Alkon sisaryritys Altia sai jonkin mediapalkinnon nettiin suunnatusta mainonnastaan Koskenkorva votkasta. Kehuivat maailman toiseksi parhaaksi votkaksi.
Mutta suomalaiset eivät saa tuota mainosta nähdä,koska suomessa saa mainostaa vain 22 prosenttisia tai sen alle olevia juomia.
Syy: Ettei johdeta ihmisiä kiusaukseen ja saada heitä ostamaan mainostettua hyvää tuotetta.
Ovatko Altian toimihenkilöt ajatelleet lainkaan vastuutaan ulkolaisille ihmisille. Ulkomaillakin on ihmisiä jotka heikon "suomalaisen" luonteensa
vuoksi saattavat sortua alkoholismiin, nähtyään Altia-Alkon mainoksia.
On se helevetin hienoa, että meistä suomalaisista pidetään niin hyvää huolta, ettei uskalleta viinapullon kuvaakaan näyttää. Kas kun eivät kiellä matkailua meiltä, tai ainakin telkkarin ja lehtien katselua ulkomailla ollessamme.
Olishan se hienoa kun asettaudumme ulkomailla hotelliin niin respassa heti ilmoitetaan, ahaa, olette suomalaisia, teiltä otetaan televisio huoneesta pois, se on Alkon määräys, sorry!
Ovatkohan nuo luupäät Alkossa lainkaan selvillä että se Turmiolan Tommi on jo aikaa sitten haudattu ja tuo salaileva politiikka on mennyttä aikaa.
Voi vittu mikä holhoamisen himo noilla poliittisin perustein virkoihinsa valituilla onkaan.
Hesarista luettua:
10
543
Vastaukset
- ei tarvitse ahdistua
- lumia
>Ovatkohan nuo luupäät Alkossa lainkaan selvillä
>että se Turmiolan Tommi on jo aikaa sitten
>haudattu
Oletkohan sinä itse lainkaan selvillä Alkon roolista nykymaailmassa?
Alko on enää Altia-konsernin osa, joka harjoittaa pelkästään alkoholijuomien jakelumyyntiä. Alkolla ei ole enää minkäänlaista holhoajan tehtävää, vaan sen pyrkimyksenä on saada kassakoneet kilisemään ja tulouttaa rahaa omistajalle (valtiolle).
Altia-konsernin osa Altia 1888 valmistaa alkoholijuomia ja toimii maahantuojana. Altia 1888 myy juomat Alkolle, joka hoitaa ne eteenpäin kuluttajille saakka.
Altia sen enempää kuin Altiakaan eivät lotkauta korvaansakaan sille, mitä kansalaiset saavat viinanhimossaan tehdä.
Kansalaisia holhoaa Sosiaali- ja terveysministeriön alainen http://www.valvira.fi/- lumia
Altia sen enempää kuin Altiakaan eivät lotkauta... => Altia sen enempää kuin Alkokaan eivät lotkauta...
- Syytänkö nimellä
lumia kirjoitti:
Altia sen enempää kuin Altiakaan eivät lotkauta... => Altia sen enempää kuin Alkokaan eivät lotkauta...
Alko Altia tai joku muu.
Kaikissa tapauksissa monopoliyhtiömme on poliittisin perustein valittujen johtohenkilöiden hallinnassa ja he keksivät noita idioottimaisia sääntöjä. On aivan skitsofreninen tilanne valmistaa, mainostaa, myydä ja samalla hillitä mainontaa ja myyntiä.
Miten kukaan voi selvitä yhtälöstä myydä pitäisimahdollisimman paljon, että rahaa kertyisi, samalla jarruttaa mahdollisimman tehokkaasti myyntiä, ettei syntyisi lisää alkoholiriippuvaisia.
Meillä tuntuu olevan tyylinä että poliitikolle annetaan palkkiovirka jostain monopoliyrityksestä
kuten Sikka Mönkäreelle esimerkiksi. Kalliisti yhteiskunnan varoilla koulutettu lääkäri hakeutui politiikkaan ja hylkäsi ammattinsa. Sitten nimitettiin huikeapalkkaisena RAY:n pääjohtajaksi. Milloin Mönkäre ja hänen laisensa maksavat takaisin koulutukseensa mennneet rahat.
Koko poliittinen hierarkiamme kaipaisi reipasta tuuletusta kaikilla aloilla. - yhteiskunnallisia haittoja
Syytänkö nimellä kirjoitti:
Alko Altia tai joku muu.
Kaikissa tapauksissa monopoliyhtiömme on poliittisin perustein valittujen johtohenkilöiden hallinnassa ja he keksivät noita idioottimaisia sääntöjä. On aivan skitsofreninen tilanne valmistaa, mainostaa, myydä ja samalla hillitä mainontaa ja myyntiä.
Miten kukaan voi selvitä yhtälöstä myydä pitäisimahdollisimman paljon, että rahaa kertyisi, samalla jarruttaa mahdollisimman tehokkaasti myyntiä, ettei syntyisi lisää alkoholiriippuvaisia.
Meillä tuntuu olevan tyylinä että poliitikolle annetaan palkkiovirka jostain monopoliyrityksestä
kuten Sikka Mönkäreelle esimerkiksi. Kalliisti yhteiskunnan varoilla koulutettu lääkäri hakeutui politiikkaan ja hylkäsi ammattinsa. Sitten nimitettiin huikeapalkkaisena RAY:n pääjohtajaksi. Milloin Mönkäre ja hänen laisensa maksavat takaisin koulutukseensa mennneet rahat.
Koko poliittinen hierarkiamme kaipaisi reipasta tuuletusta kaikilla aloilla.Alkoholilain (1143/1994) tarkoituksena on ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.
Alkoholilain mukaan väkevällä alkoholijuomalla tarkoitetaan alkoholijuomaa, joka sisältää enemmän kuin 22 tilavuusprosenttia etyylialkoholia. Väkevän alkoholijuoman mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistämistoiminta on kielletty.
Miedon alkoholijuoman (alle 22%) mainonnalle ja myynnin edistämiselle on asetettu sisällöllisiä rajoituksia siten, että kiellettyä on esimerkiksi alaikäisiin kohdistuva mainonta, runsaan alkoholinkäytön kuvaaminen myönteisesti tai sellaisen kuvan luominen, että alkoholin käyttö edistää sosiaalista tai seksuaalista menestystä.
Useimmissa Euroopan maissa alkoholimainontaa rajoitetaan lainsäädännöllä. Mainosvälinekohtaiset kiellot kohdistuvat useimmiten televisioon ja radioon ja koskevat joko kaikkia alkoholijuomaryhmiä (Ranska, Ruotsi, Norja, Islanti, Sveitsi) tai vain viiniä ja/tai väkeviä juomia.
Useat jäsenmaat rajoittavat sallituissa välineissä esitettyä mainontaa voimakkaammin kuin Suomi. Esimerkiksi Ranskassa ainoastaan tuotetiedon esittäminen on sallittua ja mainoksiin tulee sisältyä varoitus terveyshaitoista. - nyt aika
Syytänkö nimellä kirjoitti:
Alko Altia tai joku muu.
Kaikissa tapauksissa monopoliyhtiömme on poliittisin perustein valittujen johtohenkilöiden hallinnassa ja he keksivät noita idioottimaisia sääntöjä. On aivan skitsofreninen tilanne valmistaa, mainostaa, myydä ja samalla hillitä mainontaa ja myyntiä.
Miten kukaan voi selvitä yhtälöstä myydä pitäisimahdollisimman paljon, että rahaa kertyisi, samalla jarruttaa mahdollisimman tehokkaasti myyntiä, ettei syntyisi lisää alkoholiriippuvaisia.
Meillä tuntuu olevan tyylinä että poliitikolle annetaan palkkiovirka jostain monopoliyrityksestä
kuten Sikka Mönkäreelle esimerkiksi. Kalliisti yhteiskunnan varoilla koulutettu lääkäri hakeutui politiikkaan ja hylkäsi ammattinsa. Sitten nimitettiin huikeapalkkaisena RAY:n pääjohtajaksi. Milloin Mönkäre ja hänen laisensa maksavat takaisin koulutukseensa mennneet rahat.
