Köyhyys vähenisi tehokkaimmin toimeentulotuen nostolla
STT
Köyhyyttä voitaisiin vähentää tehokkaimmin korottamalla toimeentulotukea. Tämä olisi tuoreen väitöstutkimuksen mukaan myös halvin keino ja se tehoaisi parhaiten kaikkien väestöryhmien köyhyyteen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen atk-suunnittelija Seppo Sallila etsi väitöstutkimuksessaan kustannustehokkaita keinoja köyhyyden vähentämiseksi.
Toinen hyvä keino olisi tutkimuksen mukaan perusturvan uudistaminen, jos keskityttäisiin alimpaan työttömyysturvaan, yksin asuvien kansaneläkkeeseen, asumistukeen ja opintorahaan. Toimeentulotuen korotus tulisi kuitenkin huomattavasti halvemmaksi kuin perusturvan korjaukset, koska raha menisi todennäköisemmin juuri köyhimmille talouksille.
Suomalaisista 4–6 prosenttia on köyhiä, jos köyhyyden rajana pidetään 50:tä prosenttia kotitalouksien keskimääräisestä tulosta. Viime vuosikymmenellä köyhien osuus oli 3–4 prosenttia.
Suomalaisten käytettävissä olevat tulot ovat jatkuvasti kasvaneet vuodesta 1994, mutta tulonsiirtojen taso on pysynyt ennallaan tai laskenut.
http://sosiaaliasiamiehet.blogspot.com/
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/toimeentulotukeen-100-euroa-kuussa-lisää-mielenosoittajat-oikealla-asialla/208500
Toimeentulotukea korotettava
2
83
Vastaukset
- lahjakirjan saaja
Itse olen saanut lahjakirjalla vajaan kahden hehtaarin maapläntin. Joutomaata ja vähän puustoa, iältään alle 30 vuotta, ei mitään tukkimettää.
Laskennallisesti tälle alueelle lasketaan verotusarvoa lähes 15 000 euroa. Lahjakirjassa on ehto: ikuinen käyttö- ja hallintaoikeus lahjanantajalla. En voi myydä omaisuutta.
Omaisuus lasketaan kuiten minulle tuloksi, joten en voi saada euroakaan rahaa sossusta.
Pitkäaikaistyöttömänä elelen nyt yksin työmarkkinatuella. Omistusasuntooni saan asumistukea 50 euroa.
Ei paljoa naurata vanhempieni kuolemaa odotellessa..- takaisin
lahjanantajille eli vanhemmillesi? Saat sen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117