tälläisiä pappeja

luterilaisessa..

8

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huoleesi !

      Minun mielestäni ei sopivaa papille.
      Tosin pappikin (ja muut kirkon työntekijät) voivat yksityisesti harrastaa melkein mitä tahansa tuomatta harrastustaan julkisuuteen.
      Kuten esim. tiedän erään hiipakuntasihteerin joka pitä viinistä ja jonkin verran harrastaa viininmaistelua MUTTA ei tuo sitä julkisuuteen koska tietää että joillekin se olisi loukkaus. Viisasta käytöstä.

      Teepapin tapauksessa olisi hyvä ettei olut- ja viskiharrastustaan olisi tuonut julki.

      Yksi totuus on että kirkon työntekijältä odotetaan työnsä mukaista käyttäytymistä MYÖS yksityiselämässään.

      Toinen totuus on että usko itsessään luo ihmisessä tietynlaista käyttäytymistä. Mitä siis voidaan ajatella ko. persoonan uskonelämästä.

      • tuossa on,

        jos käyttää kohtuullisesti alkoholia? Itse en tosin polta tupakkaa enkä käytä alkoholia, mutta suon kyllä alkoholin kohtuukäytön muille. Tupakoivien kanssa en viihdy samassa seurassa.

      • olen kyllä

        samaa mieltä kyseisen papin kanssa; Sen irlantilaiset taitavat!

        Olut ei sensijaan kyllä mielestäni yleisesti ottaen vedä vertoja keskieurooppalaisille merkeille.

        No, ei kai makutottumustensa esilletuominen nyt kuitenkaan mikään rike ole, vaikka se ei ehkä olisikaan se kaikkein suomalaisin (koffi ja HK:n lenkki).

        Tuota "viininmaistelua" en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Mielestäni siinä on vähän snobbailun makua (siis silloin kun viiniä maistellaan ilman ruokailua). Sopinee kaiketi juuri hiippakuntasihteereille.

    • E-.

      hurskaalta papilta, koska hän ilmoittaa horoskooppimerkkinsäkin ymmärtäen ilmeisesti horoskooppien kuuluvan kristinuskoon sen perusteella, mitä joulutähdestä kerrotaan.

      Minäkin olen horoskoopiltani oinas, mutta ateistina en ota sitä vakavasti, enkä myöskään pidä viskistä.

      • etp

        Sanon suoraan ko pappi ei ainakaan ole elävässä uskossa ja miten on mahdollista,että ko pappi voi olla yleensäkin tehtävässään.
        Eipä tuo tullut mitenkään yllätyksenä tuon sorttinen liberaaliteologi ja yhä kauemmas Raamatun mukaisesta opetuksesta evlutin papit ja monet muutkin ekumenian hyväksyneet uskonnolliset vero ym.jäsen yhteisöt.
        Tuon ns."hurskaan papin pitäis tehdä tarvittavat jotopäätökset virkansa jatkamisen kannalta.
        Ei tuo ole soveliasta käytöstä kenellekkään ei varsinkaan papille.
        Tässä teille kaikille tehkää parannus:

        PELASTUSRUKOUS:
        Herra, Jeesus, käännyn sinun puoleesi. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan ja etten ole elänyt sinun tahtosi mukaan. Tahdon kuitenkin kääntyä synneistäni ja seurata sinua koko sydämestäni. Ja uskon myös, että syntini ovat anteeksiannetut sinun sovitustyösi kautta ja että olen sinun kauttasi saanut iankaikkisen elämän. Kiitän siitä pelastuksesta, jonka olet minulle lahjoittanut. Amen.

        1.Korinttolaiskirje:
        6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
        6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
        6:11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

        Galatalaiskirje:
        5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

      • tuosta papista
        etp kirjoitti:

        ilmoituksen tuomiokapituliin.
        Ei tuollainen ole sallittavaa. Kyllä pastorin tulee osata julkisesti esiintyä niin,
        ettei puheillaan aiheuta iljetystä tavallisissa ihmisissä.

    • sunnyriver

      No, monta sanaa siinä oli papista, vaan ei yhtään sanaa Jumalasta,
      jonka palvelemisesta hän palkkansa saa.
      Sydämen kyllyydestä suu puhuu,
      viskistä ja ukulelesta ainakin!

      • mutta se mitä muuta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe