vai kansansuvereniteetti?
Kun maan perustuslait itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen säädettiin, ei voitu pitää edes mahdollisena, että niihin olisi tullut sisällyttää säädökset eduskunnan toimeenpaneman vallankaappauksen varalta. Eduskunta on maan ylin valtioelin ja sellaisena toimikautensa ajan vastuussa perustuslakien noudattamisesta ja kansansuvereniteetin vaalimisesta.
Mitään säädökisä perustuslakituomioistuimesta, joka voisi käsitellä eduskunnan ja muiden valtioelinten mahdollisia perustuslain rikkomisia ei vuonna 1919 vahvistettuun itsenäisen Suomen hallitusmuotoon sisällytetty, vaan ylin perustuslain tulkitsija on eduskunta itse. Tämä ei kuitenkaan oikeutea sitä irtisanoutumaan kansansuvereniteetista eikä asettumaan sen ja samalla kansan yläpuolelle.
Koska Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, eduskunnan tekemiin maan perustuslakien kanssa ristiriidassa oleviin päätöksiin voi puuttua ja todeta ne perustuslain vastaisina pätemättömiksi vain kansalaisten valitsema uusi eduskunta.
Eduskunnan suorittamaa vallankaappausta ja Suomen kansalle kuuluvan korkeimman vallan luovuttamista Euroopan unionille oli omiaan helpottamaan kansalaisten keskuudessa vallinnut tietämättömyys ja passiivisuus, jotka olivat suuressa määrin kaappauksen toteuttajien harjoittaman valhepropagandan tulosta. Puoluevallan taholta pitkään jatkuneesta kansan mielipiteitten huomiotta jättämisestä oli syntynyt käsitys, että itsenäisyydellä ja hallitusmuodon säädöksillä valtiovallan kuulumisesta kansalle ei ole tavallisen kansalaisen kannalta mitään tosiasiallista merkitystä. Tämän käsityksen mukaan kyseessä oli vain käytännön todellisuudelle vieras "akateeminen" ongelma.
Maan itsenäisyyden ja korkeimman vallan kansalle kuulumisen merkitys ymmärretään samoin kuin terveyden merkitys yleisesti ja täydellisesti vasta sitten, kun se on menetetty. Kansalaiset havahtuvat toteamaan joutuneensa jossakin itsensä ulottumattomissa tehtyjen päätösten ja niiden takana olevien vallankäyttäjien toimien kohteeksi voimatta muuttaa tilannetta millään muulla tavoin kuin kapinoimalla.
Korkeimman vallan kansalle kuulumista vähätteleviltä on niin ikään jäänyt huomaamatta, mikä ero kansalaisten kannalta on heidän itsensä valitsemilla ja heidän tuestaan seuraavissa vaaleissa riippuvaisilla vallankäyttäjillä verrattunna kansanvaltaisen valinnan ja valvonnan ulottumattomissa oleviin.
Viimeksi mainitut voivat harvainvallan turvin seurauksia ja kansan edessä todelliseen vastuuseen joutumista pelkäämättä ajaa häikäilemättömästi omia etujaan tai muita suppean piirin etuja.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pitäiskö valta antaa kuokkavieraille vai kenelle. Siellähän olikin oikeita valioyksilöitä.
Ansionsa mukaan niille, jotka sen ansaitsevat.
Kansandemokratiaahan on kokeiltu menestyksellisesti mm. Romaniassa, Kuubassa, P-Koreassa, joten suosittelen menemään tutusmaan ko. maihin.
tai sanavalinta, "Ansionsa mukaan niille, jotka sen ansaitsevat." Yhdysvalloissa on välillä ehdoteltu, että äänestää voisivat vain omistajat, ääniä taalamäärän ja omistuksien mukaan, mutta ei ole mennyt edes sielläkään läpi liian läpinäkyvän ja ilmeisen demoratian puutteen vuoksi. Diktatuuri taas kuulemma on sellaista, mitä kaikki vastustavat, eliitinkin diktatuuri on vain diktatuuria.
massojen diktatuuri sitten on?
mahdollisuudesta äänestää tasavertaisesti, että demokratiaa on se, maata kehitetään silloin enemmän kaikkien asukkaiden ehdoilla ja kaikille paremmaksi/sopivammaksi, kun kaikken ääni kuuluu edes jollakin tavalla. Voiko massoilla edes olla diktatuuria, on siten jo aivan eri kysymys, itänaapuri ei esimerkiksi kelpaa, pitää olla ja sallia montakin vaihtoehtoa.
tarkoitetaan yleensä sitä, että kaikesta mahdollisesta periaatteessa äänestetään, jolloin enemmistöä suosistaan kaikessa, ja tuottavatkin väestöt pistetään ahtaalle.
Esimerkkinä voisi olla vaikka 90% pääomavero ja tuplattu sosiaaliturva. Ydinvoimaa ei rakennettaisi ikinä. Maahanmuuttajilta menisi kaikki sosiaaliturva.
Kontrolloimattomassa "demokratiassa" köyhät melkein varmasti syrjisivät rikkaita, jolloin rikas ei kannattaisi olla, ja valtio romahtaisi.
Näissä oloissa on fiksumpaa antaa kansan valita edustajansa, ja nämä sitten tekevät päätöksiä kuultuaan kaikkia osapuolia. Yllättävää kyllä tämä parlamentaarinen demokratia on toiminut hyvin jo erittäin pitkään, joten en tiedä miksi sitä pitäisi muuttaa.
Ville for president!
(monista)alkaa paistaa läpi vanha kehno eliitin demokratia, jota Ville aiemmin piti huuhaana;)
http://www.utu.fi/agricola/nyt/arvos/tekstit/53.html
"Demokratiaa ei voi kuitenkaan harrastaa valikoivasti, joko luotetaan ihmisten arviointikykyyn tai sitten kohdellaan ihmisiä pelkästään alamaisina."
http://www.sosialistiliitto.org/murros/63/63_miksi_kaanestys.html
Hauska demokratiasta
http://www.ylioppilaslehti.helsinki.fi/ylioppilaslehti/021129/kolumni.html
Eskon hyvä kirjoitus ja selvitys demokratiasta
http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/mitaondemokratia.htm
PS. Ydinvoimasta voi tulla ongelma näin EU aikana ja yhteydessä;) Saksa nimittäin aikoo estää Suomelta rahoitusta voimalaan ja pyrkii muutenkin estämään voimalan rakentamisen, osaltaan oman sisäpoliitikkansa takia(ajaa omia voimaloitaan alas). Jopa Siemens joutunee ongelmiin, koska on mukana Suomen ydivoimalahankkeessa. Saa näkee, mitä Schröder Vanhaselle luennoi ja neuvoo;)
"(monista)alkaa paistaa läpi vanha kehno eliitin demokratia, jota Ville aiemmin piti huuhaana;)"
En ole missään nimessä tuotakaan mieltä. Kansa valitsee yhä edustajat, joilla pitää olla eniten valtaa. Ongelmaksi muodostuu se, että globalisaation myötä firmoista on tullut valtavia, ja suuri osa valtioista on yhä hyvin pieniä. Vain suuremmat kokonaisuudet pystyvät pitämään yritykset kurissa, joka on yksi suurimmista syistä EU jäsenyydelle.
Nokia voi pomputella Helsinkiä miten tahtoo, mutta Bryssel voi olla kovempi pala.
Pointtini oli siinä, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat tutkineet joitain näistä aloista koko elämänsä. Oli ala sitten talous, terveys, luonto tai mikälie. Itse olen erittäin hyvin koulutettu, ja olen lukenut melko varmasti yli miljoona sivua kirjoja elämäni aikana jne. Silti olen varma, että eduskunta voi kaivaa kaikilta aloilta (paitsi ehkä tietyistä nettiin liittyvistä asioista) ihmisiä, jotka tietävät enemmän kuin minä.
Suurella osasta kansaa ei ole kiinnostusta, kärsivällisyyttä eikä aikaa kuunnella näitä experttejä kaikissa tärkeämmissäkään päätöksissä. Kansanedustajille maksetaan rahaa, jotta heidän ei tarvitsisi työskennellä, vaan he voisivat omistaa 100% ajastaan näiden experttien kuuntelemiselle.
Tottakai on vaarallista tehdä täsmälleen mitä expertit sanovat, mutta vielä vaarallisempaa on tehdä päätöksiä experttejä kuulematta - mitä suorissa kansanvaaleissa tapahtuu käytännössä aina.
Niin ja Saksa saa kyllä pysyä erossa Suomen ydinvoimasta. Ydinvoimalalla ei ole mitään tekemistä EUn kanssa, joten Saksan on turha kuvitella omaavansa jotain valtaa tässä asiassa. Saksa on kyllä vajonnut säälittäviin syvyyksiin maailman tieteellisimmästä maasta 1900-luvun alussa.
Saksa malttavan pysyä erossa Suomen ydinvoimasta;) Nythän on tehty jo joitakin kyselyjä/kanteluja EU:llekkin aiheesta, ainakin suomalaisia kanteluja...Vihreiltä ainakin.
Siemenskin sitten perui hakemuksensa vientituesta, mutta eiköhän se jollakin muulla ulkopuolisella rahoituksella onnistune, on ne vaan Saksan vihreät vaikutusvaltaisia.
Tuo mikä jäi hieman epäselväksi aiemmin, lainaan
"jolloin enemmistöä suositaan kaikessa, ja tuottavatkin väestöt pistetään ahtaalle."
Enemmistö ja tuottava väki eri asia?
Häikkiä.
Enemmistö on yleensä hyvin tuottavaa, mutta menestyvät yksityisyrittäjät ovat varmasti kaikkien mielestä sitä tuottavinta väestönosaa. Nerokkaat keksijät, ja varsinkin nerokkaat keksintöjen soveltajat (käytännön hyötyä -> tuovat iloa ihmisille) päätyvät usein yläluokkaan. Näitä ihmisiä enemmistö kovin helposti sortaisi heidän suurten tulojensa takia.
Kaikille jotain on sama kuin ei kenellekkään mitään.