Oisko Brooken ikä tällä hetkellänsarjassa jotain 47? Entä Taylorin? Eikös Brook ollut jotain 18 kun sai Rickin eli jos Rick on nyt 28 ni 18 28 on 46 v? Eli Sitten olisi Ridge sarjassakin jotain 49 v?
Brooken ikä sarjassa
6
1305
Vastaukset
- -n- 26
No ei se Brooke mitään 18 ole voinut olla kun sai Rickin. Olen mieltänyt Brooken iän tuossa vaiheessa vanhemmaksi. Olihan se ollut jo vuosia töissä Forrestereilla ennen kuin alkoi Ericin kanssa olemaan.
- sarjan alussa
Muistelen, että Brooke oli 21 sarjan alussa kun tapasi tarjoillessaan Ridgen. Ja tästähän meni varmasti jokunen vuosi, ennen kuin sai Rickin.
- yliopiston käyny
laborantti ennen kuin sai ekan lapsen ja lapsi on nyt 28 eli Brooke on reilusti yli 50vuotta.
VOI kunpa ite pysyis yhtä nuorena kuin nää saippuatähdet :)- Yli viisikymppinen
Brooke on tosiaan yliopiston käynyt, joskin kemisti. Ja seurusteli valmistuttuaan muun muassa Forresterin suvun miesten kanssa vuosia ennen kuin sain ensimmäisen lapsensa. Ehkä jopa noin 55-vuotias hän siis on.
Toisaalta joskus 1990-luvun lopulla Brooken lapset vanhenivat yhtäkkiä mystisesti useilla vuosilla oltuaan sarjasta pois välillä muutaman jakson ajan. Vastaavan kasvupyrähdyksen he kokivat toistamiseen myöhemmin. Ehkä he olivat aina välillä jossain kasvatuslaitoksessa. ;-)
Tavallisten ihmisten lapset, jotka syntyivät samoihin aikoihin Brooken lasten kanssa, olisivat nykyisin murrosikäisiä. Mikäli kysymys on siis vain siitä, että Brooken lapset vanhenevat tavallista nopeammin ja Brooke vanhenee normaalivauhtia, hän voisi kuin voisikin olla alle viisikymppinen.
Sitä paitsi mitä Brooken koulutukseen tulee, hän muistaakseni aloitti sarjassa jonkin sairaalan laboratorionhoitajana eli sairaanhoitajan koulutuksen saaneena, mutta palkattiin sitten Forrestereille analysoimaan verinäytteiden sijasta kuituja. Ehkä tuo titteli "kemisti" on vain Stephanien keksimä leikkisä ilmaisu. Vähän kuin "Uppsalan ekonomi". - Katharine K L
Yli viisikymppinen kirjoitti:
Brooke on tosiaan yliopiston käynyt, joskin kemisti. Ja seurusteli valmistuttuaan muun muassa Forresterin suvun miesten kanssa vuosia ennen kuin sain ensimmäisen lapsensa. Ehkä jopa noin 55-vuotias hän siis on.
Toisaalta joskus 1990-luvun lopulla Brooken lapset vanhenivat yhtäkkiä mystisesti useilla vuosilla oltuaan sarjasta pois välillä muutaman jakson ajan. Vastaavan kasvupyrähdyksen he kokivat toistamiseen myöhemmin. Ehkä he olivat aina välillä jossain kasvatuslaitoksessa. ;-)
Tavallisten ihmisten lapset, jotka syntyivät samoihin aikoihin Brooken lasten kanssa, olisivat nykyisin murrosikäisiä. Mikäli kysymys on siis vain siitä, että Brooken lapset vanhenevat tavallista nopeammin ja Brooke vanhenee normaalivauhtia, hän voisi kuin voisikin olla alle viisikymppinen.
Sitä paitsi mitä Brooken koulutukseen tulee, hän muistaakseni aloitti sarjassa jonkin sairaalan laboratorionhoitajana eli sairaanhoitajan koulutuksen saaneena, mutta palkattiin sitten Forrestereille analysoimaan verinäytteiden sijasta kuituja. Ehkä tuo titteli "kemisti" on vain Stephanien keksimä leikkisä ilmaisu. Vähän kuin "Uppsalan ekonomi".on syntynyt vuonna 1961.
- että...
Katharine K L kirjoitti:
on syntynyt vuonna 1961.
Etunimi kirjoitetaan Katherine.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.743860Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j933251Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1162547Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.191720Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m751516Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1261441- 991393
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä671387- 551103
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä581083