Joulu on taas...

....moralisti iskee.

Taidat itsekin antaa lapsillesi Tammus-jumalan nimessä lahjoja, vai oletkos muutoin vain pakana ja vietät Keskitalven Juhlaa.

saarnaaja Reino Marjakangas kirjoittaa osuvasti:

Kristillinen vai pakanallinen joulu?

Vanhassa Testamentissa on monia ennustuksia Jeesuksen syntymästä. Uuden Testamentin puolella löytyvät Matteuksen ja Luukkaan yksityiskohtaiset kertomukset jouluajan tapahtumista. Tästä huolimatta emme silti tiedä Jeesuksen syntymän tarkkaa aikaa.

Jeesuksen syntymävuoden kykenemme määrittämään melko tarkasti (7-4 eKr), mutta varsinaisen vuodenajan kuin myös itse joulunvieton suhteen on monenlaisia käsityksiä. Jehovan todistajat tunnetusti torjuvat joulunvieton kokonaan, mutta vastaavaa mieltä ja käsitystä löytyy nykyään monista jopa ns. herätyskristillisistä piireistä. Adventistien jouluajan erikoisnumerossa Nykyaika (1997) Libanonissa asuva teol.tri Kai Arasola torjuu joulukuun varmimpana kuukautena, milloin Jeesus ei ainakaan ole syntynyt! Israel-Apu Ry:n toiminnanjohtaja Keijo Lindeman kirjassaan Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys päätyy kannattamaan vanhatestamentillisia juhla-aikoja, joista lehtimajanjuhla on hänen mielestään Messiaan syntymäjuhla. Varsinainen kristittyjen joulu on pakanallista alkuperää ja hän menee jopa niin pitkälle, että sanoo joulun, niinkuin muunkin ns. kristillisen juhlajärjestelmän olevan “suuri kauhistus Herran edessä”. “Herra ei salli pakanuuden turmeleman kristinuskon pakanallista alkuperää olevine jouluineen ja muine juhlineen vallita ikuisesti maan päällä” (ss. 272-273). Lindemanin mielestä kristikunnassa ei ole “yhtäkään juhlaa, joka ajan ja viettotavan suhteen olisi täysin raamatullinen” (s. 262). Meneepä Lindeman niinkin pitkälle, että sanoo kristikunnan liian kauan pyrkineen “vastoin Raamattua irroittamaan juutalaiset juuristaan ja pakkokäännyttämään heidät joulukinkkujeesuksen uskoon” (kirje 27.8.1996).
Tällaiset äärimielipiteet ovat omiaan saamaan suurta hämmennystä aikaan ja suuri osa sellaisistakin kristityn nimeä kantavista ja erityisesti lapsiperheistä, jotka haluavat ottaa vakavasti Raamatun opetukset ja noudattaa niitä, viettävät joulua ja nauttivat jouluruokia huonolla omallatunnolla. Levollinen joulurauha on silloin tietysti tipotiessään. Siksi on syytä linjata eräitä asioita uudestaan ja oikaista sellaisia käsityksiä, jotka tosiasioitten valossa voidaan osoittaa virheellisiksi ja vääriksi. Hyödynnän tässä kirjoituksessa yleisiä kirkkohistoriallisia tietoja ja erästä tri A Holmion (USA) kirjoitusta Joulujuhlan synty.

Mihin aikaan vuodesta Jeesus syntyi?
Vanhin yritys määritellä Jeesuksen syntymäpäivä on eräässä Teofilus Antiokialaisen teoksen säilyneessä katkelmassa noin vuodelta 175. Hän mainitsee Vapahtajan syntyneen joulukuun 25. päivänä. Tämä oli nimenomaan historiallinen määrittely noin 100 vuotta Jeesuksen ajan jälkeen, eli suhteellisen tuore sen ajan tietojen valossa. Olihan Teofilus alkuseurakunnan piirissä syntyneen syyrialaisen, ns. antiokialaisen koulukunnan edustaja. Nämä olivat hylänneet allegorisen Raamatun tulkinnan ja pyrkivät historialliseen. Parisenkymmentä vuotta Teofiluksen jälkeen Klemens Aleksandrialainen, aleksandrialaisen koulukunnan edustaja (he taas pyrkivät yhdistämään kristillisen teologian ja kreikkalaisen filosofian, muita edustajia mm. Origenees ja Athanasios, uskontunnustuksen tekijä), kertoo siitä mielipiteiden erosta, mikä Jeesuksen syntymäpäivän suhteen vallitsi kirkonmiesten riveissä. Toiset kannattivat toukokuun 20. päivää, toiset huhtikuun 19. ja 20. päivää, jotkut taas joulukuun 25. päivää, kun Klemens puolestaan oli marraskuun 17. päivän kannalla. Etenkin itämaisen kirkon piirissä vakiintui käsitys, että Jeesus olisi syntynyt tammikuun 6. päivänä eli loppiaisena, joka myöhemmin tuli myös hänen kastepäiväkseen. Arveltiin näet oikeaksi ajatella, että Herran maallinen ja hengellinen syntyminen olivat tapahtuneet saman päivän kohdalla.

25.12. vakiintui vainojen alla – ei keisarin mahtikäskyllä!
Joulukuun 25. päivän valitsemiseen Vapahtajan syntymäpäiväksi vaikutti ratkaisevalla tavalla roomalainen Hippolytos, joka oli Ostian piispana ja kuoli pakanoiden pahoinpitelemänä 235 tai sen jälkeisenä vuotena ollessaan karkoitettuna Sardinian saarelle. Hippolytos, jolla on ansioita kristillisen kalenterin luomisessa, oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jeesuksen sikiämisestä Pyhästä Hengestä hänen ristinkuolemaansa oli tarkalleen 33 vuotta. Kumpikin oli tapahtunut maaliskuun 25. päivänä. Yhdeksän kuukautta tuosta päivästä on joulukuun 25. päivä. Hippolytos esittää nämä laskelmat selityksessään Dan 4:23:een. Hänen Danielin kirjan kommentaarinsa on vanhin säilynyt raamatunselitysteos. Länsimailla tuli tämä katsantokanta vallitsevaksi; ja Idän kirkko seurasi vähitellen perässä, ei kuitenkaan yksimielisesti, sillä Armenian kirkko katsoo yhä vieläkin tammikuun 6. päivän Jeesuksen syntymäpäiväksi. Erityisen huomionarvoista tässä on se, että joulukuun 25. päivän vakiintuessa Jeesuksen syntymäpäiväksi, se tapahtui aikana, jolloin Hänen seurakuntansa vielä oli ahdistettu ja vainojen alla. Ei pidä siis mitenkään paikkaansa, että tämä ajanmäärittely olisi myöhemmin tapahtunut esimerkiksi jonkun keisarin mahtikäskyllä.