Koko poliittinen hierarkiamme kaipaisi reipasta tuuletusta kaikilla aloilla.pahasti vinksallaan.
- Vainko kouluttamattomatko saisi¨vat mennä politiikkaa, eduskuntaan ja ministeriksi?
- Vainko joku täysin kouluttamatonko kävisi RAY:n pääjohtajaksi? Esimerkiksi SINÄ...? ;DDD
- Eduskunta säätää lait.
- Sinulla on äänioikeus eduskuntavaaleissa. Jos et käytä sitä, älä sitten valitakaan. Jos käytät, et voi vaatia, että kaikki ovat samaa mieltä kuin sinä. Enemmistö määrää. Se on demokratiaa.
- ole Alkon
tai Altian vaan alkoholilain joka kieltää yli 22% tuotteiden mainostamisen suomessa, tämä ei estä mainostamista niissä maissa joissa se on sallittua. Jos Altia haluaa viedä juomiaan ulkomaille pitää niitä myös mainostaa, ei mitään ihmeellistä.
Suomen alkoholilainsäädäntö on yksi maailman tiukimmista, mutta mitä se on auttanut - ei yhtään mitään. Ruotissa mainostaminen ja netissä toimiminen toimivat eri tavalla. Systembolagetin kaikkien tuotteiden tiedot löytyvät heidän internet sivuiltaa, ja niin pitää myös olla.
Jos saa myydä pitää olla myös mahdollisuus mainostaa sekä kertoa tietoa tuotteista, tässä suhteessa olemme väärässä.
Nyt hallitus sentään myönsi miksi hintoja pitää korottaa, valtio tarvitee rahaa, valistus ja alkoholipoliittiset keinot ovat vain tekosyy koko hommalle. Monopolista pidetään kynsin hampain kiinni, koska se on valtion varma tulonlähde, liikevaihtovero, alkoholiverot ja myyntituotot. Tässä ei todellakaan ole mistään muusta kyse.- Niinhän se on ollut
Koko Alkon elinkaaren ajan, paikata valtion rahakirstun reikiä. Monopolina se on onnistunutkin erinomaisesti. Kaikki mitä tekohurskaasti muina asioina esitetään on pelkkää puppua!
Jos halutaan käyttöä vähentää niin kossupullon hinnaksi tonni ja rajat kiinni tuonnin lopettamiseksi. Kotipoltosta linnaan ja viininteosta sakkoja. Silloin vähenee viinan myynti radikaalisti--ainakin köyhälistöltä. Ongelmajuoppoja kun vain on jokaisessa yhteiskuntaluokassa, joten johtaja juo sen kossunsa. - tuotevalikoimat
Niinhän se on ollut kirjoitti:
Koko Alkon elinkaaren ajan, paikata valtion rahakirstun reikiä. Monopolina se on onnistunutkin erinomaisesti. Kaikki mitä tekohurskaasti muina asioina esitetään on pelkkää puppua!
Jos halutaan käyttöä vähentää niin kossupullon hinnaksi tonni ja rajat kiinni tuonnin lopettamiseksi. Kotipoltosta linnaan ja viininteosta sakkoja. Silloin vähenee viinan myynti radikaalisti--ainakin köyhälistöltä. Ongelmajuoppoja kun vain on jokaisessa yhteiskuntaluokassa, joten johtaja juo sen kossunsa.>>kossupullon hinnaksi tonni ja rajat kiinni>>
Oletko ottanut huomioon, että tällöin todennäköisin seuraus on diversifioituminen toisiin päihteisiin. Tuolla etanolin hinnalla on kannattavampaa käyttää esim. kokaiinia puhumattakaan THC-yhdisteistä.
- sekä
tietämätön?
Eihän _Alko_ mitään kiellä, vaan maamme _lainsäädäntö_.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760