Itku pakkolomista jonniinjoutavaa

aivan uskomaton määrä itkua on riittänyt kaupungin työntekijöiden parin viikon lomautuksesta. Voin kertoa että pari viikkoa pakkolomaa ei ole mitään siihen verrattuna jos joutuu toistaiseksi lomautetuksi. Yksityisellä sektorilla ei vaan itku auta joten ei paljoa sääliä heru meikäläiseltä jonkin parin viikon pakkoloman takia kaupungin työntekijöille, vähällä pääsette!
11704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aivan jonninjoutavaa ruikutusta.
Monet on vailla vakkaritöitä, tuo pätö 2vkosen voi ottaa ihan lomana tai käyttää sen kuntoiluun. Työkyky paranee ja sairaslomat ehkä väheneekin.

Äänestä
  • Verolla tehtyjä työpaikoja, joutaa niitäkin lomauttaa. Ei pitäis valittaa.

    Äänestä

  • Pitkään kaupungin palveluksessa olleilla on muuten törkeen paljon lomiakin vuodessa, pekkas ym ylityövapaita näkyy riittävän...monta kuukautta vuodessa on vara pitää täydellä palkalla lomilla.
    Ei paljon ilkeäsi edes ruikuttaa näistä parista viikosta.

    Äänestä

kesäksi,sillä eikös niillä juokse palkka aivan normaaliisti vaikka ovat reilut 2kk lomalla kesällä tekemättä palkkansa eteen töitä.Siispä ainakin kuukauden lomautus olisi ihan paikallaan.

Äänestä

Pidäppä mielessäsi nuo sanat jos kaupungin lomautuksen aikana sairatutu ja yrität päästä lääkäriin. Tai jos lapsesi on päivähoidossa ja heitellään paikasta toiseen. Tai jos iäkäs omaisesi jää ilman hoitoa kotonaan... tai mahdollisesti kotiutetaan liian huonokuntoisena.

Älä sitten tule tänne itkemään.

Ottaisitte asioista selvää ennen kuin alatte vinkumaan.

Äänestä
  • Terveyskeskus ei ole koskaan hoitanut kuolemansairaita, kyllä se Kys on joka akuutit ja vakavat tapaukset edelleen hoitaa. Voidaan olla ihan huoletta senkin suhteen teidän pakkoloman ajan.

    Äänestä

Jokaiselle on tietysti oma elämäntilanne se, jonka parhaiten käsittää. Usein ajatus jumittuu ja metsää ei näe puilta.
Pakkoloma tai lopputili ovat todennäköisesti isommat jutut kuin parin viikon lomautus.
Liiallinen lomallaolokin alkaa tympäistä, mutta nythän on sitä aikaa, josta on pitkään haaveillut, aikaa levätä, harrastaa tai matkustaa.

Äänestä

Eiköhän tuolla kaupungin hommissa ole paljon ns.suojatyö keskuksen maine?Itse olen ollu yksityissektorillla yli 20v. Kyllä siellä vois iso luuta lakasta ihan oikeesti. Turhat pois,joita on paljon

Äänestä
  • Osan toiminnoista voisi vielä yksityistää palvelun ja tehokuuden lisäämiseksi.
    Loppuisi se venkuilu verovaroilla pitkien lomienkin kanssa.

    Äänestä

toivottavasti lama leviää julkiseenkin sektoriin.
sitten ymmärtävät...

Äänestä
  • että nämä kaupungin lomautukset eivät riitä ja lissee on tulossa. siinäpä vääntyy virkamiesten naama irveeseen, kun aletaaan kunnolla säästääääään....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yksityisen alan työläinen kirjoitti:

aivan uskomaton määrä itkua on riittänyt kaupungin työntekijöiden parin viikon lomautuksesta. Voin kertoa että pari viikkoa pakkolomaa ei ole mitään siihen verrattuna jos joutuu toistaiseksi lomautetuksi. Yksityisellä sektorilla ei vaan itku auta joten ei paljoa sääliä heru meikäläiseltä jonkin parin viikon pakkoloman takia kaupungin työntekijöille, vähällä pääsette!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu