..vieraillessaan Brysselissä roskalainojen hoitamisesta niin kas kummaa myös Obama alkoi puhumaan samoin ja USA:n pörssikurssit nousivat heti lähes 10% ja siitä alkaa pienellä viiveellä myös kaikkien maiden taloudet nousemaan kun eletään markkinataloudessa niin noilla kursseilla on määräävä vaikutus.
Kun Matti puhui viisaita...
2
102
Vastaukset
- Homma sen kuin pahenee
"Työttömyys rajussa nousussa
Tiistai 24.3.2009
Työttömyys on lähtenyt rajuun nousuun.
Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste kohosi helmikuussa 7,6%:iin vuoden takaisesta 6,4%:sta.
Tammikuussa työttömyysaste oli tasan 7 prosenttia, joten yhdessä kuukaudessa lisäystä on tullut peräti 0,6 prosenttiyksikköä.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa jo 250 000 eli 40 000 enemmän kuin vuosi sitten.
(TODELLINEN LUKU 500 000)
Tilastokeskuksen lukujen mukaan työttömiä oli 200 000. Ero selittyy tilastointimenetelmällä. Työttömyysaste lasketaan Tilastokeskuksen lukujen perusteella.
Myös lomautukset ovat voimakkaassa kasvussa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan helmikuussa oli lomautusilmoituksen tehnyt 32 000 henkilöä. Määrä lisääntyi tammikuusta 5 000:lla. Vuosi sitten lomautettuja oli vain 10 000.
Työ- ja elinkeinoministeriö kerää kuitenkin tietoja myös niin sanotuista ryhmälomautuksista, joista työantajat voivat tietyissä tapauksissa ilmoittaa. Ryhmälomautettuja oli maaliskuun puolivälissä 43 600, missä on lisäystä helmikuusta vajaat 10 000 henkilöä".
KOTIMAASSA EI SITTEN TIEDETÄ OLLENKAAN MITÄ PITÄISI TEHDÄ? KAIKKI PÄÄTÖKSET VAIN PAHENTAVAT TILANNETTA - SIIS VÄÄRIÄ PÄÄTÖKSIÄ!- oivahärkönen
... ole vääriä sillä perusteella, että työttömyys lisääntyy. Näin kaikkien maiden hallitukset olisivat nyt taantuman aikna tehneet vain vääriä päätöksiä. Ilman niitä päätöksiä työttömyys olisi noussut vain vielä enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770