Markku Meilolle

Liittyykö "Millerismi"jotenkin Jehovantodistajiin?
5344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>>Liittyykö "Millerismi"jotenkin Jehovantodistajiin?

Liittyypä hyvinkin. Nk. (second) adventismi nousi millerimin raunioilta ja jakaantui usemapaan haaraan, josta kahteen haaraan Russell kiinnittyi opillisesti.

Millerismin raamattumatematiikaa sovellettiin ja siitä kehittyi Vartiotorniseuran oma semantiikka.

Äänestä
  • Valtakunnanjulistajat kirjasta:”Näköjään sattumalta tulin eräänä iltana pistäytyneeksi erääseen tomuiseen, likaiseen huoneustoon, jossa olin kuullut pidettävän uskonnollisia kokouksia. Tahdoin nähdä, olisiko sillä kourallisella, joka kokoontui siellä, jotakin järkevämpää tarjottavana kuin suurien kirkkojen uskontunnustuksilla. Siellä kuulin ensikerran vähän adventistein käsityksistä. Saarnaajana esiintyi herra Jonas Wendell – –. Minä myönnän täten olevani kiitollisuudenvelassa adventisteille samoin kuin muillekin lahkoille. Vaikkakaan hänen raamatuntulkintansa ei ollut aivan selvää – – oli se kuitenkin Jumalan johdolla riittävä lujittaakseen horjuvan uskoni Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoittaakseen, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Se, mitä sain kuulla, johti minut innokkaammin ja huolellisemmin kuin koskaan ennen tutkimaan Raamattuani ja kiitän aina Herraa siitä, että hän johti minut sinne, sillä vaikkakaan adventismi ei johtanut minua yhteenkään totuuteen, niin oli se minulle kuitenkin suureksi avuksi, jotta hylkäsin eksytykset ja valmistauduin siten totuudelle.”
    Tuo kokous sai nuoren Russellin jälleen päättämään

    Äänestä

  • Lainaus kirjoitti:

    Valtakunnanjulistajat kirjasta:”Näköjään sattumalta tulin eräänä iltana pistäytyneeksi erääseen tomuiseen, likaiseen huoneustoon, jossa olin kuullut pidettävän uskonnollisia kokouksia. Tahdoin nähdä, olisiko sillä kourallisella, joka kokoontui siellä, jotakin järkevämpää tarjottavana kuin suurien kirkkojen uskontunnustuksilla. Siellä kuulin ensikerran vähän adventistein käsityksistä. Saarnaajana esiintyi herra Jonas Wendell – –. Minä myönnän täten olevani kiitollisuudenvelassa adventisteille samoin kuin muillekin lahkoille. Vaikkakaan hänen raamatuntulkintansa ei ollut aivan selvää – – oli se kuitenkin Jumalan johdolla riittävä lujittaakseen horjuvan uskoni Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoittaakseen, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Se, mitä sain kuulla, johti minut innokkaammin ja huolellisemmin kuin koskaan ennen tutkimaan Raamattuani ja kiitän aina Herraa siitä, että hän johti minut sinne, sillä vaikkakaan adventismi ei johtanut minua yhteenkään totuuteen, niin oli se minulle kuitenkin suureksi avuksi, jotta hylkäsin eksytykset ja valmistauduin siten totuudelle.”
    Tuo kokous sai nuoren Russellin jälleen päättämään

    >>Tuo kokous sai nuoren Russellin jälleen päättämään

    Nimenomaan näin ja ne adventismin kaksi haaraa joihin Russell tunsi vetoa kuuluivat puoleen tusinaan millerismin savunneille raunioille rakentuneista liikkeista. Kumpikaan kyseisistä haaroista ei ollut Seitsemännen päivän adventistit.

    Äänestä

  • Lainaus kirjoitti:

    Valtakunnanjulistajat kirjasta:”Näköjään sattumalta tulin eräänä iltana pistäytyneeksi erääseen tomuiseen, likaiseen huoneustoon, jossa olin kuullut pidettävän uskonnollisia kokouksia. Tahdoin nähdä, olisiko sillä kourallisella, joka kokoontui siellä, jotakin järkevämpää tarjottavana kuin suurien kirkkojen uskontunnustuksilla. Siellä kuulin ensikerran vähän adventistein käsityksistä. Saarnaajana esiintyi herra Jonas Wendell – –. Minä myönnän täten olevani kiitollisuudenvelassa adventisteille samoin kuin muillekin lahkoille. Vaikkakaan hänen raamatuntulkintansa ei ollut aivan selvää – – oli se kuitenkin Jumalan johdolla riittävä lujittaakseen horjuvan uskoni Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoittaakseen, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Se, mitä sain kuulla, johti minut innokkaammin ja huolellisemmin kuin koskaan ennen tutkimaan Raamattuani ja kiitän aina Herraa siitä, että hän johti minut sinne, sillä vaikkakaan adventismi ei johtanut minua yhteenkään totuuteen, niin oli se minulle kuitenkin suureksi avuksi, jotta hylkäsin eksytykset ja valmistauduin siten totuudelle.”
    Tuo kokous sai nuoren Russellin jälleen päättämään

    Amerikassa oli tuohon aikaan monenlaista ennakkoluulotonta kristillisperäistä uskonnollista liikehdintää. Charles Taze Russelin toiminta muistuttaa hyvin paljon Joseph Smithin aiempaa uskonnollista pohdintaa josta kehittyi "Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko". Kummastakin suuntauksesta erkani useita alalahkoja mutta molempien valtavirroista kehittyi jo varhaisessa vaiheessa merkittäviä globaaleja toimijoita.

    Äänestä

  • lavanpalvelija kirjoitti:

    >>Kummastakin suuntauksesta erkani useita alalahkoja mutta molempien valtavirroista kehittyi jo varhaisessa vaiheessa merkittäviä globaaleja toimijoita.

    Sekä jehovantodistajat että mormonit ovat haluttomia paneutumaan historiaansa kriittisesti. Vartiotorniseura viittaa englanninkielellä hyvin ympäripyöreästi Second Adventist -liikkeeseen, kertomatta sen tarkemmin mistä todellisuudessa on kyse. Yksittäistä Second Adventist -nimistä liikettä ei ole ollut olemassa, vaan kyseessä on yleismallinen viittaus epäonnistuneen millerismin jälkeiseen tilanteeseen. Tarkemmin ottaen milleriläisen liikkeen perikuntaa edusti ensivaiheessa perusosa, jota kutsuttiin nimellä ”Evangelical Adventists”, eri aikoihin opillisesti eronneita adventistiliikkeitä olivat ”Seventh Day Adventists”, ”The Church of God”, Age-to-Come Adventist”, ”Advent Christian Church” sekä ”Life and Advent Union”. Russell kaveerasi pääosin kahden viimeksimainitun edustajien kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysynpä nyt kirjoitti:

Liittyykö "Millerismi"jotenkin Jehovantodistajiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu