Poimintoja demareiden onnen avaimista HS 6.2.2008:
Hiljainen huone yli 30 hengen työpaikoille taukotilaksi.
Aikapolitiikasta uusi politiikan lohko. Ihmisille oikeus omaan aikaan.
Vuosittainen teemapäivä yhteisöllisyydestä, jolloin työnantaja antaisi ihmisille vapaata yhteisöllisten tekojen tekemiseen – vaikkapa vanhusten ulkoiluttamiseen.
Kaikkeen rakentamiseen sisällytettävä määräraha taidehankintoja varten.
Kulttuuriseteli myös muille kuin työssäkäyville, valtion museot maksuttomiksi.
Kunnalliset liikuntapaikat maksuttomiksi seurojen nuorisotoiminnalle.
Kouluissa Sdp haluaisi paitsi opettaa ihmisenä olemista, myös vähentää suorituskeskeisyyttä. Tabermannin mukaan harkinnassa oli ehdotus liikuntanumeron poistamisesta, jotta liikunnasta tulisi iloisempaa.
---
Jee ulkoistetaan kaikki yhteiskunnalle, työt, lapset, ajattelu!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämmöistä se on sossojen puuhastelu. Vieläkö sossut ajaa näitä asioita?
Miksi demarit eivät keskity oikeisiin asioihin vaan tällaisiin hihhuliasioihin. Ehkä juuri tämän takia byrokratia ja hallinto on niin suurta. Siitä tietenkin seuraa isot kustannukset. Ne ei demareita tunnu haittaavan. Luulevat että kaiken voi hoitaa veronkorotuksilla. Jossakin vain tulee raja vastaan. Se pitäisi demareidenkin ymmärtää.
Ei näissä demareiden hommissa ole mitään järkeä. Se on tällaista turhaa näpertelyä mihin kaikki aika tahdottaisiin kuluttaa. Ei taida toista näin älyvapaata puoluetta olla Suomessa.
Demarien onnenavaimet ovat pelkkää haihattelua, jolla ei ole mitään tekemistä arkielämän ongelmien kanssa. Kauas on demarijohto lipunut ihmisten elämästä.
Oppositiosta on helppo huudella, välillä vaikka naama punaisena, ohjeita pelikentälle. Demareilla ei ole itsellään minkäänlaista kykyä ottaa vastuuta maan johtamisesta - ja tosiaan hyvä, eli oikeastaan paras vaihtoehto onkin, että meillä Suomessa on tällä hetkellä vastuullinen porvarinen hallituskoalitio. Pysymme joten kuten kuivilla. Parheiten jatkamme ek-vaalien 2011 jälkeen edelleen samalla porvarikoalitiolla ja jätämme demaripuolueen pesemään omaa pyykkiään opposition puolelle. Se on kansan onni.
työpaikassani (60 henkeä) toimitusjohtajalla oli hiljainen huone. Sinne pääsivät muut mm. silloin, kun saneerattiin.
Nämähän on niin viisaita sanoja, jotta kyllä kai demarit ottavat ne seuraavaan puolueohjelmaansa. Tällä Suomen saa varmasti nousuun?
Valtio saisi mielelläänmaksaa myös verot. Se vasta suuri helpotus olisikin.