"
Australiassa kymmeniä valaita ja delfiinejä on jälleen ajautunut rannalle. Vapaaehtoiset pelastajat yrittävät saada vielä elossa olevat valaat ja delfiinit takaisin veteen. 80 pallopäävalaasta ja pullonokkadelfiinistä noin 25 on elossa.
Kova merenkäynti haittaa pelastustöitä Australian etelärannikolla Perthin kaupungin eteläpuolella.
Viimeisten kolmen kuukauden aikana Australian eteläosien rannoille on ajautunut jo yli 400 valasta. Aiemmin tässä kuussa Australiassa menehtyi lähes 150 valasta, tammikuussa kuoli noin 50 valasta ja marraskuussa 150.
Valaita ajautuu ajoittain Australian ja Uuden Seelannin rannoille. Rantautumisten syyt eivät ole tarkkaan tiedossa, mutta asiaa tutkitaan jatkuvasti. On arvioitu, että esimerkiksi ihmisten merillä aiheuttamat äänet saattaisivat häiritä kaikupaikannusta, jonka turvin valaat ja delfiinit etenevät vedessä. "
http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/03/valaita_ajautui_jalleen_rannalle_australiassa__632305.html
Miksi niitä nyt pelastamaan: yrittävät vain kasvattaa itselleen jalkoja ja muuttaa maalle?

Vastaukset 2
Vanhimmat
pystyvät pelastamaan mahdollisimman monta.
Erään artikkelin mukaan osalla valaista oli veren vuotoa silmistä ja korvista. Tästä olisi kiva saada myös todellinen testaus.
"In recent decades, a string of whale strandings have coincided with military testing that uses mid-frequency sonar to detect the low murmur of diesel and nuclear submarines. Beaked whales have washed up on the beach, sometimes with blood in their ears and eyes, but often with no obvious cause of death."
Linkki: http://www.sciencenews.org/view/feature/id/33850/t itle/Stranded_A_whale_of_a_mystery