Joulukuiset olosuhteet Beetlehemissä
Mitä sitten on sanottava väitteeseen, ettei Jeesus voinut syntyä talviaikaan eli siis joulukuussa, koska “talvella ei matkustettu eikä pidetty lampaita laitumella” ja “äkkiä puhkeavien myrskyjen voima ja kesto tekee ulkona yöpymisen mahdottomaksi” (Arasola). Evankelista Luukas jättää kertomuksessaan ennen Jeesuksen syntymistä vapaaksi noin puolen vuoden jakson, jonka kuluessa matka Betlehemiin saattoi tapahtua. Verollepano oli pitempiaikainen toimitus, missä ensin tapahtui “henkikirjoitus” kotipaikkakunnan mukaan ja myöhemmin vasta varsinainen veron määritys ja maksu. Mahdollisella tilapäisellä “työkomennuksella” Nasaretissa ollut rakentaja Joosef saattoi tulla kihlattunsa kanssa kotikaupunkiinsa Betlehemiin sukunsa luo jo viikkoja tai jopa kuukausia aikaisemmin, sillä Luukas sanoo “heidän siellä ollessaan” tulleen Marian synnyttämisen ajan. He olivat Betlehemissä vielä 40 päivää Jeesuksen syntymän jälkeenkin, joten mistään tilapäisestä kyläilystä sukulaisissa ei ollut kysymys. Vasta myöhemmin olosuhteiden pakosta kotikaupungiksi tuli Nasaret. Lampaiden laitumella pidosta ja sääolosuhteista antaa asiantuntevasti seikkaperäisen kuvauksen Pyhässä maassa syntynyt ja Betlehemissä vuosisadan vaihteen tienoilla pitkään asunut saksalainen jumaluusoppinut Ludvig Schneller kirjassaan Tunnetko pyhää maata (Gummerus 1912). Hän kertoo paimenien, jotka tähän päivään saakka paimentavat lammas- ja vuohilaumojaan, olevan beduiinien kaltaisia, jotka eivät milloinkaan asu huoneissa. Jouluna hän sanoo poimineensa ensimmäiset orvokit eikä aurinkovarjo koko talvena joutanut talvisäilöön. Eräänä joulukuun päivänä hän kertoo nähneensä siellä kuusi vuohi- ja lammaslaumaa yhtäaikaa. “Paimenet pitävät tästä seudusta erityisesti talvellakin, sillä vuoren rinteellä on siellä lauhkeampi ilmanala selvään huomattavissa.”... “Kuitenkin ovat yöt marraskuusta huhtikuuhun usein jotenkin kylmät, niin että paimenet luonnollisesti etsivät lämpöisen suojapaikan. Ei siten, että karjansa kanssa pitäisivät talvea varsinaisissa talleissa, sillä semmoisia ei maassa kukaan rakenna.”

Jeesus syntyi Joosefin suvun majaan – ei majataloon!
Maja, missä Jeesus syntyi, ei ollut mikään majatalo, vaan Joosefin suvun asunto, jossa saattoi samassa huoneessa asua neljäkin perhettä ja sen lisäksi sen toisessa osassa joitakin eläimiä. Synnyttämisen aika ei tullut Marialle yllättäen, sillä hänellä oli valmiina puhtaat kapalot vauvalle, joka pantiin seimeen, sinänsä erittäin sopivaan ja puhtaaseen paikkaan, kun ei ollut “muuta sijaa majassa”. Mitkään olosuhteisiin liittyvät seikat eivät siis estä meitä ajattelemasta nimenomaan joulukuuta Jeesuksen syntymäkuukaudeksi. Ajankohta on lisäksi teologisestikin hyvin perusteltavissa, sillä mikä onkaan sopivampi kuin juuri vuoden pimein aika, jolloin “meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta” (Lk 1:79).

Milloin varsinainen joulujuhlan vietto alkoi?
Edellä selostettujen keskustelujen aikana Vapahtajan syntymän ajasta ei vielä puhuttu mitään joulusta eli Jeesuksen syntymän juhlasta. Jeesuksen syntymäajan määrittelyyn ja varsinaiseen joulun vieton viralliseen alkamiseen liittyvät historialliset tiedot tulee siis erottaa toisistaan. Ensimmäisen kerran mainitaan joulun viettäminen kristillisenä juhlana eräässä roomalaisessa kalenterissa vuodelta 336, jolloin siis voimme varmuudella sanoa joulua ensimmäisen kerran vietetyn. Tapa levisi nopeasti. Oli luonnollista, että joulua ruvettiin ensinnä viettämään länsimailla. Siellä näet kiinnitettiin suurempaa huomiota myöskin Jeesuksen inhimilliseen puoleen, kun taas kreikkalaisessa maailmassa oltiin taipuvaisia sivuuttamaan historiallinen Jeesus ja panemaan pääpaino kirkastetulle Kristukselle. Jeesuksen kaste, jonka yhteydessä Jumala tunnusti hänet rakkaaksi Pojakseen, oli itämaisen kirkon ajattelussa näin ollen paljon tärkeämpi tapahtuma kuin hänen ruumiillinen syntymisensä. Paljon hitaammin kuin länsimailla tuli joulukuun 25. päivä suureksi kirkolliseksi juhlapäiväksi itämailla ja yleensä siellä, missä seurattiin kreikkalaisen kirkon järjestystä. Jo niin varhain kuin vuonna 400 julkaistiin Roomassa keisarillinen määräys, että teatterit oli pidettävä suljettuina pääsiäisen ja loppiaisen ohella myöskin joulupäivänä. Mutta vasta vuonna 534 säädetty laki määräsi joulupäivän viralliseksi juhlapäiväksi kautta valtakunnan.

Onko joululla pakanalliset juuret?
Kirjallisuudessa toistuu usein käsitys,että joulun viettäminen olisi syntynyt pakanallisista saturnaalia- ja brumaalia- (talvipäivän seisaus) juhlista. Saturnaaliaa roomalaiset viettivät 17-23.12 ja brumaliaa 25.12 iloiten meluisalla tavalla auringon voitosta ja päivien pitenemisestä. Vapahtajan syntymäpäivän osuminen yhteen brumalian kanssa on kuitenkin enempi sattumaa. Pakanallisen Rooman kalenteri oli niin täynnä kaikenlaisia juhlia ja jumalien päiviä, että niiden karttaminen olisi jättänyt kovin vähän tilaa kristillisen kirkkovuoden lukuisille suuremmille ja pienemmille juhlapäiville. Lisäksi on muistettava, kuten edellä olemme todenneet, että joulukuun 25. päivän vakiintuessa Jeesuksen syntymäpäiväksi hänen seurakuntansa oli vielä ahdistettu ja vainottu, joten sillä oli suhteellisen vähän yhteistä tämän maailman menojen kanssa. Toisaalta on aivan turha menneisyydestä, jopa muinaisesta Baabelista etsiä joulun tai sen tapojen pakanallisia juuria ja uskoa ikäänkuin johonkin pakananalliseen suksessioon (seuraanto) samaan tapaan kuin uskotaan apostoliseen suksessioon katolisessa ja nykyään jo luterilaisessakin kirkossa. Kyllä ihmiset jokaisen sukupolven aikana ovat osanneet ja osaavat keksiä ja tehdä toinen toistaan jumalattomampia rituaaleja ja tekoja tietämättä mitään menneitten sukupolvien tavoista aivan samoin kuin elävät Jeesukseen uskovat ihmiset ovat aina kokeneet siunauksia, juoneet taivaan kastetta ja saaneet palvelutehtäviä Jumalalta ilman apostolisen kättenpäällepanemisen ketjun osallisuutta. Pakanuuden juuriksi riittää ihmisen läpikotainen turmelus. Niin myös apostolisen siunauksen saamiseksi riittää Jeesuksen sovitusteko ristillä, – ei siihen asiaan piispojen siunauksia ja kätten päällepanemisia tarvita!

Voiko kristitty viettää joulua hyvällä omalla tunnolla?
Todettakoon, että em.Lindemanin kirja, jota monet kristityt näyttävät pitävän kristillisen vaelluksen ja tiedon ja erityisesti messiaanisten juutalaisten uskonkäsityksiin ohjaavana käsikirjana, sisältää hyvin paljon eriarvoista lähdeaineistoa, muinaisitämaisia ja kreikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyviä epähistoriallisia uskomuksia ja jumalaistaruja, gnostilaisia taruja, jotka kristikunta jo alkuvaiheessaan on hylännyt epäaitoina ja väärinä ja jättänyt ne Raamatun kaanonin ulkopuolelle. Lisäksi kirja sisältää ja kirjan tekijä on omaksunut paljon juutalaiskristittyjen eli ns. messiaanisten juutalaisten keskuudessa esiintyviä käsityksiä, jotka saavat voimansa, ei suinkaan suoraan Raamatusta, vaan Vanhan ja Uuden Testamentin väliin sijoittuvasta juutalaisuudesta ja erityisesti farisealaisuudesta, jota ei missään mainita VT:ssa, mutta jota Jeesus piti vääränä oppina taistellen sitä vastaan VT:n sanalla.
On paljon tällaisia, Talmudin järjestymättömästä “suuresta merestä” kritiikittömästi ongittuja juutalaisia juuria, jotka eivät missään tapauksessa kelpaa Jumalan seurakunnan ohjeiksi ja esikuviksi. Kun tällainen eriarvoinen aineisto asetetaan jopa usein historiallisen totuuden nimissä kritiikittömästi samalle lähtöviivalle Raamatun aineiston kanssa, ei ole ihme, että esimerkiksi jouluaiheesta Lindemanin kirjassa on syntynyt sellainen “kartanokeitos”, todellinen “joulusatu”, ettei sitä mitenkään voi ottaa vakavasti. Tällä en tietenkään halua asettaa kirjoittajan vilpittömyyttä kyseenalaiseksi, mutta monet johtopäätökset, joihin hän on kirjassaan päätynyt, vievät ohi Raamatun ilmoituksen itsevalitun jumalanpalveluksen tielle. Kun hän kaiken kukkuraksi epäsuorasti väittää kristikunnassa opetetun jotain “joulukinkkujeesuksen” uskoa, johon juutalaisia on pakkokäännytetty, on tällainen kielenkäyttö äärimmäisen epähienoa ja väärän todistuksen antavaa. Suureksi häpeäksi juutalaisia on kyllä pakkokäännytetty historian aikana, mutta tokko kaikkein maallistuneintakaan kristinuskon sisältöä voi silti luonnehtia “joulukinkkujeesuksen” uskoksi! En ole koskaan kuullut, että kristikunnan lahkoutuneimmissakaan piireissä olisi koskaan sikauhreja toimitettu saatikka sikaa millään tavalla palvottu ja uskottu liittyneenä Jeesuksen uskoon. Jos joulukinkku, johon Luoja itse on erittäin hyvän makuaromin asettanut, on vanhastaan erityisesti täällä Pohjolassa nostettu ja nostetaan joulun juhlapöytään, voidaan siinä nähdä toteutuvan lehtimajanjuhlan viettoon annettu Raamatun neuvo: “Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne” (Neh 8:10).



Mitä voimme tehdä joulun pakanallistumista vastaan?
“Ja kaikki kansa meni, söi ja joi, lähetti maistiaisia ja vietti suurta ilojuhlaa, sillä he olivat ymmärtäneet, mitä heille oli julistettu” (Neh 8:12). Mikäli mekin olemme ymmärtäneet tämän jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan liittyvän hengellisen sanoman, voimme muinaisten israelilaisten tavoin menetellä samoin. Ja kun näemme joulun viettoon, kuten muittenkin kristillisten juhlien, esim. pääsiäisen yhteyteen pesiytyneen paljon pakanallisia ja jopa arveluttavia piirteitä, sitä suuremmalla syyllä meidän tulee näitä juhlia viettää ja antaa selkeä kristillinen todistus niiden hengellisestä sisällöstä. Meidät on kutsuttu valloittamaan maata eikä luovuttamaan niitä reviirejä, jotka kuuluvat Kristukselle. Jos joulumme on pakanallistunut, syy ei ole jumalattomissa, vaan meissä kristityn nimeä kantavissa, jotka olemme antaneet kristillisen todistuksemme väljähtyä ja täyttäneet oman joulumme kaikenkarvaisilla tontuilla ja muilla maahisilla pukkeineen, niin että itse syntymäpäiväsankari ei kelpaa usein edes kuokkavieraaksi omiin juhliinsa. Allekirjoittanut lomautti tontut ja pukit edellämainitusta syystä jo lähes 40 vuotta sitten oman perheen joulunvietosta. Ja siellä “lomalla” ovat pysyneet! Lahjoja on silti annettu ja saatu, kuusen tuoksusta nautittu ja todellista joulutunnelmaa koettu. Onhan itse Joulun Herra saanut sijaa joulunvietossamme sillä kunniapaikalla, mikä Hänelle kuuluu.

..osa varmasti on totta, mutta esim.tosta yhestä mainitsemastasi raamatun kohdasta:ennen tulkintaa kannattaa lukea koko jae->sanoma voi olla tyystin eri loppujen lopuksi..kokonaisuus katsos.. :)

KOL 2

16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen

---
Älähän irvaile.