Suomen Helluntai liike

Kun maailmalta kuuluu uutisia esim.Huijari saarnaajista kuten Hinn, ja kumppanit, vedotaan ettei meillä sellaista ole. Ruotsissa Helluntalais pappi laittoi murhillaan koko kylän sekaisin, ei meillä sellaista ole.. Onko siis suomessa vain se oikea ja aito Helluntai henki.
Samaa amerikkalais peräistä perhettähän te kaikki olette!
13249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

pesääsi ja sen nykyistä tilaa ja minkälaisia ihmisiä siihen saa kuulua ja millaisia paimenia on ja on ollut-Kantola,Kylliäinen ja kumpp!

Äänestä

muistaa koko ajan, että helluntailaisuus on ihmisjärjestö, jolla on oma ideologia. Kun siitä puhutaan, silloin ei puhuta alkuseurakunnasta eikä Jumalan sanan totuudesta, vaan erään amerikkalaisen liikkeen opeista, käsityksistä, tulkinnoista, tavoista ja käytännöistä.

Siksipä helluntailaisuutta on käsiteltävä yhtenä maailmanlaajuisena uskonnollispoliittisena liikkeenä, joka edustaa ja julkituo vain itseään.
Kukaan ei tarvitse sitä pelastuakseen, ja siksipä se on aivan turha järjestö kuten muutkin vastaavat "hengelliset" liikkeet.
Niihin kuulumalla ei kukaan pelastu.

Äänestä
  • Voin täydellä syyllä kutsua oman paikkakuntani helluntaiseurakuntaa Jumalan seurakunnaksi.

    En oikein ymmärrä, miltä pohjalta kirjoitat, jos sinulla ei ole OIKEASTI tarjota mitään tilalle. Tietysti voi sanoa, että tarjoat tilalle Jumalan seurakuntaa. Mutta niin kauan kuin tarjoat tilalle vain jotain sanoja tai hienoja teorioita, etkä mitään konkreettista, niin sanasi jäävät vain pelkiksi sanoiksi.

    Tietenkään en usko, että oma kotiseurakuntani olisi täydellinen.

    Äänestä

  • ...seurakunta kirjoitti:

    Voin täydellä syyllä kutsua oman paikkakuntani helluntaiseurakuntaa Jumalan seurakunnaksi.

    En oikein ymmärrä, miltä pohjalta kirjoitat, jos sinulla ei ole OIKEASTI tarjota mitään tilalle. Tietysti voi sanoa, että tarjoat tilalle Jumalan seurakuntaa. Mutta niin kauan kuin tarjoat tilalle vain jotain sanoja tai hienoja teorioita, etkä mitään konkreettista, niin sanasi jäävät vain pelkiksi sanoiksi.

    Tietenkään en usko, että oma kotiseurakuntani olisi täydellinen.

    vaikka kommunistista puoluetta seurakunnaksi, väkihän kokoontuu sielläkin kokouksiin.

    Jumalan valtakunta on sisällisesti ihmisessä ja jokainen sen valtakunnan jäsen on Jumala lapsi. Siinä on se todellinen seurakunta.

    Äänestä

  • Kanssasi samaa mieltä Hirvas!

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    vaikka kommunistista puoluetta seurakunnaksi, väkihän kokoontuu sielläkin kokouksiin.

    Jumalan valtakunta on sisällisesti ihmisessä ja jokainen sen valtakunnan jäsen on Jumala lapsi. Siinä on se todellinen seurakunta.

    Hirvas, Sinä liikut aivan oikeilla jäljillä. Paikkakunnallaan koostuvat uskovaiset ovat paikallisseurakunta. Eikä ole mitään kylttiä minkä alle se nimetäisiin!

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    vaikka kommunistista puoluetta seurakunnaksi, väkihän kokoontuu sielläkin kokouksiin.

    Jumalan valtakunta on sisällisesti ihmisessä ja jokainen sen valtakunnan jäsen on Jumala lapsi. Siinä on se todellinen seurakunta.

    Tietysti jokainen Jumalan valtakunnan jäsen on Jumalan lapsi. Mutta eihän tässä nyt ole siitä kyse.

    Kutsuuko Jumala kommunistista puoluetta hänen seurakunnakseen? Ei varmasti.

    Saako oman paikkakuntani helluntaiseurakunta Jumalalta nimen "Jumalan seurakunta"? Varmasti saa. Mutta ei tietenkään AINOASTAAN helluntaiseurakunta. Eihän Jumala ole rajoittunut tällaisten nimikkeiden alle.

    Äänestä

  • ...seurakunta2 kirjoitti:

    antaja oletkin sinä, eikä Jumala. Siinä on se ero, sinä vain luulet sen olevan "Jumalan seurakunnan", jota se ei ole.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    antaja oletkin sinä, eikä Jumala. Siinä on se ero, sinä vain luulet sen olevan "Jumalan seurakunnan", jota se ei ole.

    Olen itsekin ollut mukana sellaisissa asioissa omassa kotiseurakunnassani ja eräässä toisessa helluntaiseurakunnassa, että olen voinut todeta Jumalan sitoutuneen näihin seurakuntiin.

    Varmastikin Jumalan ensisijainen tahto olisi se, että yhdellä paikkakunnalla olisi vain yksi Jumalan seurakunta, jolla olisi omat Pietarit, Jaakobit ja Johannekset viemässä seurakuntaa Jumalan tahtomaan suuntaan. Ja joka valitsisi omat Filippukset ja Stefanukset, jotka tekisivät merkittäviä asioita omassa kaupungissaan ja sen ulkopuolellakin. Ja jonka parista tulisi Paavaleita ja Barnabaita, jotka saisivat kutsun lähteä julistamaan evankeliumia sellaisillekin alueille, joilla evankeliumia ei vielä ole kuultu.

    Mutta en vain ainakaan toistaiseksi tiedä, miten nykyinen tilanne olisi muutettavissa. Yhteyttä kyllä koen ja olen rakentanut monen nimisissä ryhmissä mukana olevien Jumalan lasten kanssa.

    Äänestä

  • ...tahto kirjoitti:

    oppia ymmärtämään sellainen totuus, ettei Jumalan seurakunta ole helluntaiseurakunta. Ei se rakennus jonka seinässä lukee "Helluntaiseurakunta" ole Jumalan seurakunta. Eikä jokainen, joka on tuon järjestön jäsen, ole Jumalan seurakuntalainen.

    Helluntailiike on maallinen uskonnollispolittinen rekisteröity järjestö, jonka jäsenet ovat aivan samanlaisessa asemassa Jumala edessä kuin metsästyseuran jäsenet. Siis ei mitään maallista ihmisten perustamaa ja rekisteröimää järjestöä voida kutsua Jumalan seurakunnaksi. Se on eräs organisaatio, jolla on oma aatteensa, oppinsa, sääntönsä, tapansa, jäsenensä, luulonsa, ym.ym.

    Samanlaisia maallisesti rekisteröityjä järjestöjä ovat mm. Jehovan Todistajat, Adventtikirkko, Suomen Punainen Risti, Kokoomus rp. ym ym. tuhannet muut järjestöt.

    Jumalan seurakunta koostuu Jumalan valituista ja vanhurskauttamista ihmisistä. Siinä asiassa ei kuulumisella johon järjestön jäsenyyteen ole mitään merkitystä. Jumala vanhurskauttaa kenet vanhurskauttaa, ei siitä päätä maallinen järjestö, eikä siihen kuuluvan jäsenen pidä LUULLA, että minä olen vanhurskas kun kuulun helluntaiseurakuntaan.

    Näin se asia on.

    Enhän minä ole väittänyt, että nimi paikallisen helluntaiseurakunnan jäsenluettelossa takaa pelastuksen. Miksi yrität vääristellä sanojani?

    Miksi omalla kotipaikkakunnallani on helluntaiseurakunta? Miksi täällä toimii Punainen Risti tai Kokoomus? Voiko Jumala kutsua oman paikkakuntani Punaista Ristiä tai Kokoomusta omaksi seurakunnakseen? Ei varmasti, vaikka siellä olisi uudestisyntyneitä ihmisiä, koska niiden tavoitteet liittyvät aivan muuhun kuin Jumalan valtakunnan rakentamiseen.

    Voiko Jumala kutsua oman paikkakuntani helluntaiseurakuntaa omaksi seurakunnakseen? Aivan varmasti voi, sillä sen perusta ja olemassaolon syy on Kristus. Mutta täydellinen paikkakuntani helluntaiseurakunta ei todellakaan ole. Eikä sillä ole yksinoikeutta nimitykseen Jumalan seurakunta. Ja jos käytän nimitystä "Jumalan seurakunta omassa kotikaupungissani", niin en tarkoita silloin vain kotikaupunkini helluntaiseurakuntaa.

    En myöskään koskaan kiivaile minkään "helluntailaisuuden" puolesta enkä halua seurata helluntailaisuutta vaan Kristusta. Mutta niin kauan kuin Kristus haluaa minun palvelevan itseään ja evankeliumia siten, että toteutan hänen päämääriään kotipaikkakuntani helluntaiseurakunnassa ja rakennan siellä Jumalan valtakuntaa, aion myös pysyä tuossa seurakunnassa.

    Onko niin, että oman paikkakuntani helluntaiseurakunnassa on sellaisia, jotka eivät tule perimään pelastusta? Varmasti on petollisia ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet Ananiaan ja Safiran kohtaloa.

    Jumala yhdistaköön kristittyjä toisiinsa!

    Äänestä

  • ...seuraaminen kirjoitti:

    vääristele, tarkoitin KAIKKIA järjestöjä ja niiden jäsenyyttä, olipa sen nimi sitten Helluntaikirkko, Kokoomus taikka Kommunistinen puolue. Ne kaikki ovat samanlaisia maallisesti rekisteröityjä aatteellisia liikkeitä.

    Olet oikeassa, ettei Jumala kutsu SPR:ää taikka Kokoomusta seurakunnakseen. Mutta Jumala ei myöskään kutsu seurakunnakseen sitä seurakuntaa johon sinä kuulut, vaan sinä ja kanssaihmiset kutsuvat sitä "Jumalan seurakunnaksi". Siis se on ihmisten antama nimitys, ei Jumalan.

    Siksipä kommarit ja kokoomus taikka SPR:kin voisi ruveta kutsumaan itseään "Jumalan seurakunnaksi", koska heillä on siihen aivan samanlainen mahdollisuus kuin helluntailaisillakin. Se on vain kiinni siitä, haluavatko ihmiset kutsua sitä sillä nimellä vai ei. Siitä päättävät ihmiset, ei Jumala.

    Se että ihminen palvelee evankeliumin julistuksessa on oikea asia, silloin kuin pysytään puhtaassa evankeliumissa ilman ihmisoppeja ja lahkojen käsityksiä.
    Mikäli julistetaan muuta kuin Jumalan sanaa, se ei ole enää Jumalasta lähtöisin vaan ihmisistä, eikä sellaisella julistuksella ole mitään merkitystä. Se on eksytystä.

    Äänestä

  • ei hellari kirjoitti:

    Kanssasi samaa mieltä Hirvas!

    julistetaan Jumalan Sanaa, ja kuulijat kokevat mielenmuutoksen, siellä on Jumalan Henki läsnä. Siellä rukoillaan syntisten ja sairaitten puolesta, ja Jumala myös puhuu ihmisille Sanansa ja profeettojensa kautta, varoitukseksi ja kehoitukseksi ja rohkaisuksi. Siellä kuuluu ylistys ja kiitoslaulut. Mikä näissä sinua harmittaa?

    Kun menet puolueitten kokouksiin, siellä hoidetaan yhteiskunnallisia asioita, samoin kuin spr:llä, mutta en ole koskaan kuullut että niissä olisi rukoiltu ja kiitetty Jumalaa (paitsi tietenkin Kristilliset)

    Ei mikään srk ketään pelasta, mutta niin se menee että Jumalan Sanasta syntyneet haluavat kokoontua yhteen, ja srk on siihen hyvä paikka, ja myös kodit. Monissa maissa kokoonnutaan salaa metsissä, koska yhteiskunta on Jumalankielteinen eikä salli kristinuskoa. Jeesus sanoi että "valvokaa", se tarkoittaa että "pitäkää huoli sielunne tilasta, ettette anna eksyttää itseänne mihinkään väärään ."

    Paljon on kaikenlaista mikä voi viedä ihmisen sivuraiteille, vaikkei olisikaan kyse suoraan synnistä. Meidän tarvisi kaivata enemmän Kristusta elämäämme, aivan sinne keskipisteeseen, Jumalan Pyhää. Mikään ei karkoita niin syntiä elämästämme kuin Jumalan kirkkauden läsnäolo, sama mitä kokivat jo Vanhan ja Uuden Testamentin pyhät ja profeetat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

se oikea?? kirjoitti:

Kun maailmalta kuuluu uutisia esim.Huijari saarnaajista kuten Hinn, ja kumppanit, vedotaan ettei meillä sellaista ole. Ruotsissa Helluntalais pappi laittoi murhillaan koko kylän sekaisin, ei meillä sellaista ole.. Onko siis suomessa vain se oikea ja aito Helluntai henki.
Samaa amerikkalais peräistä perhettähän te kaikki olette!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu