BBC:n ja France24:n uutiskanavilla on pyörinyt ykköaiheena uutis-clippi jossa Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian johtajat kuuntelevat keskittyneen näköisenä Matti Vanhasta selostamassa Suomen ehdotusta roskalainojen todellisen suuruuden selvittämiseksi.
Vanhasen mukaan vasta silloin on mahdollista aloittaa Euroopan talouden elvytys reaaliselta pohjalta. Kun Suomen ehdotuksen sisällön todellinen merkitys valkeni Euroopan johtajille, he hyväksyivät sen epäröimättä. Vanhanen on tällä teolla astunut Euroopan johtajien ykkösrinkiin. Hänen puoleensa tullaan kääntymään kun tarvitaan viisasta näkökantaa.
YLE teksti-tv:
EU selvittää kaikkien keskeisten
rahoituslaitosten roskalainat kesäkuun
huippukokoukseen mennessä. Asiasta
päättivät EU:n johtajat Brysselin
huippukokouksessa Suomen esityksestä.
Suomi on pitänyt roskalainojen
selvittämistä esillä koko kevään ajan.
Asia kuitenkin eteni EU:ssa vasta nyt,
kun Britannia ja Ranska asettuivat sen
taakse ja myös Saksa hyväksyi sen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.