Enneuni?

Ensimmäisessä osassa näkyä olin jossakin Sampo-pankin (nimi ilmoitettiin minulle useaan otteeseen) konttorissa josta minä sekä seurassani ollut henkilö (en tunnistanut) onnistuimme saamaan käsiimme ko. pankin perustamiskirjan, joka muistutti ulkonäöltään tilikirjaa. Meidän oli käsketty etsiä käsiimme ko. dokumentti, koska sitä ei kyseisessä pankissa enää tarvittu ja oli syytä varmistaa sen säilyminen jälkipolville.
Seuraavaksi minulle näytettiin valtavan suuri luukasa, jonka suojaksi oli levitetty parkitsemattomista eläinten nahkoista ommeltu peitto. Luukasa oli veden äärellä, ilmeisesti kyse oli satama-alueesta. Nousi valtava tuuli, joka tempasi peiton luiden päältä ja vei sen mennessään merelle. Minulle ilmoitettiin, että peitto lentää johonkin kaukaiseen maahan, maankin nimi ilmoitettiin, mutta en saa sitä enää päähäni. Satamasta lähti 2 tai 3 isoa purjelaivaa, joihin oli lastattu luita. Määränpäätä ei ilmoitettu. Yksi pienempi purjealus jäi satamaan, siihenkin oli lastattu valkoisia luita.
Lisäksi unessa ilmoitettiin Suomen kansalle tuleva taloudellinen vastuu,
10 000 euroa/asukas. Uni loppui siihen, että minulle ilmoitettiin Jumalan olevan vihastunut miettömään ahneuteen ja johtajien rikkauden tavoitteluun rahamaailmassa ja että Hän sorruttaa koko maailman pankki- ja rahoitusjärjestelmät.

Voiko joku tulkita, mitä nuo valkoiset luut ovat?
4261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä näitä varoituksia jatkuvasti tulee
Jumalalta. Saamasi on hyvinkin tarkka
ja vakavasti otettava.
Ei ole montakaan aamua, kun tuli vain
kaksi sanaa: Eurooppalainen pankki!
Eli voi olla, että jokin eurooppalainen pankki huojuu/menee nurin pian.Kaiken kaikkiaan tämä on
aika, jollaista ei historiassa ole ollut.
Täyden epävarmuuden aika ulkonaisesti, mutta
Jumala on luvannut omistaan huolen pitää.

Toinen aihe, mistä Jumala kantaa huolta,
on Israelin ja muslimien, varsinkin Iranin väliset suhteet. Joku aamu tuli vain sanat:
- Ydinsodan uhka...että sellaista
siionismia.
Eli on rukoiltava Israelin ja muslimien
välien lientymistä, niin Iranilla kuin Israelillahan sanotaan olevan ydinase.
Meidän on rukoiltava israelilaisten puolesta, suojattava heitä, mutta samalla rukoiltva,
että turha sotaisuus laskee.

Äänestä
  • siihen myös minä uskon. En pelkää tätä aikaa enkä tulevaakaan, päinvastoin iloni kasvaa, kun näen raamatun ennustusten toteutuvan tässä ajassa. Uskon ja luotan siihen, että vapautuksen aika on pian käsillä.

    Äänestä

mahdollista, että nämä tämänkaltaiset unet/näyt on tarkoitettu lähinnä näkijälle itselleen? Tarkoitan sitä, että mikä mieltä painaa ja mistä murhetta kantaa.Koska Jumalan lapsihan turvaa kaikessa Herraan ja on kuten Sana sanoo "Hänen siipiensä suojassa" Tai kuten toisessa kohtaa "niinkuin kanaemo... mutta te ette ole tahtoneet".Elatuksen ja tämän maailman murheet tukahduttavat uskon ja ovat juuri niitä orjantappuroita, joista Jeesus on meidät vaputtanut.

Äänestä
  • ole, että kun jatkuvasti kuulee uutisista maailman talouden romahtamisesta, niin tuleehan se sitten lopulta uniinkin. Vaikka itsellä olisikin asiat kunnossa ylöspäin, niin ei voi mitään sille, että on niin surullinen uskosta osattomien puolesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin 24.3. aamuyöllä seuraa... kirjoitti:

Ensimmäisessä osassa näkyä olin jossakin Sampo-pankin (nimi ilmoitettiin minulle useaan otteeseen) konttorissa josta minä sekä seurassani ollut henkilö (en tunnistanut) onnistuimme saamaan käsiimme ko. pankin perustamiskirjan, joka muistutti ulkonäöltään tilikirjaa. Meidän oli käsketty etsiä käsiimme ko. dokumentti, koska sitä ei kyseisessä pankissa enää tarvittu ja oli syytä varmistaa sen säilyminen jälkipolville.
Seuraavaksi minulle näytettiin valtavan suuri luukasa, jonka suojaksi oli levitetty parkitsemattomista eläinten nahkoista ommeltu peitto. Luukasa oli veden äärellä, ilmeisesti kyse oli satama-alueesta. Nousi valtava tuuli, joka tempasi peiton luiden päältä ja vei sen mennessään merelle. Minulle ilmoitettiin, että peitto lentää johonkin kaukaiseen maahan, maankin nimi ilmoitettiin, mutta en saa sitä enää päähäni. Satamasta lähti 2 tai 3 isoa purjelaivaa, joihin oli lastattu luita. Määränpäätä ei ilmoitettu. Yksi pienempi purjealus jäi satamaan, siihenkin oli lastattu valkoisia luita.
Lisäksi unessa ilmoitettiin Suomen kansalle tuleva taloudellinen vastuu,
10 000 euroa/asukas. Uni loppui siihen, että minulle ilmoitettiin Jumalan olevan vihastunut miettömään ahneuteen ja johtajien rikkauden tavoitteluun rahamaailmassa ja että Hän sorruttaa koko maailman pankki- ja rahoitusjärjestelmät.

Voiko joku tulkita, mitä nuo valkoiset luut ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu