Pienimuotoinen moninaistalous

Muistaakseni professori Matti Sarmela esitti jo yli neljännesvuosisata sitten, että tavallisen kansan selviytymismenetelmäksi olisi hyväksyttävä pienimuotoinen moninaistalous. Ennen muuta valtiovallan olisi lainsäädännön avulla luotava esim. verotusjärjestelmän kohtuullistamisella ja yksinkertaistamisella myönteiset olosuhteet pieneimuotoisen moninaistalouden harjoittamiselle.

Me suomalaiset tunnemme hamasta menneisyydestä elämässä selviytymisen monisorttiset keinot. Aikaisemmat suomalaiset sukupolvet ovat osanneet hankkia elannon monista eri lähteistä. On kalasteltu kesällä ja talvella (jään allakin on pidetty pyydyksiä). On metsästetty. On viljelty maata. On pidetty kotieläimiä. On nikkaroitu monenlaista hyödykettä kotitarpeiksi ja myyntiinkin. Tosiaan tavallinenkin kansa on käynyt kauppaa. On osattu toimia myös alihankkijana ennen kuin sitä käsitettä edes meidän kieleemme oli tuotukaan. Kaikki tämä on ollut aikanaan aivan luonnollista elämää. Kysymys on juuri pienimuotoisesta moninaistaloudesta.

Sitten tuli kehitys ja edistys 1900-luvulla. Tuli tehokkuusajattelu. Pienimuotoinen moninaistalous leimattiin vanhanaikaiseksi elämäntavaksi. Meidän suomalaistenkin piti ryhtyä elämään yhden työpaikan ja yhden elinkeinon varassa. Jopa maaseudullakin on pitänyt vielä erikoistua. On pitänyt keskittyä viljelyyn. On pitänyt keskittyä lypsykarjaan. On pitänyt keskittyä siipikarjaan. On pitänyt keskittyä metsätalouteen. On pitänyt keskittyä ties mihin kaikkeen ja muu toimeliaisuus on luokiteltu turhaksi ajanhaaskuuksi. Ilmeisesti maatalousoppilaitoksetkin on valjastettu aivopesemään maalaisnuoriso erikoistumisideologian ja nuorisohan on ryhtynyt opinkappaleisiin uskomaan kuin Pipliaan.

Vielä 1950-luvulla oli yleistä, että maaseudun pienviljelijä kävi lähikaupungin tehtaassa palkkatyössä, jos se vain oli käytännössä mahdollista. Muutaman kymmenen kilometrin polkupyörämatkakaan edestakaisin päivittäin ei ollut mikään este. Joskus käsistään taitava mies saattoi lähteä kotoa pitemmällekin esim. jollekin rakennustyömaalle. Sama pienviljelijä saattoi kalastella ja tehdä puusepäntöitä juuri vanhaan totuttuun tapaan. Tämä monimuotoinen elämäntapa piti lopettaa edistyksen nimissä viime vuosisadan jälkipuoliskolla.

Nykyaikana pienimuotoisen moninaistalouden ilme on toisenlainen kuin aikaisemmin. Silti elannon hankkiminen monesta eri lähteestä olisi parempi elämänmuoto kuin esim. työttömänä eläminen. Tämä sanottuna sillä toteamuksella, että olen työttömyysturvajärjestelmän vankka kannattaja. Rohkenen epäillä, että valtiovallan taholla ei ole ajateltu sitä, että ihmisille olisi tarjottava joustava mahdollisuus tehdä useaa eri työtä ja että mm. verotusjärjestelmän pitäisi semmoinen elämäntapa tehdä luontevaksi, luoda toiminnalle sitä edistävät raamit. Ideana olisi oltava ajan käyttäminen työhön ja tekemiseen eikä raportointiin valtiolle ynnä EU:lle.