Kokoomus syyllinen ruuan hintojen nousuun

Ennen viimeisiä hallitusneuvotteluja kokoomus oli johdonmukaisesti vastustanut ruuan ALV:n alennusta sillä perusteella, että se ei Suomen nykyoloissa siirtyisi hintoihin. Elintarvikeketjun eri osapuolet todennäköisesti vetäisivät koko hyödyn itselleen.

Hallitusohjelman lehmänkauppojen ansiosta mainittu alennus hallitusohjelmaan kirjattiin ja on käynyt juuri kuten on pelätty: Suomessa hinnat nousevat niin huimaa tahtia, että kaikki vertailukelpoiset maat jäävät jälkeen.

Kiitos kokoomus! MTK-Kepu ei olisi tähän pystynyt ilman teitä.


"Ruuan hinta on noussut Suomessa vuodesta 2005 lähes viidenneksen ja nousee edelleen. Eurostatin tilastojen mukaan ruoka kallistui helmikuussa euromaista eniten juuri Suomessa, vuoden takaisesta peräti 7,4 prosenttia. Vain parissa uudessa EU-maassa ruoan hinta on noussut Suomeakin enemmän.

Vielä joulukuussa ruoka kallistui Suomessa EU-maiden ennätysvauhtia, yli 10 prosenttia vuoden aikana. Vain muutamassa, niin sanotussa uudessa EU-maassa ruoka kallistui hiukan Suomeakin nopeammin. Tällaisia maita olivat muun muassa Latvia ja Liettua. Esimerkiksi Saksassa ja Virossa ruoan hinta nousi vuositasolla vain noin prosentin.

Tilastokeskuksen mukaan ruoka on kallistunut meillä vuodesta 2005 yli 18 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on samaan aikaan noussut 5 prosenttiyksikköä vähemmän. Ruuan hintaa nostavat esimerkiksi poikkeuksellisen keskittyneet markkinat. "

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/ruuan_hinta_kallistuu_suomessa_eun_ennatystahtia_629351.html
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Haistakaa... kirjoitti:

Ennen viimeisiä hallitusneuvotteluja kokoomus oli johdonmukaisesti vastustanut ruuan ALV:n alennusta sillä perusteella, että se ei Suomen nykyoloissa siirtyisi hintoihin. Elintarvikeketjun eri osapuolet todennäköisesti vetäisivät koko hyödyn itselleen.

Hallitusohjelman lehmänkauppojen ansiosta mainittu alennus hallitusohjelmaan kirjattiin ja on käynyt juuri kuten on pelätty: Suomessa hinnat nousevat niin huimaa tahtia, että kaikki vertailukelpoiset maat jäävät jälkeen.

Kiitos kokoomus! MTK-Kepu ei olisi tähän pystynyt ilman teitä.


"Ruuan hinta on noussut Suomessa vuodesta 2005 lähes viidenneksen ja nousee edelleen. Eurostatin tilastojen mukaan ruoka kallistui helmikuussa euromaista eniten juuri Suomessa, vuoden takaisesta peräti 7,4 prosenttia. Vain parissa uudessa EU-maassa ruoan hinta on noussut Suomeakin enemmän.

Vielä joulukuussa ruoka kallistui Suomessa EU-maiden ennätysvauhtia, yli 10 prosenttia vuoden aikana. Vain muutamassa, niin sanotussa uudessa EU-maassa ruoka kallistui hiukan Suomeakin nopeammin. Tällaisia maita olivat muun muassa Latvia ja Liettua. Esimerkiksi Saksassa ja Virossa ruoan hinta nousi vuositasolla vain noin prosentin.

Tilastokeskuksen mukaan ruoka on kallistunut meillä vuodesta 2005 yli 18 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on samaan aikaan noussut 5 prosenttiyksikköä vähemmän. Ruuan hintaa nostavat esimerkiksi poikkeuksellisen keskittyneet markkinat. "

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/ruuan_hinta_kallistuu_suomessa_eun_ennatystahtia_629351.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu