Hallitus RKP:n vankina

Maalta minäkin

Eipä voisi paremmin sanoa kuin Soini toteaa tästä Kepun "lempilapsesta", Kepu suorastaan nuolee RKP:tä.

Soini äänestäisi RKP:n nurin vaalilain uudistuksessa
Lauantai 21.3.2009 klo 22.12

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvostelee hallituksen jääneen RKP:n talutusnuoraan vaalilain uudistuksessa.

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) olisi annettava uudistusesitys eduskunnalle vaikka hallituksen äänestyspäätöksellä.

- RKP nöyryyttää Braxia, jonka uskottavuus tässä asiassa rapisee, vaikka hänellä on varmasti vilpitöntä tahtoa ja tarvittavaa taitoa asian eteenpäin viemiseksi, Soini sanoi Seinäjoella lauantaina.

Hallitusohjelman mukaan vaalilain uudistamisessa edetään vain, jos hallituspuolueet ovat yksimielisiä. Soini pitää tätä sanahelinänä, sillä muutkin suunnitelmat ja kirjaukset ovat muuttuneet. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) olisi nyt tuettava Braxia.

RKP vastustaa muun muassa valtakunnallista 3,5 prosentin äänikynnystä.

- Oikeudenmukaista olisi laskea äänikynnys mahdollisimman alas, mutta tärkeä uudistus ei saa olla ahtaan kielipuolueen estettävissä, Soini arvosteli.

RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin piti myöhemmin lauantaina blogissaan Soinin näkemystä outona. Hänen mielestään pienet puolueet, kuten RKP ja perussuomalaiset, ovat tässä asiassa samassa veneessä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        106
        4592
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3403
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2390
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        41
        1438
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        36
        1353
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        38
        1206
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1102
      8. 159
        1026
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        998
      10. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        944
      Aihe