"14:25 | sunnuntai 22 maaliskuu 2009
”Valtakunnan hajoaminen teki
suomalaisista vieraita”
Kirjailija ja tiedetoimittaja Maja Hagerman peräänkuuluttaa keskustelua rotuajattelusta Suomen ja Ruotsin yhteisen historian värittäjänä.
Hagermanin mielestä asia tulee huomioida kuluvana merkkivuonna, jolloin muistetaan 200 vuotta sitten päättynyttä Suomen sotaa. Sen seurauksena Ruotsi menetti itäosansa eli Suomen Venäjälle.
Hagerman kirjoittaa Dagens Nyheterissä, että vuoden 1809 ero oli lähtölaukaus sille, että Ruotsia alettiin pitää pienenä, etnisesti homogeenisenä maana. Samalla suomalaiset alettiin nähdä vieraana, ruotsalaisista erillisenä kansana ja jopa rotuna. Tällä ajattelulla on Hagermanin mukaan ollut negatiivisia seurauksia Ruotsissa asuville suomalaistaustaisille jopa 1970-luvulle saakka.
SR Sisuradio/KV"
uutinen Sisuradiosta
Ruotsista.
1
122
Vastaukset
- on vale.
"Sen seurauksena Ruotsi menetti itäosansa eli Suomen Venäjälle."
Suomi oli jatkuvan ruotsalaisriiston alla oleva Ruotsin siirtomaa.
Ruotsalaiset omine ja palkka-armeijoineen olivat julmia siirtomaaherroja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862