Komia markkinointi vs. Argentiina

Järki käteen

Tälläkin palstalla jotkut kateelliset järjen jättiläiset kritisoivat kovalla kädellä Argentiinan tangomatkaa. On jopa urputettu, että sen takia kouluruoasta joudutaan tinkimään. Seinäjoen kaupunkiseudun Komia markkinoinnista ei ole kuitenkaan älähdetty sanallakaan. Järki käteen!

Argentiinan matkaan on kulunut maksimissaan ehkä kymmenisen tuhatta euroa 10 000 €. Lisäksi matkakuluihin on haettavissa jos jonkinlaista tukea eri kansallisista ja kansainvälisistä rahastoista. Todennäköisesti veronmaksajien rahoja ei ole käytetty nimeksikään. Samanaikaisesti Komia markkinointiin panostetaan yli miljoona 1 000 000 € puhtaasti veronmaksajien rahoja. Argentiinan matkan hinnoilla ei paljon kouluruokaa parannettaisi, sen sijaan Komia -markkinointibudjetilla voitaisiin tehdä yhtä sun toista muutakin.

Entäpä sitten hyödyt? Kansainvälinen tangotapahtuma sentään näkyy maailmalla ja aika pienellä panostuksella Seinäjoki saa näkyvyyttä eri puolilla maailmaa. Entäpä sitten se, että rummutamme miljoonalla eri puolilla Suomea olevamme Komia. Saammeko tästä jotain hyötyä? Ensi vuonna Komiaa on tarkoitus rummuttaa myös maailmalla.

5

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikkea mitä kerrotaan.

      Heh! Taidat olla just niitä hyväuskoisia "kunnon" kansalaisia jotka uskovat kaiken mitä heille kerrotaan ja raportoidaan? Olen täysin samaa mieltä täällä kritisoineen henkilön kanssa ja haluan tarkat selvitykset tuosta kyseisestä matkasta ja että olivatko palkankorotukset todella aiheellisia?

      • ..................

        Ja itse taidat olla niitä kouluja käymättömiä yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät osaa edes yksinkertaista matematiikkaa... Pitää vaan purnata jostain saakelin pikkupenneistä, mutta miljoonien menoerät, joilla oikeasti olisi johonkin vaikutusta menee yli ymmärryksen, joten niistä ei välitetä.


      • pikkupenneistä
        .................. kirjoitti:

        Ja itse taidat olla niitä kouluja käymättömiä yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät osaa edes yksinkertaista matematiikkaa... Pitää vaan purnata jostain saakelin pikkupenneistä, mutta miljoonien menoerät, joilla oikeasti olisi johonkin vaikutusta menee yli ymmärryksen, joten niistä ei välitetä.

        koostuu miljoonienkin menoerät.


      • yksinkertaisempi ihminen
        pikkupenneistä kirjoitti:

        koostuu miljoonienkin menoerät.

        niin ei ymmärrä muuta kun niistä pikkupenneistä. Tästä palstasta on tullut kaikenmaailman sosiaalipummien ym. perussuomalaisia äänestävien työtävieroksujien temmellyskenttä...


    • argentiinaa

      tarvitaan vain että on perusasiat kunnossa,niin se markkinoi itse itseään.SE ON KUULKAAS SIINÄ SE ON NÄIN YKSINKERTAISTA KUN SEN OSAA.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7662
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      116
      5318
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      119
      3547
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe