Henkien erottaminen

Pyhä Henki ei siis juorua ihmisten yksityisasioita, ajatuksia eikä kenenkään kiusauksia.

Maailmanhistorian kiusatuin mies oli Jeesus Kristus. Kiusaukset eivät ole syntiä, vaan mr. Perkeleen rienausta.
Synniksi kiusaukset muuttuvat vasta kun ihminen alkaa helliä kiusauksiaan ja sitten ne johtavatkin tekoihin.

Elu jos alat hekimoimaan mielessäsi esim. muhinoita naapurin akan kanssa, johtaa se helposti tekoihin, ellet torju ajatusta.

Jos unelmoit jatkuvasti miltä tuntuisi valuttaa yksi huurteinen kalja alas kurkusta, ei aikaa kun riennät kauppaan kylmätiskille.

Muista myös että vain Jumalan Henki antaa voiman vastustaa kiusauksia.
Jokainen kuitenkin seulotaan ja joutuu koetteellekin.
Uutta voimaa saa kun selviää voittajana kiusauksesta, lankeemus johtaa masennukseen helposti.
Masennus on biokemiallinen asia ihmisellä stressistä johtuvan uupumuksen seuraus, mutta myös perkeleen duunia.
Mr. "Huu" pyrkii masentamaan ihmisen pois uskosta.

Henkien erottamisen lahja on hiukan hankala asia.
Jokainen uskova saa Pyhän Hengen lahjan henkilöpkohtaiseen uskoon. Henkien erottamisen lahja vaatii ensin hyvän Raamatuntuntemuksen.
Saatana voi valahdella selvällä Suomen kielellä tunnustavansa Kristuksen lihaan tulleeksi nhykyisin. Pikku juttu mr. Perkeleelle selittää semmonen satu. Kyllä kaikki pahat henget toki Jumalaan uskoo ja tietää. Eivät tee Jumalan tahdon mukaan.
Kristuksen tunnustaminen lihaan tulleeksi merkitsee kokonaisvaltaista asian kanssa sovussa oloa, eli käytännön elämässä kokonaisvaltainen pyhitys Kristukselle.

Ainoa täysin varma tapa tutkia henkeä on että henki on Jumalan moraalilain kanssa sovussa.
Siis käskyt "rakasta lähimmäistäsi nk. itseäsi." "älä tapa" jne.
Henki ei koskaan sodi siveyslain kanssa.
Ovat sovussa kirjoituksien kanssa, ja oltava tosi vankka tuntemus.
Jumala jakaa toki armolahjansa huomioiden kunkin tiedon määrän tietysti.
Henkien erottamisen lahja on harvoilla.

Villitsevät henget puhuvat vaikka kenelle.

Vrt. esim. kun ääni kehotti nuorta miestä puukottamaan pääministerin rullaportaissa Ruotsissa.

Ihmisten syntien juoruaminen, yksityiselämän tai ajatuksien juoruaminen ei todellakaan ole Pyhän Hengen työtä.


Jumalan siunausta
jari laurila

PYHÄN HENGEN LAHJAT JA TOIMINTA. "HENKIKASTE"
Armolahjat ovat hengellisiä lahjoja enemmän kuin luonnollisia taipumuksia, mutta kaikki lahjat ovat Jumalalta. Ihminen voi käyttää lahjojaan kuitenkin myös synnin palvelukseen. Uskossa Jumalan Henki vahvistaa ihmisen olemassa olevia kykyjä ja antaa usein uusiakin. Ihminen voi myös laiminlyödä armolahjansa (1Tim 4:14) tai virittää lahjansa palaviksi. (2 Tim 1:6) Jumalalla on paljon armolahjoja valtakuntansa rakentamiseen Hengen tahdon mukaan. (1 Kor12:1-11, Room 2:6-8) Jumala on antanut lahjojaan ensimmäisenä helluntaina, (Apt:1-4) evankeliumia julistettaessa ja (10:44-46) kätten päälle panemisen kautta, (1 Tim 4:14, 2 Tim 1:6) Jumalan lahjoja ei voi ostaa. (Apt 8:20) Lahjoja saadaan uskossa, (Gal 3:2) rukouksen ja kuuliaisuuden ehdoin. (Luuk 11:13, Apt 5:32) Raamatussa Pyhää Henkeä nimitetään "Jumalan- ja Herran Hengeksi, Jeesuksen Kristuksen Hengeksi, (Fil 1:19, 1 Piet 1:11, Gal 4:6) Viisauden, ymmärryksen, neuvon, voiman, tiedon, Herran pelon, tuomion, oikeuden, puhdistuksen, totuuden, lapseuden, uskon, ilmestyksen, armon, kirkkauden ja rukouksen Hengeksi. Myös puolustajaksi ja eläväksi vedeksi.

Raamattu ei käytä sanaa "henkikaste." Henkikasteella voidaan ymmärtää Pyhän Hengen lahjojen toimintaa ihmisen kautta. Jumala jakaa auliimmin lahjojaan kuin me ihmiset lahjoja lapsillemme. (Luuk 11:13) Kaikki Hengen armolahjat ovat tarkoitettu Kristuksen seurakunnan rakentamiseen, (1 Kor 14:12) ei ihmisen omaksi hyödyksi. Jeesus kastoi "Pyhällä Hengellä ja tulella" (Matt 3:11, Apt 1:5) joka ilmeni voimallisesti helluntaipäivänä, (Apt 2:1-13) mutta kaikkina aikoina Jumalan lahjat ovat olleet myös erityisen voimallisiakin ja suuretkin armolahjat toimineet. (10:44-47, 19:6) Adventtikirkossa on tapahtunut kun lähetyssaarnaaja on astunut maihin, hän on puhunut saaren asukkaiden kieltä. Profetian Hengen lahja Ellen G. Whiten kautta. (Ilm 19:10) Adventtikirkossa on esiintynyt myös terveeksi tekemisen lahjoja. (mm. Arvo Arasola)

Jokaisella Jumalan omalla on vähintään yksi armolahja, ainakin uskon lahja. (1 Piet 4:10) Pyhä Henki itse on lahja jokaiselle vilpittömälle uskovalle (Apt 2:38, 10:45, 11:17) Jeesus opetti Hengen toimivan tuulen tavoin (Joh 3:8) jolloin Hengen vaikutus näkyy lähinnä muutoksessa ihmisessä uudestisyntymisen myötä ja Hengen hedelmien seurauksina. (Gal 5:22-25) Pyhä Henki asuu kuuliaisissa uskovissa ja uskovien keskellä. Ihminen on Pyhän Hengen temppeli. (Matt 18:20, Hagg 2:5, Room 8:9-11, Ef 2:22, 1 Kor 3:16, 1 Kor 6:19) Jumalan lain noudattaminen on kuuliaisuutta ja lain noudattaminen on aitojen ja oikeiden Hengen lahjojen esiintymisen ehto ja tunnusmerkki. (Ilm 14:12, 1 Joh 2:3-5, 5:3, Jaak 2:10-12, Matt 5:17-18) Myös paholaisen kautta tapahtuu suuriakin ihmetekoja eksytystarkoituksessa siellä missä Jumalan laki ei ole pyhä. (Ilm 13:13)

Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä (Matt 1:20, Luuk 1:35) Henki laskeutui Jeesuksen päälle kasteessa näkyvällä tavalla (Matt 3:16, Luuk 3:22, Joh 1:32-33) Isä Kaikkivaltias Jumala pani Henkensä Jeesukseen ja Henki oli Jeesuksen päällä (Matt 12:18, Luuk 4:18) Henki johdatti Jeesusta (Luuk 4:1, Apt 10:38) Jeesus oli Hengen voimassa (Luuk 4:14) ja Jeesus riemuitsi Pyhässä Hengessä. (10:21)

5

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • profetia esim.

      Pyhä Henki ei juorua, mutta voi antaa tiedon sanat keskellä seurakuntaa, että on jostakin tehtävä parannus. (profetia).
      Pyhä Henki näin ollen nuhtelee elämäksi.

      • mielikuvituksellinen advent...

        Profetian henki on jämähtänyt 1800-luvulle adventismissa.
        Henki käskee jarlaun olemaan poissa sapattikokouksesta tänä siunattuna sapattina.


      • todistettu asia
        mielikuvituksellinen advent... kirjoitti:

        Profetian henki on jämähtänyt 1800-luvulle adventismissa.
        Henki käskee jarlaun olemaan poissa sapattikokouksesta tänä siunattuna sapattina.

        Jos olisit Mr. Jari löytänyt elämäsi naisen jehonvan todistajista niin sinusta olisi tullut jehovan todistaja?


    • tottelen sitä

      Henki kehoitti jarlauta jäämään pois taas monennenko kymmenennen kerran pois adventtikirkon sapattikokouksesta?

      • Olen jo ymmärtääkseni vastannut Sinulle jos että monet ihmiset ovat poissa maantieteellisistä tai inhimillisistä henkilökohatisista syistä seurakuntaelämästä tai eivät osallistu kokouksiin tai jokaiseen kokoukseen.

        Tätä seurakunnan osaa kutsutaan seurakiunnassa "piirikuntaseurakunnaksi."

        Voidaan sanoa että maantieteellisistä syistä jotkut eivät ole osanneet laumaan, ja he olivat Jeesuksellekin niitä "muita lampaita jotka eivät olleet tästä lammastarhasta."

        Älä viitsi jatkuvasti laittaa minulle tuota samaa viestiä jatkuvasti mm.
        Mene itse, olen jo sanonut, ja en enää toista tätä samaa asiaa.

        Siunausta
        jari laurila


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      183
      13718
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2863
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1707
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe