // Kaupungin nettisivut

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan kunta-alan keskiansiot olivat lokakuussa 2007, 2 573 euroa kuukaudessa. Vuonna 2009 palkkoja korotetaan paikallisella 0,8 prosentin suuruisella järjestelyerällä. Eli nyt n. 2778 euroa/kk. //Kunnallinen työmarkkinalaitos / www.kunnat.net

Kun yllä oleva keskikuukausiansio laitetaan lomalta paluu rahojen laskukaavaan ja kerrotaan työntekijöiden määrällä, tulokseksi saadaan, että kaupunki maksaa vuodessa 2 353 520 euroa lomalta paluu rahoja.

Lomalta paluu rahan suuruus = 50% x (kuukausipalkka/25) x lomapäivien lukumäärä (enintään 30)

Tuntematta sen enempää säästökuurin euromääräisiä tavoitteita per luottamuselin, uskon, että tällä rahalla saataisiin rahoitettua varmasti monia palveluja jotka ovat nyt lakkautusuhan alla. Ja vastaukseksi jo kysymykseen, että miksi aina kaikki säästöt otetaan työntekijöiden selkänahasta – on, että valitettavasti niin kaupungille kuin yrityksille suurin yksittäinen menoerä on varmasti juuri ne palkat. Toisaalta onhan se mukavampaahan kaikille tehdä niitä töitä ja tuottaa niitä elintärkeitä palveluja, vaikka pienellä taloudellisella uhrauksellakin, kuin istua kotona toimettomana. Saa kommentoida vapaasti.

Terveisin,

Nimin.

Lomalta paluu rahansa pois antanut yksityispuolen työntekijä

8

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkeenkäypää

      Ehkä Suomi24 Nokia palstan järkevin kirjoitus kautta aikain.

      En ole itse kaupungilla töissä, mutta kuntasektorilla kuitenkin. Myös meille on väläytelty asiaa, mutta mutta...

      AY-järjestöt ovat kieltäneet lomarahojen vaihdon nähden sen tietoisena palkanalennuksena työnantajapuolelta. Sitä se ehkä kärjistettynä on. Siltikin, arvostan vapaa-aikaa ja mieluusti lomarahat vapaisiin vaihtaisin sikäli mikäli niitä vapaita kohtuullinen määrä vastineeksi tarjottaisiin. Mutta minkäs teet...

      • Paluuraha

        On sikäki helppo kunnalla ja Valtiolla antaa pois, kun on työpaikka loman jälkeen mihin palata. Hoitopuolella se aiheuttaa tiettyjä sulkuja osastoille, mutta ihmiset sairastavat
        kesällä vähemmän kuin talvella. Voisihan sitä
        pikakouluttaa opettajia hoitoapulaisiksi, niin
        olisi heistäkin jotain hyötyä kesäaikana.


      • Nykyope
        Paluuraha kirjoitti:

        On sikäki helppo kunnalla ja Valtiolla antaa pois, kun on työpaikka loman jälkeen mihin palata. Hoitopuolella se aiheuttaa tiettyjä sulkuja osastoille, mutta ihmiset sairastavat
        kesällä vähemmän kuin talvella. Voisihan sitä
        pikakouluttaa opettajia hoitoapulaisiksi, niin
        olisi heistäkin jotain hyötyä kesäaikana.

        Jokainen on ammattinsa valinnut, niin opettaja kuin paperi- ja rengastyöläinenkin. Kaikissa ammateissa on hyvät ja huonot puolensa. Mene 25 oppilaan ekaluokalle opettajaksi, tiedät kadehtia opettajan ammattia vielä enemmän, näin tulisit huomaamaan myös kesäloman tarpeellisuuden ja kouluttautuisit loman aikana käsitteleemään kateellisten kommentteja pitkistä lomista. Mene opettajan poikkeuskoulutukseen ja nopeasti, jos resurssisi riittävät.


      • Tyrkkölän Mies

        Nimittäin että nyt on keskustelija ajautunut väärälle infralle kun on noin ajatuksella kirjoittanut säikeen alun.

        Täällä suomi24 sivustoilla on ollut tapana pitää erilaista tasoa kirjoituksisssa ;~)


      • Jake_38
        Paluuraha kirjoitti:

        On sikäki helppo kunnalla ja Valtiolla antaa pois, kun on työpaikka loman jälkeen mihin palata. Hoitopuolella se aiheuttaa tiettyjä sulkuja osastoille, mutta ihmiset sairastavat
        kesällä vähemmän kuin talvella. Voisihan sitä
        pikakouluttaa opettajia hoitoapulaisiksi, niin
        olisi heistäkin jotain hyötyä kesäaikana.

        lomarahoja ei vaihdettaisiinkaan vapaisiin vaan yksinkertaiset ne tai puolet niistä jätettäisiin vaan maksamatta. Toki se on palkanalennusta mutta minkäs teet jos ei ole mistä maksaa. Näin toimien vaikutus on solidaarinen ja kaikki osallistuvat säästötalkoisiin. Lomautuksissahan kärsivät vain itse lomautetut.
        Toinen asia mitä olen aina ihmetellyt, ettei miksei lomautuksia voida tehdä lomaiaikana? Vaikutus yksittäiselle työntekijällehän on aivan sama, mutta esimerkiksi opettajien kohdalla, opetus ei häiriintyisi tippaakaan.
        Ja jos joku ay-aktivisti lukee tämän ja tyrmää ehdotukseni, odotan häneltä ehdotuksia miten tämä vaikea yhtälö sitten ratkaistaan, että rahaa vaan yksinkertaisesti ei ole.


    • säästämään

      Kyllä liikuntatoimi voi säästää paljon suurmpia summia kuin nuo vaivaiset 19.000€.
      Ukkoja seisoskelee pilvin pimein ja johtoa voi karsia aika paljon.
      Mutta jos päättäjät asuu Tampereella niin mitäväliä sillä on miten Nokialla menee.

      • no:1

        Lopetettakoon hiekotus ja lumenauraus kesällä,sekä kukkien nypintä talvella!


      • liikuntatoimi
        no:1 kirjoitti:

        Lopetettakoon hiekotus ja lumenauraus kesällä,sekä kukkien nypintä talvella!

        Niin, lomauttakaa koko liikuntatoimi 3kk:n ajaksi syksyllä ja keväällä.
        Kyllä hommat hoituu mutenkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe