Miesten aivot ovat keskimäärin n. 150 grammaa suuremmat kuin naisten aivot.
Voisiko tämä merkittävältä tuntuva ero selittää, miksi miehet pärjäävät naisia paremmin mm. yrityselämässä tai vaikkapa tieteessä tai taiteessa?
En ole sovinisti, mutta uskon Occamin partaveitsen mukaisesti, että näin täytyy olla.
Voisiko tämä merkittävältä tuntuva ero selittää, miksi miehet pärjäävät naisia paremmin mm. yrityselämässä tai vaikkapa tieteessä tai taiteessa?
En ole sovinisti, mutta uskon Occamin partaveitsen mukaisesti, että näin täytyy olla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotta aivojen koon vuoksi ei tapahtuisi syrjintää.
Balettitossu.
laskeneet, että miehillä on n. 16 % enemmän aivosoluja kuin naisilla.
Miehillä on keskimäärin 23 mrd aivosolua, kun taas naisilla on tyypillisesti 19 mrd aivosolua.
Nämä aivosoluerot selittyvät juuri pitkälti aivojen kokoeroilla.
että miehen pään koko ei suoraan vaikuta älykkyyteen. Olitko ajatellut, että mitä suurempi nuppi, sen korkeampi ÄO? Miehiin tuo ei päde. Mutta jos naisella on iso pää, hän on suuremmalla todennäköisyydellä keskimääräistä älykkäämpi.
Muuten olen sitä mieltä, että alkaa mennä jo naurettavuuksiin tämä aivojen punnitseminen ja ÄO:n vertaaminen.
henkisistä ominaisuuksista, joten mielestäni on suotavaa, että keskustelua jatketaan vielä hamaan tulevaisuuteen.
Eli tämä on vasta alkusoittoa tulevalle!
Sitä paitsi jos aihe tuntuu vastenmieliseltä, sen voi aina ohittaa.
on kun naiset vertailevat keskenään miestensä kenkien kokoa!
Tissien kokohan se oikeasti tärkein asia oli. Aivojahan joutuu rasittamaan, tisseillä saa kaiken ilmaiseksi.