elintarvikekauppojen välillä

ei kilpailua enää.

Korkeat elintarvikehinnat johtuvat siitä ettei enää ole kilpailua elintarvikekauppojen välillä. Kauppias pystyy vaatimaan niin paljon kuin haluaa ja ostaja joutuu maksamaan älyttömän hinnan jos haluaa syödä.

Esimerkiksi, minulla on vaihtoehtona Pohjois-Haagan Alepa tai K-kauppa tai sitten vähän edullisempi Prisma keskustassa, joka on samaa ryhmää Alepan kanssa, tai sitten Stockmann.

K-kauppa on aina ottanut älyttömät hinnat. Stockmannista puhumatta. Meidän Alepa nostaa viikottain hintoja. Nyt sitten Danonen pieni jogurtti nousi 82 senttiin.

Kuluttajaviraston edustaja sanoi uutisissa, ettei ole oikein että kauppiaat näin nostavat hintoja tehdäkseen voittoja omille ja käyttäen hyväksi tilannetta.

Nykyinen hallitus antaa yhä enemmän lupia isoille ostoskeskuksille. Niitä rakennetaan yhä enemmän lisää. Kilpailu on jo olematon, koska markkinoilla on pelkästään pari isoa ketjua ja asiakkaalle ei enää jää kilpailuttamismahdollisuuksia tai valinnan mahdollisuuksia.

Tavallisen kansan ei kannata enää yritä elintarvikekaupan tai muunkaan perustamista. Kuin mukava fiilis oli aikaisemmin pikkukaupoilla jossakin syrjäpaikassa.

Ansaitsen itse kokopäivätyöllä verottomasti vähän yli 1000 euroa kuukaudessa ja käteen ruokaa varten jää noin 200 euroa kuukausi maksujen jälkeen. Hinnat nousevat päivittäin, muttei työntekijän palkka. Nytkin menee jo ostoksiin 20 euroa per päivä, mikä jo ylittää budjettini.

0

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4028
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2891
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2310
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1311
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        899
      6. 131
        875
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        844
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        811
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        756
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        750
      Aihe