Mafian

Mafia sai takas miljoona markkinat,hyvä sit näin


Hampunkasvattajalle luettiin syytteet Iisalmessa
Maanantai 23.3.2009 klo 13.54

Iisalmen käräjäoikeudessa luettiin maanantaina syytteet 36-vuotiaalle miehelle, jonka epäillään viljelleen ja myyneen hamppua vuosien ajan Keiteleellä.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota muun muassa kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Syytteen mukaan mies kasvatti ammattimaisesti muun muassa cannabis sativa -kasveja vuosina 2006-2008. Miehen vuokraamassa talossa ja navetassa valmistui vähintäänkin kymmeniä kasveja, joiden sadon hän myi ja luovutti eteenpäin. Syyttäjän mukaan jutussa on kysymys yhteensä noin 12:sta marihuana- ja kannabiskilosta. Marihuanaa epäillään myydyn kahdeksan euron grammahintaan.
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kyllä mafian kuuluu säilyttää markkinat omissa
osaavissa käsissään. poliisikin ratsaa kiitettävästi muutaman kasvin puutarhurit.
kyllä se pitää jokaisen hamputtelijan käsittää
että markkinoita ei saa pilata itse kasvattamalla
tai vaatimalla hamppua lailliseksi.

huumeiden kieltolaki on paras sitten viinan kieltolain. mafia kiittää muttei kumarra ja varoittaa ankarasti kaikista pyrkimyksistä kieltolain romuttamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


markkinat kirjoitti:

Mafia sai takas miljoona markkinat,hyvä sit näin


Hampunkasvattajalle luettiin syytteet Iisalmessa
Maanantai 23.3.2009 klo 13.54

Iisalmen käräjäoikeudessa luettiin maanantaina syytteet 36-vuotiaalle miehelle, jonka epäillään viljelleen ja myyneen hamppua vuosien ajan Keiteleellä.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään kahden vuoden ehdotonta vankeustuomiota muun muassa kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.

Syytteen mukaan mies kasvatti ammattimaisesti muun muassa cannabis sativa -kasveja vuosina 2006-2008. Miehen vuokraamassa talossa ja navetassa valmistui vähintäänkin kymmeniä kasveja, joiden sadon hän myi ja luovutti eteenpäin. Syyttäjän mukaan jutussa on kysymys yhteensä noin 12:sta marihuana- ja kannabiskilosta. Marihuanaa epäillään myydyn kahdeksan euron grammahintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu