sanomaansa tämän päivän kielelle.Ei tartteis kansojen,eri lahkojen tapella ,kuka on oikeassa,kellä poikea usko,Luulis sen olevan helppoa.Niin åpaljon on ollut kärsimystä ja sotia ns.tulkintojen takia ja on edelleen,tapellaan verissäpäin,tehdään itsemurhaiskuja.Raamattu on ihmisten kirjoittama,perimätietoa,kuten Kalevala,mikä ainakin suomalisten on helpompi ymmärtää kuin Raamattu
MIKSI JUMALA
13
495
Vastaukset
- ei kenelle vaan avaudu
Jumala antaa uskon lahjaksi, sitä ei voi ansaita työllä eikä viisaudella, eikä voimillakaan. Jumala antoi ainoan Poikansa meidän edestämme, jotka uskomme, että meillä olisi iankaikkinen elämä.
Ihminen on luonnostansa paha, eikä kenessäkään ole Jumalan kirkkautta. Hän loi aluksi vain miehen, joka vartioisi puutarhaa, ja teki tästä itsensä kaltaisen ulkonäköisesti. Mutta Jumala huomasi että ihmisen ei ollut hyvä olla yksin, eikä seuralaiseksi riittänyt eläimet, joten Hän teki miehen kylskiluusta naisen, samasta ihmisestä oli siis sekä mies että nainen, samasta kylkiluusta tehty. Hän antoi heille luvan syödä kaikista muista puutarhan puista, mutta ei siitä yhdestä.
Kuitenkin eräänä päivänä käärme houkutteli naisen puheillaan ottamaan sen puun hedelmän, ja maistamaan. Nainen maistoi ja antoi miehelle, joka myöskin maistoi siitä kielletystä puusta.
Nämä kaksi tajusivat olevansa alasti, ja häpesivät, ja kun Jumala tuli ja kutsui heitä, he eivät kehdanneet tulla esiin.
-Kuka teille kertoi että te olette alasti? Oletteko syöneet sen puun hedelmästä josta minä käskin teidän olla syömättä?
Jumala vihastui ihmisille, ja käärmeelle, ja langetti heille rangaistukset. Hän ajoi heidät ulos mukavasta paratiisista.
Käärme sai rangaistukseksi menettää jalkansa ja joutuu ryömimään maan pinnalla. Ihmiset saivat käskyn lisääntyä ja täyttää maan. Naiselle tulivat kuukautiset ja synnytyskivut, ja miehen täytyy tehdä työtä "otsa hiessä".
Ihminen aloitti elämänsä paratiisin ulkopuolella, ja ihmisen pahuus vain yltyi. Jumala lähti kauemmas ihmisestä. Maa on tänä päivänäkin täynnä pahuutta ja sotia, julmuutta, riistoa ja nälkää.
Mutta Jumaa ei jättänyt ihmistä kokonaan, niinkuin Raamatusta selviää, vaan laati ihmisille pelastus suunnitelman. Eihän Jumala alunperin luonut kuin yhden ihmisen, ja ihmisten synnin takia maa on nyt ihmisiä täynnä.
Kun Israel oli paikallaan, Jumala lähetti tänne Poikansa, jonka elämästä voit lukea Uudesta Testamentista. Jeesuksen elämä on ollut esimerkillistä elämää, josta jokaisen uskovaisen olisi syytä ottaa esimerkkiä, siis niistä uskovaisista, joiden takia Jeesus antoi henkensä Golgatan keskimmäisellä ristillä, jotka ovat saaneet uskon ja päättäneet lähteä seuraamaan Häntä. Yksikään Häneen uskova ei huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä..!- nyt on aika!
Tarvitset päivitystä!
- Armosta pelastut
nyt on aika! kirjoitti:
Tarvitset päivitystä!
Päivitys on joka hetki.Rukoile,niin uskot!
- Uskoa hakattiin
Armosta pelastut kirjoitti:
Päivitys on joka hetki.Rukoile,niin uskot!
Ihmisiin miekalla ja seipäillä, ei rukoilemalla.
Jos leka uhkaa pääsi päällä ja uhkaaja kysyy uskotko niin on viisasta vastata kyllä uskon.
Rukoilemalla saa rupia perseeseen. - ENNENVANHAAN????????
Uskoa hakattiin kirjoitti:
Ihmisiin miekalla ja seipäillä, ei rukoilemalla.
Jos leka uhkaa pääsi päällä ja uhkaaja kysyy uskotko niin on viisasta vastata kyllä uskon.
Rukoilemalla saa rupia perseeseen.MIKÄ mahtoikaan olla aloitus?..... Raamatun päivitys.
- bolgrad**
jumala loi aluksi vain yhden ihmisen -miehen, vaikka muille lajeille loi puolison, että ne lisääntyisi.
Jumala näki, että kasvi tarvii pölyttäjän, tuottaakseen hedelmää ja jatkaakseen lajiaan ja Jotkut lajit ovat niitä (nimi ei tule mieleen) jotka voi olla kumpaa sukupuolta vaan.
Miksi Jumalalla alunperin ei ollut tarkoitus antaa ihmisen lisääntyä?
Hassua, että Adamin yksinäisyyden vuoksi hän vasta loi Eevan ja oikein kylkiluusta.
Loiko hän Eevan vasta sen seitsemännen päivän jälkeen vai kuudentena päivänä?
huomaatteko uskovat, että luomistyö on edelleen kesken!
- ..EI TARVITSE!..
Kysyt:
¨¨MIKSI JUMALA
ei päivitä sanomaansa tämän päivän kielelle.¨¨
- Siitä syystä, että se pätee tänäkin päivänä sellaisena, kuin se on. Pyhä Henki on Sanan 'tulkki'. Jumala vartioi, että Sana pysyy sellaisena, kuin Hän on sen ilmoittanut. Amen! - Kirjoittajat kuolleet
Aivan oikein. Raamattu on ihmisten kirjoittama. Sen kirjoittajat ovat kuolleet ja siksi sitä ei päivitetä.
Jumalan ilmoitusta siinä ei ole vaan se on sen aikaisten ihmisten käsitys maailmasta, elämästä, jumalasta, jne. Lisäksi siinä on sen aikaisille tarkoitettuja ohjeita miten elää oikein.
Kristinuskon perustajan eli Paavalin kirjoitusten ja päivitysten jälkeen raamatuun aikanaa piispojen hyväksymiä tekstejä ei ole varmaankaan juuri päivitetty. Käännöksien teon yhteydessä tekstit ovat tietysti muuttuneet jonkin verran. Ainoa merkittävämpi päivitys taitaa olla noin 1400 vuotta sitten Koraani, joka lienee pääosin Mohammedin kirjoittama ja sisältää hänen tarkentamia raamatun tarinoita ja tietysti Mohammedin uusia kirjoituksia ja tulkintoja, jotka ovat Islamin uskonnon perustaa.
Paras tulkitsija raamatulle tai mille tahansa kirjalle on kukin itse. Sitä varten luoja on antanut meille älykkyyden ja tietoisuuden. Vain nykyhetkessä voi tietää mikä on totuutta. - päivitys tarpeen
ei ainakaan siitä tapeltas kuka ,kenen usko on oikea,nyt jokainen suunatus tai lahko omii raamatun ja väittää ett he ovat oikeassa ja monet ovat tulkinneet raamattua omalla tavallaan.Luulis olevan Jumalle helppoa tuoda sanomansa julki tämän päivän puhekielellä eikä ei tartte tulkita ikivanhoja vertauskuvia .
- päivitys tarpeen

- Pesko
oli melko samantekevää oliko päivitetty. Papit hoitivat homman kotiin niin että kansa oli kuuliaista ja rahoitti paskan puhujien koreudet ja elatuksen. Kuvia oli pajon korvaamassa lukutaitoa. Monet papitkin olivat saaneet virkansa ilman alan koulutusta. Ylipäätään ihmiset olivat tietämättömiä maailman todellisesta olemuksesta. Vasta 1800-luvulla ymmärrettin, että tartuntatautien aiheuttajat ovat mikrobeja eikä pahoja henkiä. Tietämättömyys oli lähes totaalista vielä muutama vuosisata sitten saati Raamatullisena aikana.
- hän joka
Pesko kirjoitti:

Ei jumalan tarvitse pävittää sillä ihminen tekee sen hänen puolestaan ristillä ja miekalla.
Ihminen tekee sen niinkuin jumala haluaa,eihän maailma muuten olisi tällainen.
Raamatun jumala on persoonallinen joten se tekee vain persoonalle kuuluvia tekoja.
On aivan eri asia jos puhutaan persoonattomasta,
ajattomasta,ikuisesta,johon ihmisellä ei ole mitään kosketusta,niinkauan kun hän on persoona - ja sokeutta
Pesko kirjoitti:
oli melko samantekevää oliko päivitetty. Papit hoitivat homman kotiin niin että kansa oli kuuliaista ja rahoitti paskan puhujien koreudet ja elatuksen. Kuvia oli pajon korvaamassa lukutaitoa. Monet papitkin olivat saaneet virkansa ilman alan koulutusta. Ylipäätään ihmiset olivat tietämättömiä maailman todellisesta olemuksesta. Vasta 1800-luvulla ymmärrettin, että tartuntatautien aiheuttajat ovat mikrobeja eikä pahoja henkiä. Tietämättömyys oli lähes totaalista vielä muutama vuosisata sitten saati Raamatullisena aikana.
"Tietämättömyys oli lähes totaalista vielä muutama vuosisata sitten saati Raamatullisena aikana. " Sitähän vastaavat kuin 'Peskon' viisaudella kirjoittavat todistavat nykypäivänäkin. Osoittaa että ne puhuu, jotka eivät TUNNE kirjoituksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743