Ja Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia". (Mark 1:17).
Opetuslapset saivat olla kolme vuotta Jeesuksen opetettavana.
Välillä opetuslapset olivat kovin hitaita oppimaan. Jeesus joutui heitä nuhtelemaan usein vähäuskoisuudesta.
---
”Ihmisten kalastamisessa” on erilaisia tapoja ja keinoja, kuten on ”oikean” kalastamisenkin suhteen.
Olin eilen kalassa erään tuttavani kanssa.
Olin jo aikaisemmin laittanut verkon jään alle. Nyt oli edessä sen kokeminen.
Kerroin kalakaverilleni, kuinka olin saanut uitettua verkon jään alle uittolaudan ja narun avulla.
Kerroin hänelle myös, kuinka olen keväisin haukia ja mateita pyytänyt myös syöttikoukun avulla. Hän pyysikin, että joskus näyttäisin hänelle, miten se käytännössä tapahtuu. Hän näytti olevan halukas oppimaan lisää.
Jotta onnistuisi kalastamisessa, on taidettava tietyt ”niksit”.
Aluksi on tehtävä valmisteluja ja mietittävä, mitä kalaa aikoo kalastaa ja millä välineillä ja milloin sitä on paras aika tehdä.
Kalastuspaikat, mihin pyydyksensä laittaa olisi myös hyvä olla tiedossa.
Usein myös tarvitaan kalastuskavereita erilaisiin tehtäviin (esim. verkkokalastuksessa)
Kalastusreissumme oli onnistunut; saimme verkosta kaksi isohkoa haukea.
---
Luukas kertoo, kuinka Pietari sai suuren kalansaaliin, kun noudatti Jeesuksen kehoitusta viedä verkkonsa syvälle tiettyyn paikkaan (Luuk. 5:1-11).
Koko edellisen yön Pietari on yrittänyt saada saalista, mutta sai pettyneenä todeta , että kaikki vaivannäkö oli turhaa.
Mutta kun hän noudatti Jeesuksen käskyä, niin saalis oli mahtava.
Hämmästyneelle Pietarille Jeesus sanoi: ”…tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä”.
--
Virsi 434
1.
Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi.
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.
---
Niin...
Miten meidän tulisi valmistautua "ihmisten kalastamiseen"?
Kuinka on meidän ”verkkojemme” laita? (Kuinka käy meidän hankkeillemme?)
Pysyvätköhän ne tyhjinä?
Kalassa
3
119
Vastaukset
- ......
sitäkö tarkoitat?
Miten ymmärrät(te) Jeesuksen sanat:
"... ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja"
(Mk 10:44).Tapio522 kirjoitti:
Miten ymmärrät(te) Jeesuksen sanat:
"... ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja"
(Mk 10:44).KRISTITTY PALVELIJANA
1.Piet.2:18-25
--------
2:18 Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin.
--
Palvelijoilla (orjilla) on omat velvollisuudet ja oikeudet, samoin kuin hänen isännälläänkin. Oikeudet ja velvollisuudet tulee jakaa oikein, kristillisesti.
Rooman valtakunnassa enemmistö ruumiillisen työn tekijöistä oli orjia. Isännillä oli rajaton valta orjiinsa nähden.
Orjilta puuttui täysin ihmisoikeudet. Kristinuskon myötä orjuus hävisi pikku hiljaa. Näin sillä oli ja pitäisi nykyäänkin olla yhteiskuntaa muuttava voima.
Jumalan järjestys on tässäkin kaikkina aikoina sama; kaikessa työnteossa, on asema mikä tahansa, meidät on asetettu Jumalan palvelijoiksi, lähimmäistemme hyödyksi.
Työtä, joka on meille annettu, teemme ”kaikella pelolla”. Paavali tarkoittaa tällä oikeaa suhdetta Jumalaan.
--
Efesolaiskirjeessä on myös ohjeita isännille:
” .. jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän (orjien) että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön. (Ef. 6:9)
Paavalin sanat ”isännille” olivat aikaansa nähden vallankumoukselliset.
Jumalan edessä kaikilla on sama ihmisarvo, vaikka tehtävät ovat erilaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32215641Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16210778Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369211Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307213Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2396811Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463