Oli mahtavan hieno tilaisuus.
Timo Soini piti odotetun puheensa ja ylitti jälleen itsensä.
Raimo Vistbacka pohti poliisin resursseja, partioita ei liiku tarpeeksi turvaamaan kansalaisia.
Yllättävät puheenvuorot tulivat, Anssi Yli-Paavolalla, Lapua ja Eija Kiviharju-Ketolalta, Ylihärmä.
Anssi Yli-Paavola kiitti kaikkia jotka vaalityöhön osallistuivat, sekä antoi kunniaa ns.omille Lapualaisille.
Hyvä puheenvuoro.
Eija Kiviharju-Ketola totesi Anssi Yli-Paavolan sanoneen jo kaiken oleellisimman.
Kiviharju-Ketola halusi kiittää julkisesti Tapio Pihlajaa oman näkemyksensä säilyttämisestä ja kuntaisia kunnioittavasta päätöksestä Kauhajoen kaupunginjohtajan valinnassa.
Pihlaja yksin halusi lähettää myös Sulkon testeihin, kannatusta ei tullut.
Perussuomalaisten kannatus nousi ja syystä.
Perussuomalainen ei tanssi kenenkään pillin mukaan vaan oman rehellisesti kuntalaisia ja Suomalaisia kohtaan olevan näkemyksensä mukaisesti.
Kuntalaiset ja Suomalaiset ovat perussuomalaisille kaikista tärkeimmät asiat.
Perussuomalaiset eivät tunne sanaa,( hyvä veli järjestelmä) kaiken pitää tapahtua oikeudenmukaisesti, Suomen kansaa kunnioittaen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Perseennuoliota Vennamo kääntyys hauras jos tietääs...
Kumma kommentti sinulta.
Mitä PaskaLasse kuten kirijootat liittyy asiahan?
Perussuomalaiset eivät ole perseennuolijoita, kuten Vennamokaan ei ollut.
Luulisi tyhymänkin ymmärtävän missä mennähän?
kunnanajohtajasta tässä kirjootelahhan jos tajuat.. mutta paskalasse ja sen kaverit/toverit voi mun puolesta hypätä vaikka paskalaariin..
Nyt on kyllä joku ylittänyt ittensä ja oikein jokaiselle foorumille naputellut samat tekstit perussuomalaisten kokouksesta. Tuskin se nyt niin erinomainen on ollut, epäilenpä vain.
Aamun Ilkassa oli juttua, jossa Soinia ja Vistbackaa referoitiin. Olihan tuohon Kiviharju-Ketolakin päässy kuvaan, Eija on tainnu olla asialla näidenkin referaattien kanssa. Oma kehu on kuulkaa ikävää luettavaa - näin eipersun näkövinkkelistä ainakin.
Samanlaanen kirijootus kuin sinun on tehtynä myös joka sivulle, oletkohan itse aloottanut ja nyt morkkaat.
Oonko minä sokea, vai miksi en löytänyt yllä olevan kirjoittajan mainitsemaa viestiä muilta palstoilta. Naurettavaa oman hännän nostamista tällainen perussuomalaisten mainostaminen - enemmän tekoja, vähemmän puheita. Ja ne teot, please, päivänvalon kestäviä.
Sun ja teidän teot sitten olleet niin päiväsarastuksen ihmeitä. Melkein niitä kun mielellää yöhämäris purukat lukoo naurua piretellen.
Somalit
Oliko tämä petoksesta epäilty teidän kokouksessa ja mitä mieltä teidän pomo oli tapauksesta.
onhan se ihanaa että teillä oli hyvä ATMOSFÄÄRI, mutta oliko epäilty mukana teidän (Rehellisessä meetissä)