Kiinteistöveroa jo lainoistakin

Sebatus

Kiinteistöverotus on muuttunut 2005 koskemaan myös lainoja. Eli yrittäjät ja rakentajat, jotka ottavat velkaa, maksavat myös velastaan kiinteistöveroa. Tämä on investoinnin ja yritysten laajennusten este. Nyt pankkienkin omaisuudesta maksatetaan veroa velan ottajilla.

2

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on porvaripolitiikka

      Osaamattomien kähmintää. Näin taidotonta porukkaa ei ole milloinkaan ole ollut päättäjinä.

      Elinkeinoelämä ja ikuinen loisija maatalous imee muulta kansalta elinvoiman.

    • KANSANVALTA.

      Jokaisen suomalaisen pitää ryhdistäytyä ja muistaa, että Suomessa on kansanvalta!!!

      Kansanedustajat edustavat kansaa! Hallitus ei voi alkaa uhkailemaan suomalaisia tai alkaa iskemään suomalaisten taloutta hajalleen!
      Herrat eivät saa sortaa kansalaisia tai syyllistyä millään muotoa lain rikkomiseen eli tehdä rikosta - edes pienintäkään = vallan väärinkäyttö = rikos.

      Kansalaisten kuuluu itse toimia jos huomaa, että nyt meitä sorretaan.

      Pitää muistaa, että kansalaiset ovat valinneet ja äänestäneet Herrat hoitamaan kansan asioita KANSAN PARHAAKSI!

      Herrojen kuuluu hoitaa meidän asioita niin, että me kansa voimme hyvin, juuri kansa!!!

      Olisiko nyt käynyt jotenkin päinvastoin?

      Olisiko nyt käynyt niin, että kansanedustajatkin ovat aivan liian suurella palkalla ja suuren palkan vuoksi ehtivät vain kuluttamaan ja näin ollen eivät tekemään töitä. Silloin kun tehdään töitä suurien asioiden parissa täytyy ehtiä miettiämään asioita. Asioita ei voi hoitaa niin, että kunhan tuosta vain annetaan joku kyllä tai ei -ääni. Asioita pitää miettiä tarkkaan ja uskaltaa tehdä suuria muutoksia silloin kun tarve vaatii.

      Jos asioiden hoito ei miellytä kansalaisia, niin silloin ei auta muu kuin muuttaa oikeanlaiset henkilöt hoitamaan kansan asioita!

      Valittaminen ei auta eli pitää tehdä jotain asioiden hyväksi.

      Kansalaisia Ei saa uhkailla! tyyliin, nyt me ehkä nostamme teidän veroja, ja huomenna me teemme teille sitä ja tätä.

      Ne ihmiset jotka me suomalaiset olemme valinneet hoitamaan meidän asioitamme ovat meidän kansalaisten palveluksessa! olevia asioiden hoitajia! Jos kansalainen soittaa jollekin Herralle, niin hänen kuuluu vastata puhelimeenkin tyyliin, "Onpa kunnia saada puhua kansalaisen kanssa! Kuinka voin palvella Teitä!"

      Ei siis niin päin, että kansalainen soittaa asioissaan herroille pyytäen anteeksi olemassa oloaan, "Anteeksi että olen olemassa, uskalsin nyt kumminkin rohkaista mieleni ja soittaa.." ja samalla kansalainen vapisee...Ei siis noin! vaan juuri päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe