Sapatti on ihmistä varten.

Trubaduuri

Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus erittäin monissa kohdin Raamatun sivuilla, jakeissa valottaa niitä toimia joihin hän itse katsoo olevansa oikeutettu täällä maan päällä.
Nyt on tullut suuri lauma ihmisiä jotka pyrkivät itsekkäistä syistä muuttamaan tuota oikeutusta, jonka Kristus oli nimenomaan saanut Luojaltamme, taivaalliselta Isältä, eikä suinkaan näiltä ihmisiltä. Siis näiltä kauno sanaisilta ja puheisilta eksyttäjiltä jotka ovat lainkin jo ottaneet omiin käsiinsä, pyrkiessään muuttamaan kaikki eletyt ja koetut ajat sekä lait oman valheellisen mielensä mukaisiksi, seuraten juut.
uskonnon tuomaa hapatusta, joka hapattaa kaiken
rakkauden ja totuuden yhdeksi epäselväksi ja sitkeäksi valheiden mössöksi joka on maustettu viattomalla verellä! Joka muuten huutakin maassa
"Koska sinä Luojamme, taivaallinen Isä kostat
meidän tapettujen puolesta ja vaadit tilille kaikki väärintekijät"

Yksi tälläinen väärämielinen muutos jota nytkin yritetään pahan voimasta saada aikaiseksi, tai toisaalta, paremminkin sanottuna yhden tietyn ihmisoikeuden poistaminen, on tuon juut. sapatin
vänkääminen väkisten yleiseksi lepopäiväksi jonka juutalaisten jumala määräsi kansalleen. Joka on kuitenkin oikea ns. lepopäivä, jonka edelleenkin jokainen ihminen saa viettää omien tarpeittensa mukaisena ajankohtana juuri siten kuin itselle parhaiten sopii, eikä suinkaan kalenterin tahi kellon mukaan. Muuten, tämä kiinteä "lepopäivä" joka alkoi viikon 'viidentenä'(kuudentena, juut. kalenterin mukaan) päivänä auringonlaskun aikaan ja joka päättyi viikon 'kuudentena' päivänä auringonlaskuun. Ei missään nimessä ole oikea tapa kuunnella omia tarpeita ja omaa kehoa ja mieltä! Tuossa juut. sapatissa on kyse aivan selvästi auringon palvomisesta jota harjoitettiin yleisesti joskus mm. egyptissa jossa heprealaiset olivat olleet aikoinaan.

Mutta, jokainen joka on lukenut Raamattua aivan ensimmäisistä sivuista lähtien muistaa, ettei Adamille ja Evalle määrätty sapattia ollenkaan, eikä heillä ollut kuin yksi käsky jota tuli noudattaa. Ja näin on myös oleva nyt. Siis näinä viimeisinäkin päivinä. *Älkää siitä puusta syökö
jonka minä teille osoitan ja joka seisoo keskellä paratiisia! Näin siis ihmiskunnan Luoja vanhoissa tarinoissa ja teksteissä ilmoittaa vain yhden
vaatimuksen jonka voi kääntää muotoon. "Totelkaa Minua, älkäätten vaeltako enää tiedottomana omien himojenne ohjaamina. Vaan kysykää Minulta suoraan niin Minä vastaan, sillä Minä olen se joka olen.
Ja tätähän ihmiskunnalla on ollut vaikea uskoa.
Tuo puu tietoisuuden puu, ja kun siitä syö tulee
tietoiseksi kyvystä kuolla. Kristus kuitenkin saarnasi ikuisen elämän puolesta, eikä kuoleman!

Lopuksi Kristuksen toteamusta lainaten; "Minä olen alfa ja omega, se ensimmäinen ja viimeinen, eikä minun jälkeeni tule enää ketään muuta" ja itse laitan jatkoksi tämän tosiasian; 'Jonka meidän Luoja, taivaallinen Isä lähettäisi teille oikeata totuutta opettamaan!'

8

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suuret synnit

      saatko kannatusta.

      • Trubaduuri

        Olen protestantti. Joka kykenee kyllä tottelemaan Luojaa, taivaallista Isää. Ja jopa sinua uhmaten!
        Kuka sitten lienetkin, sinä valehteleva yksilö joka ei selvästi edes oikeasti tiedosta itsessään vaikuttavaa henkeä eikä sen päämäärää.

      • Pikakirjoittaja
        Trubaduuri kirjoitti:

        sunnuntain viettäjät ovat?Miksikäs Roomalaiskatolisen hapatuksen peruja oleva alunperin auringonjumalaa kunnioittava päivä on nostettu >>Herran pyhäpäiväksi>>!!!!!
        Törkeää Jumalan pilkkaa.Ei sinun tarvitse sotkea juutalaisvihaasi Jumalan selkeään lepopäiväkäskyyn!Miten aiot taivaassa toimia?Aiotko sielläkin sapattina sanoa >>ei kiitos>>,mä tässä pidän sapatin aivan silloin kun itse haluan,koska olen >>minä itte>>,eikä Jumala määrää!

        Katsotaanpas,mitä sanookaan katekismus,tuo evlut kirkon aapinen:>>Jumala on antanut ihmiselle sekä työn että levon.Lepoon kuuluu muutakin kuin nukkuminen ja ruumiin lepo.Pysähtyminen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus.>>
        (Tähän asti kaikki vielä suht.jees)

        >>Hiljaisuudessa aavistamme pyhyyden olemassaolon,vaikka emme osaisikaan antaa sille nimeä ja muotoa.Oma rikkinäisyytemme ja elämän ristiriitaisuus herättävät meissä kysymyksiä ja pakottavat etsimään niihin vastauksia.

        Pyhä Jumala tahtoo vastata meille.Sanassaan Hän tulee maailmaamme ja puhuu meidän kieltämme.Ellemme tahdo kuunnella Jumalaa,suljemme hänet pois elämästämme.>>

        (Näin kirkko teki:Sulki Jumalan pois sisältään >>rukkaamalla käskyjä>>.)

        >>Pyhäpäivän Jumalanpalvelus on kohtaamispaikka,
        (Ja tietysti,kuinkas muuten kuin kirkossa,heidän mielestään!)
        jossa Jumala itse
        (!!!!Vai muka Jumala itse!kun joku väärässä-päivässä puhuva pappi paasaa valheitaan!)
        puhuu meille ja me hänelle.Raamatun Pyhästä Sanasta opimme ymmärtämään,mitä Jumala meille sanoo ja miten Hän vastaa rukouksiimme.>>

        Ja näin >>puhui Jumala>> evankelisluterilaiselle kirkolle:SUNNUNTAIN EROTTAMINEN MUISTA PÄIVISTÄ MUISTUTTAA MYÖS SIITÄ,ETTÄ TARVITSEMME YHTEISEN LEPOPÄIVÄN.JUMALAN HYVÄ TAHTO ON,ETTÄ JOKAISELLE ANNETAAN MAHDOLLISUUS VIETTÄÄ LEPOPÄIVÄÄ.>>

        Onko hirveämpää rienaa ja Jumalan pilkkaa kuunaan kuultu!En kestä!Auta Jumala!He ovat pilanneet SINUN PYHÄN PÄIVÄSI,JA KEKSINEET TOISEN,VAIKKA SINÄ,RAKAS JUMALANI,ANNOIT SEITSEMÄNNEN PÄIVÄN IKUISEKSI MERKIKSI SINUN JA OMIESI VÄLILLE,YHTENÄ RAKKAISTA KÄSKYISTÄSI!He eivät näytä tietävän mitä tekevät,tai ei sittenkään.Kaikkein pahinta,he tietävät,mutta eivät välitä!

      • Trubaduuri
        Pikakirjoittaja kirjoitti:

        Katsos, Egyptissä muinoin palvottiin Amun-ra nimistä auringon jumalaa ja muinaiset ns. heprealaiset olivat/viettivät melkoisen tovin siellä palvellen Faraota, maanpäällistä jumalaa, samoin kuten he aikojen saatossa palvoivat esim. Apista, Molokia, Baalia, Belsebubia ja kultaista Vasikkaa sekä ynnä muita lähi-idän alueen jumalia
        ja oli kuin olikin pakko palvella Amunia tai Ra-ata tai Atonia jos halusi säilyä hengissä tai edes lasten kengissä. Mutta ethän sinä, kun et ollut siellä kovassa paikassa, siitäkään tiedä yhtikäs mittää. Lörpöttelet, ollessasi vaan mielinkielin valheelle ja sen rakastajille.

        Pieni luritus sulle pikkaaselle pikkusekoilijalle tähän väliin. Hämähämähäkki kiipes langalle, tuli sade rankka hämähäkin vei. Aurinko armas kuivas satehen.. hämähämähäkki kiipes taas uudelleen. ;)
        Keskustelun säännöt, muista ne aina vastedes.
        Ettei minun tarvitse muistutella sitä alinomaan.

        Kun kirjoitan jotakin juutalaisista ja vanhasta
        noin kaksi ja puoli tuhatta vanhasta varhaisesta juutalaisuudesta, en tietenkään, en edes vahingossa kirjoita tämän päivän juutalaisuudesta ja juutalaisista sanallakaan. Heillä on oma valtio, uskontonsa ja omat pappinsa sekä rabbinsa.
        He eläköön siellä kaikessa rauhassa. Mutta sinä joka lietsot täällä rotuvihaa, kaltaistesi kanssa
        , annan varoituksen sanasen. Muutama tuollainen paskaviesti, niin vien ne kyllä eteenpäin.

        Ihmisellä on kiistämätön oikeus levätä juuri silloin kun kokee sen tarpeelliseksi tai kun se on lähes pakollista kehon/mielen toimimisen kannalta katsoen. Tämän perusoikeuden ihmisille on antanut Luojamme, taivaallinen Isä itse. Hän itsekkin lepää jotenka huvittaa. Jopa niinkin, ettei Hän sinulta siihenkään lupaa kysy. Kuten en minäkään. ;)
        Luoja, taivaallinen Isä, joka matalassa majassaan
        miettii niitä näitä, ei varmasti hyvällä katsele
        sinun uhitteluasi ja jonninjoutavuuksien ulos suoltamista, varsinkin kun lietsot vihaa ja kylvät riitoja siinä ohessa, puolustellen omaa jumalaasi vihansisältöisillä viesteilläsi, meitä kunnon ihmisiä ja meidän vanhurskaita tekojamme alati rienaten.

        En ole arvostellut sinun lepopäiväsi viettoa,senkin rienaaja!Itse lähdit omaan aloitukseesi arvostelemaan kirjoitustani,joka käsitteli OPETUSTA KIRKOISSA SAPATIN SUHTEEN!SEKÄ MYÖS RAAMATUN SELKEÄÄ KANTAA SIIHEN!En ole yhdenkään yksittäisen uskovan sapatinviettoja muuttelemassa.

        >>>>>Mutta sinä joka lietsot täällä rotuvihaa, kaltaistesi kanssa
        , annan varoituksen sanasen. Muutama tuollainen paskaviesti, niin vien ne kyllä eteenpäin.>>>>>>
        Näin kirjoitti trubaduuri Pikakirjoittajalle 23.3.2009 klo 16.41

        Haloo!minäkö muka lietson rotuvihaa?Niin,ja ketäköhän kohtaan?Vasta joku haukkui siitä,että kelpuutan kaikki taivaaseen!Päättäkää jo viimein!Ei niin mitään todellisuuspohjaa!Olen NIMENOMAAN SANONUT,että joka uskonnosta menee varmasti taivaaseen ihmisiä,koska Jumala näkee sydämen.Mitä rotuvihaa sinä kannatat,kun jatkuvasti piikittelet yhtä ja samaa ihmistä?Kuka on innoittajasi?

        Suomi on vapaa maa,ja saan tuoda mielipiteeni aivan samalla tavoin kuin muutkin ihmiset!Mikä luulet olevasi,joka minua nimittelet >>pikkusekoilijaksi>>,vaikka mitä ilmeisimmin on joku sekaisin jossain muualla kuin täällä...
        Ei se ole uutta auringon alla,että kirkko on muuttanut mm.lepopäivän sunnuntaille,oletko edes tietoinen siitä,vai oletko elänyt jossain kellarissa,kun tämä on tapahtunut?Mikäs siinä mättää,ettei siitä saisi kirjoittaa?Haenko faktatietoa päivämäärineen,kun et tuota tajunnut?

        Lepää rauhassa ihan milloin huvittaa,eihän siitä ollutkaan kysymys,vaan Jumalan oikeasta lepopäivästä,joka on edelleenkin viikon seitsemäs päivä,ja tulee aina olemaankin.Vaikka lepäisit joka muu päivä,ei se tätä tosiasiaa muuta!

        Saan Jumalani antamalla valtuudella sen kaikille sanoa,jos Jumala asialle laittaa!Ettäs sen tiedät!Vaikka vietäisiin >>linnasta linnaan>>,seuraan Jumalaa tässäkin asiassa,joten uhkaile vain!Saa Raamatusta puhua muutkin kuin evankeeliset!

        Pidä itse vain kiinni säännöistä,mitkä ovat palstalle kuuluvia!Nimittelet ja pilkkaat vaikka miten,mikähän sinunkin motiivisi mahtaa olla?Koko sen ajan,kun olen kirjoittanut palstalle,olet rienannut mennen tullen tekstejäni.Ei tämä ollut ensimmäinen rienaus.

        Se on aivan yhdentekevää koska sinun jumalasi lepää tai koska sinä luulet saavasi levätä.

        Tottahan toki minä teitä rotuvihan lietsojia varoitan ennen kuin toimin. Se kuuluu hyviin ja vanhurskaisiin käytöstapoihin.
        Ja jota tulee minun tai Luojan, taivaallisen Isän
        päiviin, niin kaikki ne ovat kyllä yhtä hyviä ja Hänen kohdallaan pyhiä. Hän kyllä läsnäolollaan voi pyhittää päivän kuin päivän. Muttei todennäköisesti sitä ikinä tee, sillä se ei kuulu Hänen tyyliinsä, prameilla ja pröystäillä sekä kerskailla itselllään.

        en, vaan varoitan sinua sekoilemasta liikoja täällä
        Trubaduuri 23.3.2009 klo 17.17

        päiviin, niin kaikki ne ovat kyllä yhtä hyviä ja Hänen kohdallaan pyhiä. Hän kyllä läsnäolollaan voi pyhittää päivän kuin päivän. Muttei todennäköisesti sitä ikinä tee, sillä se ei kuulu Hänen tyyliinsä, prameilla ja pröystäillä sekä kerskailla itselllään. >>>>>>
        Näin siis kirjoitteli Trubaduuri.

        Trubaduuria varoitan minäkin lietsomasta enempää valheita!Minä en rotuvihaa lietso,sinä sitä teet nytkin!Millä oikeudella syyttelet edelleen.Kyllä sinuakin on ojennettu jo monenkin ihmisen taholta,mutta jatkat tuota raskasta vihan täyttämää änkyröintiä,joka ei ole rehtiä keskustelua.

        Sinun mielipiteesi ei tee toisen mielipiteestä sekoilua.Yleensä ne,joilla on ongelmia asian kanssa,juuri käyttävät tuota sekoilu-sanaa myös aseenaan!Aivan turhaa!Seuraavan kommentin jo tiedän,koska olen lukenut muutamille antamiasi kommentteja,joten säästä vaivasi!Aivan sama mitä möykkäät.Mielipide on mielipide,jos kantti ei kestä,että joku muu ei ajattele laillasi,niin voe-voe!Vähissä on eväät!Hanki lisää jostain tosi rukiista,rehtiä evästä elämäsi taipaleelle!

        Jaahas. Myt olet jo määrittelemässä sekoiluasikin
        itsellisesti ja omin säännöin. Saakohan Luoja, taivaallinen Isä viettää tämän päivän siten kuin itse sen parhaaksi katsoo, ilman sinun lupaasi. ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe