Suomalaisuus on

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/puukkojunkkariperinne_istuu_vahvassa_suomalaisyhteiskunnassa_629655.html

Ei siinä paljon toimintasuunnitelmat auta kun sisäsiittoisen väkivaltaan ja rasismiin taipuvaisen kansan luontoa yritetään muuttaa.

Jussi Halla-ahon sanoin: "Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”
5237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuinkas on meidän mustalaisten laita,noin 10 000 mannea Suomessa,niin että mitäs luulette.

Äänestä
  • Suomessa ei ole 10.000 Mannea:

    Manne on suomalainen miehen etunimi. Nimipäivää Mannet viettävät 26. maaliskuuta.

    Väestörekisterikeskuksen mukaan Manne-nimisiä miehiä on Suomessa kaikkiaan 832 ja naisia kaksi (syyskuu 2008).

    Äänestä

toi että geeneissä olis, Laajemmalti 70-80-luvuilla harjoitettu lasten "kasvatus" kantaa nyt hedelmää, ei sikäli, mä esitän, että suuri osa sen ajan vanhemmista oli ok-porukkaa, mutta ei tajunneet vaatia kakaroiltaan yhtään mitään.

Tuhon kun lisätään vielä se perus-mentaliteetti monessa koululuokassa, että jos joku on vähänkään erilainen tai esim. parempi jossain, vaikkei se sillä leveilisi, niin oonhan se pakko tukistaa jatkuvasti "maan pinnalle" että oppii olee niinkuin muut. Eli tasapää. Kun olin kakara ja jos voi sanoo herkässä iässä, RAMBO oli maailman kovin pätkä, norrisin kakeleffat oli kanssa kovia, Vittu mitä paskaa, no okei, oli niistä ehkä joku ihan katsottava..
Väitän kanssa että nyky-kakarat on jo paaljon fiksumpia, kuin yksikään meistä vielä 70-80 luvulla samassa iässä.

Mä olen aika vakuuttunut että esim. sillä "jos se luulee olevansa parempi, pankaa se ojennukseen"- toimintamallilla on juuret jossain kommunistisessa menneisyydessä. en itse elänyt silloin, tai tajunnut mistään, mutta tarinoitahan kuulee, kuinka tässä lähihistoriassa suomen yleinen ilmapiiri, mitä ajattelun ja puhumisen vapauteen tulee, oli vähintääkin kireä.

Jotkut on jääny oikeasti junasta luulenma.
Toiset yrittää rakentaa toista junaa jonka kyljessä lukee sloganina toi "väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
Tai jotain muuta tosi vitun kivaa iskulausetta joita voi lukee vessojen seinistä tyyliin: "katso vasemmalle- katso eteen-katso oikealle hähähää tyhmä!"

Äänestä

Tulee turvapaikkaturisteina keskenään loputtomia heimo-ja uskonsotia käyvistä lähi-idän ja Afrikan maista. Väkivalta on siellä päin normaali keino ratkaista ongelmia. Vie todella monta sukupolvea päästä irti väkivallasta varsinkin kun oma uskontokin suosittaa väkivaltaa ateisteja ja vääräuskoisia kohtaan. Luulisi jo sielläkinpäin maailmaa rauhan jossain vaiheessa alkavan kiinnostaa, mutta ei.

En odota mitään uskovaisilta sortajilta. Ainoa mitä odotan on sota, joka vääjäämättä lähestyy kun erimieliset uskovais-ryhmät kasvavat Euroopassa ja samalla alkaa sota vallasta. Siinä vaiheessa kun asekuntoisten musliminuorten määrä ylittää vastaavan kantaväestön määrän vaikkapa englannissa tai ruotsissa alkaa uuvuttava taistelu islamin ja muiden välillä. Islam saa tukea vasemmistolta ja todennäköisesti myös hyvin monilta naisilta. Loput sitten vastustavat, mutta liian myöhään. Sota on jo itseasiassa nyt hävitty. Burkhat ja muut kuteet kannattaa jo hankkia ennakkoon, niin on sitten jotain minkä alle pääsee piiloon...

Hyysärinaisten voittö ja tappio tulevat samaan aikaan...

Äänestä

Sen verta brutaaleista maista tänne survoo porukkaa, että äkkiä rajat kiinni, ennen kuin on sisällissota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


geeneissä kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/puukkojunkkariperinne_istuu_vahvassa_suomalaisyhteiskunnassa_629655.html

Ei siinä paljon toimintasuunnitelmat auta kun sisäsiittoisen väkivaltaan ja rasismiin taipuvaisen kansan luontoa yritetään muuttaa.

Jussi Halla-ahon sanoin: "Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu