Pois hyysääminen

Kuria ja saavutuksia

Ilkivallasta ja häiriköinnistä koituu valtiolle valtava lasku. Varsin yleistä on että häirikkö saa nimellisen rangaistuksen ja jatkaa rellestämistä. Ja lisää laskua tulee. Pahimmat tapaukset joutuvat kyllä vankilaan, mutta siellä niitä lellitään televisioilla, pleikkareilla ja todennäköisesti myös varsin tasokkailla ruuilla.

Virikkeitä toki pitää olla, muutenhan nuppi sekoaa entisestään ja vangista ei tule yhtään yhteiskuntakelpoisempaa. Mutta se että napotetaan päivät pitkät televisioiden sun muiden laitteiden äärellä pikku kopissa paremman ja helvetin paljon halvemman tuloksen antaisi pakkotyö ulkoilmassa.

Ja vartiointi pitäisi hoitaa kunnolla. Ei mitään että lässytetään että ethän karkaa, jookosta? Karskit vartijat vahtimaan. Ja voimankäytöstä sen verran että jos vanki temppuilee niin vastaa täysin itse seurauksista, tuli sitten mustelma tai hengenlähtö.

Miksi Suomessa ei ole käytössä pakkotyötä, jolla vangit voisivat korvata edes osan aiheuttamistaan vahingoista? Miksi rangaistukset ovat naurettavan pieniä? Miksi pitää lässyttää ja hyysätä, kun kovilla toimenpiteillä saisi toimivampia ja halvempia tuloksia?

4

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Räntää tulee

      Tänäpäivänä vankiloissa on suuremmassa määrin ihan pien rikollisia,jopa ruuvan varastamisesta joutunut vankilaan.Mutta missä on suurrikolliset ne on vapaalla jalalla,oikeisto on tähän syypää,kun tutkitaan ja hutkitaan ja jutut vanhenee. Tähän pitäisi saada korjaus välittömästi.Suomessa laki ei ole sama kaikille.Rikkaat on ottaneet mallia USAsta.Niin näin saadaan Suomea kutsua oikeisto valtioksi.

      • mmm

        Leivän varastaminen ei näy missään varkaan kotona mutta suuret palkat ja optiot näkyvät jossakin?

        Nykyinen hallitus ei juuri suurrikollisuudesta ja talousrikollisuudesta piittaa, miksiköhän?

        Ovatko kaikki tuomarit samaa kimppaa?


    • oikeassa.

      En tiedä estääkö EU:n äärimmäisen liberaalit lait vankien pakkotyön ihmisoikeusrikoksena mutta mielestäni se vaihtoehto tulis vangeille antaa. Otetaan kopeista kaikki telkut yms. vekottimet pois ja laitetaan ne ansaittavaksi työnteolla.

      Vangit voisivat aivan hyvin hoitaa siivouksen ja ruuanlaiton yms. Olisi varmaan kivempaakin kuin sellissä makoilu ja töllön tuijottaminen.

    • M+358

      Käsittääkseni joissakin vankiloissa, mutta ei kaikissa on oikeus/mahdollisuus, mutta ei velvollisuus tehdä töitäkin? Se, että kaikki laitettaisiin pakkotöihin USA:n malliin tuntuu hieman vieraalta, koska vankiloissa on vankeja, jotka ovat vaarallisia toisille ja itselleen. Kannatan vapaa ehtoisuuteen perustuvaa työntekoa.
      Ne jotka eivät halua tehdä töitä istukoot sellissään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe